Aaltosalama
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Aaltosalama vilkaisi oravaa viimeistelevien ystäviensä suuntaan, kun Lepakkotassu esitti toiveen päästä harjoittelemaan. He näyttivät jättäneen hänelle rippeet, niin kuin hän oli pyytänytkin. Totta puhuen naaras olisi paljon mieluummin jäänyt loppuillaksi leiriin odottamaan Varissulan vapautumista velvollisuuksistaan voidakseen viettää aikaa tämän kanssa kuin lähtenyt uudelleen ulos oppilaansa kanssa. Mutta toisaalta hänellä oli myös omat velvollisuutensa Lepakkotassua kohtaan, ja enemmän kuin mitään muuta hän halusi olla hyvä mestari ja soturi ja välittää nämä ominaisuudet myös holhokilleen.
”Hyvä on, lähdetään ulos kunhan olen syönyt loppuun”, hän suostui lopulta ja viittasi oppilastaan menemään odottamaan leirin sisäänkäyntitunnelin lähelle. ”Minulla ei kestä kauaa.”
Hän palasi takaisin Sulkavirran ja Tattihallan luo ja rouskutteli oravan rippeet menemään. Sen jälkeen hän hyvästeli nopeasti ystävänsä ja lähti Lepakkotassun luo.
Taisteluliikkeet eivät kuuluneet Aaltosalaman erikoisosaamiseen. Hän oli kyllä kehittynyt niissä jonkin verran, kiitos Varissulan erityisopetuksen, mutta hän oli kaukana mestarista. Kuitenkin Lepakkotassun mestarina yksi hänen tehtävistään oli välittää kollille tietonsa tästä jalosta lajista, ja niin hän myös aikoi tehdä.
”Tänään harjoittelemme liikettä, joka parhaimmillaan voi pelastaa jopa henkesi”, hän naukui kääntyessään kasvotusten Lepakkotassun kanssa heidän saavuttuaan pienelle metsäaukiolle. Tummaturkkinen oppilas höristi korviaan keskittyneesti. ”Aloitetaan sillä, että sinä hyökkäät kimppuuni ja yrität saada minut maata vasten.”
Mestarinsa merkistä oppilas syöksähti itseään huomattavasti kookkaampaa kissaa kohti. Aaltosalama puolustautui tahallaan kelvottomasti antaakseen kollille mahdollisuuden kaataa hänet.
Kun hän lopulta makasi maassa kollin alla, ensin muka yrittäen tempoilla itsensä irti, hän valahtikin veltoksi. Tuntiessaan Lepakkotassun otteen höllentyvän hiukan, hän ponnisti itsensä täydellä voimalla ylöspäin, pudottaen nuoren kollin päältään. Samassa hän kiepsahti ympäri oppilasta kohti ja painoi tassunsa tämän hännän päälle.
Kyseessä oli liike, jonka Varissulka oli opettanut hänelle joitakin kuita sitten. Siitä oli ollut hänelle iso apu taistellessaan sodassa eloklaanilaisia vastaan.
”Kuolleen esittäminen on tehokas tapa hämätä vastustajaasi löysäämään otettaan, jotta pystyt yllättämään hänet ja pääsemään irti jäädessäsi puristuksiin”, Aaltosalama ravisteli turkkiaan ja katsahti tyynesti oppilaaseensa, joka oli juuri päässyt takaisin tassuilleen. ”Oikeassa taistelussa sinun on oltava vakuuttavampi kuin minä olin nyt, jotta se onnistuu varmasti. Pienikin lihaksen värähdys voi paljastaa aikeesi vastustajallesi, ja siinä tapauksessa sinä olet oikeasti kuollut.” Hän vilkaisi hämärtyvälle taivaalle mietteliäänä. Heillä olisi vielä aikaa harjoitella. ”Haluatko kokeilla liikettä itse?”
//Lepakko?
