Aaltosalama
Kirjoittaja: EmppuOmppu
//TAISTELUTARINA (365 sanaa = 3TaP)
Kerta toisensa perään Aaltosalama ja Varissulka sukelsivat takaisin taisteluun, ja joka kerta he palasivat yhä uupuneempina ja rähjäisempinä pensaiden suojiin parantelemaan haavojaan. Aaltosalama ei tiennyt, kuinka pitkään hän jaksaisi tällaista edestakaisin juoksemista. Ensin hänen oli annettava kaikkensa taistelukentällä ja sen jälkeen pingottava viimeisillä voimillaan kauemmaksi metsään lepäämään seuraavaa koitosta varten. Häntä kolotti joka paikkaan, ja hänestä tuntui, että hänen jalkansa saattaisivat pettää alta koska tahansa.
Aamuyön himmeä valo tunki jo yön pimeyden tilalle, kun Aaltosalama seuraavan kerran avasi silmänsä. Varissulka makasi hänen vieressään korvat valppaasti pystyssä ja käänteli päätään tarkkaillessaan ympäristöä. Kolli oli pitänyt vahtia sillä välin kun hän oli nukkunut.
“Näkyykö vihollisia?” Aaltosalama haukotteli ja nuolaisi rintaansa unisena. Kuivunut veri – niin oma kuin vihollistenkin – oli kovettanut isoja alueita karvaa, ja menisi ikuisuus, ennen kuin hän saisi siistittyä turkkinsa entiselleen. Juuri nyt hän ei jaksanut nähdä sitä vaivaa, sillä se sottaantuisi kuitenkin, kun he palaisivat taas kohta aukiolle.
Varissulan harmaa katse siirtyi metsästä häneen, ja tämä pudisteli päätään. “Tässä osassa metsää on ollut toistaiseksi hiljaista.”
Aaltosalama nyökkäsi. “Haluatko nukkua vielä ennen kuin mennään?” hän kallisti kysyvästi päätään.
“Olen jo saanut levättyä tarpeeksi”, kolli murahti noustessaan ylös, eikä Aaltosalama osannut sanoa, puhuiko tämä oikeasti totta vai vain esitti urheaa. Hän ei kuitenkaan aikonut vängätä vastaan asiasta, vaan punnersi itsensä tassuilleen ja pujahti – tai enemminkin könysi – Varissulan perässä ulos suojaisasta pensasrykäelmästä.
Lähestyessään taistelualuetta Aaltosalama luimisti vaistomaisesti korviaan suojatakseen niitä hirvittäviltä huudoilta, jotka täyttivät aukion sekä hänen päänsä. Hänen oli jo ihan tarpeeksi vaikea keskittyä taisteluun ilman jatkuvia tuskaisia ulvahduksia taustalla sumentamassa ajatuksia.
Heti kun kaksikko pöllähti aluskasvillisuuden seasta taistelun melskeeseen, he joutuivat erilleen toisistaan väistäessään maassa kierivää karvamyrskyä, joka piti pahempaa ääntä kuin Ukkospolulla ärisevät hirviöt. Aaltosalama tempaistiin saman tien mukaan taisteluun, kun taistelevien kissojen mukana häntä kohti rynnisti kaksi eloklaanilaista. Hänen kimppuunsa kävi kaksi kollia, joista ensimmäinen oli valkoinen ruosteen värisillä merkeillä ja toinen pienempi, punaruskeanvärinen tabbykuvioinnilla. Kollit yllättivät oranssisilmäisen soturittaren, ja hän huomasi pian makaavansa maassa selälleen ahdistettuna ja huitovansa hädissään sotureita kauemmaksi kynsillään.
Toinen kissoista tarttui häntä takajalasta kiinni hampaillaan, ja Aaltosalaman suusta purkautui tuskaisa parkaisu. Hän yritti kurkottaa iskemään kollia kuonoon, mutta silloin toinen eloklaanilaisista upotti hampaansa hänen niskaansa. Hän keskeytti hyökkäyksensä eikä uskaltanut enää liikahtaakaan, sillä pelkäsi sen jäävän hänen viimeiseksi teokseen.
//Varis?
KP-boosti käytössä
