Aaltosalama
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Aaltosalama odotti poikkeuksellisen kärsivällisesti, että Varissulka suostui ottamaan hänestä tukea voidakseen kävellä kipeän jalkansa kanssa. Joko kollin ylpeys ei sallinut hänen tukeutuvan muihin tällaisissa tilanteissa tai sitten hän ei halunnut apua nimenomaan Aaltosalamalta. Aaltosalama ei ottanut sitä mitenkään henkilökohtaisesti. Miksi olisi edes pitänyt? Ei hän varmasti mikään Varissulan lempikissa ollut, vaikka he viime aikoina olivatkin lähentyneet huomattavasti ja hän saattoi kutsua tätä jopa ystäväkseen.
Yllättäen tummanharmaa soturi ehdotti, että Aaltosalama voisi sittenkin kantaa tämän leiriin. Aaltosalama aavisteli sen olevan vitsillä sanottu, mutta jostain syystä ajatus sai hänet vaivaantuneen tietoiseksi kollin läheisyydestä. Aivan kuin jokainen häntä koskettava Varissulan turkin karva olisi ollut ladattuna sähköisellä jännityksellä, joka sai hänen oman turkkinsa kihelmöimään kiusaannuttavasti.
”En tietenkään jättäisi”, hän tokaisi ja pysähtyi yllättäen. Varissulka katsahti häneen hieman hölmistynyt ilme naamallaan, kun taas Aaltosalama väänsi suupieliään hyväntahtoiseen virnistykseen peitelläkseen omaa hämmennystään. Ken leikkiin ryhtyi, se leikin kestäköön. ”Enhän toki halua rasittaa armasta klaanitoveriani, joka on juuri kokenut varsin traumaattisen ja uuvuttavan kokemuksen.” Hän kyyristyi alemmaksi niin että Varissulan oli helpompi kiivetä hänen selkäänsä, vaikka jalkansa loukannut soturi vaikuttikin yhtäkkiä kovin vastahakoiselta nousemaan kyytiin huolimatta siitä, että oli juuri itse hetki sitten ehdottanut sitä.
”No niin, ylös vain. Olemme leirissä joutuisammin, jos kannan sinut sinne”, soturitar patisteli toveriaan, yrittäen samalla esittää, ettei itse ollut ajatuksesta yhtään hermostunut. Se vasta olisikin tehnyt tästä outoa… tai no, oudompaa.
Hän yritti avittaa Varissulkaa nousemaan selkäänsä, mutta tummanharmaa kolli katsoi häntä edelleen hiukan pöyristyneen näköisenä ja pudisteli rivakasti päätään. ”Ei, en halua”, tämä vastusteli.
”Ai miksi ei?” Aaltosalama kallisti päätään katsoessaan soturiin. ”Nolottaako sinua? Luulin, että olit päässyt siitä vaiheesta yli jo soturinimen saatuasi.”
Varissulka piiskasi hännällään ilmaa näreissään. ”Ei nolota, hiirenaivo”, hän sihahti terävästi takaisin ja ryhtyi sitten kapuamaan naaraan päälle mutisten itsekseen jotakin. Aaltosalama piilotteli huvittunutta hymyä kuunnellessaan kollin puhinaa.
Kun Varissulka oli tukevasti hänen selkänsä kyydissä, hän punnersi itsensä varovasti ylös ja lähti liikkumaan rauhallisin askelin kohti leiriä. Hän ei ehtinyt pitkälle, kun yhtäkkiä muisti Varissulan nappaaman oravan, joka retkotti yhä lumikasassa puun vieressä. Hän teki U-käännöksen, noukki tuoresaaliin mukaansa ja aloitti sitten matkanteon.
Vaikka Aaltosalama olikin isokokoisempi kuin selässä matkustava toverinsa, hänellä oli hieman vaikeuksia kannatella tämän painoa. Loppujen lopuksi naaras ei ollut järin massakas tai lihaksikas, kun taas Varissulalta lihaksia löytyi senkin edestä. Aaltosalaman korvanpäitä alkoi poltella, kun hän huomasi takertuvansa tähän seikkaan hämmentävän pitkäksi aikaa. Hän pudisteli kevyesti päätään ja yritti saada ajatuksensa selviksi.
”Miten siellä ylhäällä voidaan?” hän huikkasi Varissulalle vähän tukahtuneella äänellä, sillä kantoi yhä kollin kiinni saamaa oravaa suussaan. ”Voin kyllä laskea sinut maahan vähän ennen leiriä, ettei soturin arvosi koe liian isoa kolausta.”
//Varis?
