Aaltosalama
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Aaltosalama meni hiukan hämilleen Varissulan yllättävästä kommentista, mutta ei ottanut siitä pahakseen. Hän kuopi kevyesti maata toisella etutassullaan, vilkuillen samalla hitusen huvittuneena tummanharmaata kollia, joka yritti paikkailla tilannetta muokkaamalla jälkeenpäin sanavalintojaan.
“Kiva kuulla, että olet sitä mieltä”, Aaltosalama sanoi hymyillen vienosti. Hänen turkkiaan kuumotti kiusallisesti, ja hän yritti kääntää keskustelun omasta ulkoisesta olemuksestaan vuorostaan Varissulkaan, koska sillä hetkellä se tuntui kaikista parhaimmalta vaihtoehdolta – mitä se ei jälkeenpäin ajateltuna todellakaan ollut. “Minusta sinä näytät myös hyvältä.”
Vasta sen sanottua hän tajusi, ettei siinä ollut mitään järkeä eikä hän voinut vedota taistelussa rähjääntyneeseen turkkiin tai muuhunkaan, sillä kolli oli ollut kokoontumisessa. Nyt hänen kommenttinsa oli kuulostanut aivan siltä, että hän oli kehunut tätä ihan muuten vain – ja miksi hän muka niin olisi tehnyt? Hehän hädin tuskin saattoivat kutsua toisiaan edes ystäviksi.
Punertava naaras lipaisi nopeasti rintaturkkiaan peitelläkseen hämmennystään. Sen jälkeen hän avasi suunsa haukotukseen ja otti haparoivan askeleen kohti soturien pesää. “Taidankin tästä mennä yöpuulle. Öitä!” Hän ei jäänyt odottamaan Varissulan vastausta, vaan tassutti kiireesti – ja nolostuneena – tämän ohitse kaatuneen kuusipuun luo ja livahti sen oksien alla suojassa olevaan pesään.
Heti astuttuaan sisälle pesään, hän tajusi, ettei ollut käynyt näyttämässä haavojaan Hehkuaskeleelle – ja kaiken lisäksi hän oli toivottanut Varissulalle öitä, vaikka ei ollut vielä edes iltakaan! Mikä ihme häntä riivasi? Varissulka piti häntä varmasti aivan kahelina…
*Voi hyvä Pimeyden Metsä*, Aaltosalama ajatteli tuskastuneena laskeutuessaan makuulle omaan vuoteeseensa ja ryhtyessään nuolemaan aristavia haavojaan, *anna minun kaikki kestää.*
Taistelussa tulleet haavat olivat parantuneet lähes täysin noin puolen kuun jälkeen Eloklaanin leirissä käydystä taistelusta. Vaikka eloklaanilaiset olikin ajettu ahtaalle nummille, näiden kanssa sattui yhä toisinaan rajakahakoita, joiden seurauksena kissa tai pari saattoi joutua parantajan pesälle paikattavaksi. Aaltosalama ei ollut vielä sattunut olemaan yhdessäkään sellaisessa partiossa, joka olisi ajautunut rähinöimään naapuriklaanin jäsenten kanssa, mutta ei hän olisi pannut siitä pahakseen. Hän ottaisi mielellään vastaan tilaisuuden päästä höykyttämään niitä hiirenaivoisia teeskentelijöitä.
Oli aurinkoinen aamupäivä, ja Aaltosalama venytteli itsensä ulos aukiolle. Hän pörhisti karvansa suojaksi purevalta viimalta, ennen kuin kävi istumaan lähelle pesän sisäänkäyntiä, nuolaisi toista etutassuaan ja rupesi pyyhkimään sillä korviaan.
Varissulka asteli hetken päästä ulos pesästä. Aaltosalama keskeytti aamupesunsa ja katsahti tummanharmaaseen kolliin.
“Huomenta”, hän tervehti soturia yllättävänkin ystävällisesti. “Et nukkunutkaan pommiin.”
Pimentovarjo oli eilen määrännyt heidät saalistuspartioon yhdessä Sinilinnun ja Roihumarjan kanssa. Aaltosalama oli saanut kunnian toimia partion johtajana, mistä hän oli melko mielissään, etenkin, kun Varissulka sattui olemaan mukana. Tai siis, kyllähän häntä kiinnosti tietää, miten hänen “oppilaansa” oli edistynyt saalistamisessa ja sitä rataa. Ei muita syitä.
//Varis?
