Aaltosalama
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Aaltosalama höristi korviaan hiippaillessaan Lehtikuusilaaksossa. Hän toivoi kuulevansa edes pienen merkin siitä, että aluskasvillisuudessa rapisteli yhä jonkinlaista elämää. Ei hiiskaustakaan – äänet olivat yhtä kuolleita kuin kaikki kuivuneet kasvit tällä alueella. Punaruskea soturitar nousi seisomaan ja ravisteli turkkiaan harmistuneena. Varissulka tassutti hänen vierelleen, ja hän pystyi tuntemaan kollin tummasta turkista hehkuvan lämmön.
“Tätä menoa me näännymme”, Aaltosalama murahti samalla kun huoli ja nälkä kalvoivat hänen vatsaansa. Aurinko oli jo ehtinyt kivuta puiden latvojen yläpuolelle sillä välin, kun he koko aamun olivat yrittäneet löytää jotakin syömistä vietäväksi klaanille. Kuivahtaneet puiden lehdet eivät juuri tarjonneet varjoa armottomalta paahteelta.
Varissulka siristeli silmiään mietteliään oloisena ja haravoi katseellaan ympäristöä. Aaltosalamalla alkoi olla jo turhan tukalat oltavat paksussa turkissaan, ettei hän kyennyt enää ajattelemaan selvästi. Hänen mielessään väikkyi Hehkulammen kuva. Hän kuvitteli, miten pulahtaisi siihen kuin saukko ja antaisi viileän veden pyyhkiä tukaluuden turkiltaan.
“Kokeillaan vielä tuon pensaan luota ja palataan sitten takaisin”, Varissulan nauku repi Aaltosalaman pois viileistä haaveiluistaan. Hän terävöityi, ikään kuin kuvitteellinen vesi olisi tarjonnut vilvoitusta, ja lähti tepsuttamaan kumppaninsa perässä aukion toisella laidalla kasvavaa pensasta kohti.
Pensaan lähellä maassa jokin säihkyi oudosti. Varissulka käveli eteenpäin niin keskittyneenä, ettei olisi varmaankaan huomannut outoa välkettä, ellei Aaltosalama olisi älähtänyt: “Varo!”
Tumma soturi seisahtui siihen paikkaan hieman hämmentyneenä, mutta tajusi sitten jalkojensa juuressa lojuvat läpikuultavat sirpaleet.
“Kaksijalkoja”, kolli sihahti nenäänsä nyrpistäen kumartuessaan nuuhkimaan niitä tarkemmin.
Aaltosalama kosketti yhtä kirkasta palaa tassullaan ja sävähti sen kuumuutta. Hän läppäisi sitä vielä kerran kokeeksi, oikeastaan tietämättä itsekään, miksi niin teki, ja se jäi puoli kallelleen pientä kiveä vasten. “Ne liikkuvat ihan missä sattuu viherlehtisin”, hän naukaisi takaisin ja tuhahti halveksivasti sirpaleille. Niistä lähti vahva, etova löyhkä, joka pisteli hänen nenäänsä.
Kumppanukset kiersivät sirut ja jatkoivat askeliaan varoen läheisen pensaan luo, joka oli mukavasti varjossa, vaikka näillä lämpötiloilla sekään ei tarjonnut kummoista helpotusta. Aaltosalaman korvat ponnahtivat pystyyn toiveikkaasti, kun hänen nenänsä täytti tuttu riistan tuoksu hänen kyyristyessään pensaan juurelle. Hän peruutti vähän taaksepäin ja herätti Varissulan huomion häntäänsä heiluttamalla. Kolli tuli hänen luokseen, ja Aaltosalama näki soturin silmien leviävän innostuksesta, kun tämä haistoi saman minkä hänkin.
Aaltosalama painoi vatsansa maata vasten ja lähti ryömimään pensaan alle. Kenties kuumuus oli pehmittänyt hänen päänsä tai hän alkoi olla jo nälästä höperö, sillä kaikista järkevintä olisi ollut lähettää Varissulka etsimään saaliin pesää pensaan juurakosta, olihan kolli kuitenkin puolet häntä pienempi ja lyhytkarvaisempi. Naaras oli kuitenkin jo ehtinyt niin pitkälle, ettei hän aikonut palata takaisin, ennen kui oli löytänyt pensaassa asustavan hiiriperheen.
Hiirien tuoksu sakeni, mitä syvemmälle hän jatkoi. Edessäpäin juurien välissä hän huomasi pienen kolon, jonka suulla hän oli näkevinään nopean liikahduksen. Näissä olosuhteissa hänellä ei ollut aikaa eikä kestävyyttä ruveta odottamaan, että saalis tulisi ulos pesästään ilman viiletessä, joten hän kurkotti tassunsa juurien sekaan ja ryhtyi epätoivoisesti kuopimaan maata kolon ympäriltä saadakseen ongittua edes yhden hiiristä pihalle.
Hän oli niin keskittynyt kaivamiseen, ettei heti huomannut ilmaan levinnyttä katkua. Vasta Varissulan säikähtänyt huuto sai Aaltosalaman havahtumaan.
“Tulta!”
Vasta nyt Aaltosalama osasi yhdistää langat keskenään ja tajusi hajun olevan peräisin jostain palavasta. Hän yritti kiireesti peruuttaa pois pensaikosta, mutta huomasi kauhukseen, ettei pystynytkään liikkumaan. Hänen paksu turkkinsa oli takertunut pensaan oksiin ja esti häntä palaamasta takaisin!
“Aaltosalama, pensas palaa!” Varissulan hätääntynyt ääni kiiri hänen korviinsa.
“Olen jumissa!” hän ulvaisi takaisin samalla kun yritti tempoa itseään irti. Kuitenkin jokainen äkkiliike tuntui vain pahentavan tilannetta ja saavan hänen turkkinsa juuttumaan pahemmin piikikkäisiin oksiin. “Apua!”
//Varis?
KP-boosti käytössä
