Aaltosalama
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Viime päivinä Aaltosalama oli elänyt omassa kuplassaan, joka oli täynnä auringonpaistetta, sateenkaaria ja höttöisiä ajatuksia. Hän oli ollut aivan onnensa kukkuloilla siitä asti, kun he jokin aika sitten olivat ryhtyneet kumppaneiksi tummanharmaan kollin kanssa. Elämä ei ollut koskaan ennen tuntunut näin hyvältä, ja hän olisi halunnut pitää tästä tunteesta kiinni lopun ikänsä.
Se ei kuitenkaan ollut mahdollista. Hän oli liian realistinen voidakseen nauttia edes rakkauden huumasta täysin rinnoin, sillä pelkäsi koko ajan alitajuntaisesti jotakin pahaa tapahtuvan. Aina kun tapahtui jotakin hyvää, sitä seurasi yleensä jokin kamala, joka romutti kaiken. Se oli melkein kuin jokin katala, kosminen sääntö, jota tapahtumat noudattivat.
Aaltosalama oli ollut istuskelemassa aukion reunalla omiin ajatuksiinsa uppoutuneena ja auringonpaisteesta nautiskellen, kun Kettutassu yllättäen loikki hänen luokseen ja haastoi hänet juoksukilpailuun. Aaltosalama räpytteli silmiään hiukan häkeltyneenä oppilaan odottamattomasta kysymyksestä, mutta nyökäytti kuitenkin lopulta päätään suostumisen merkiksi.
”Otetaan vain”, hän vastasi ja levitti naamalleen leikkisän virneen. ”Häviäjän täytyy hakea voittajalle tuoresaaliskasta jotakin.”
”Sovittu!” Kettutassu huiskautti häntäänsä.
Aaltosalama katseli ympärilleen aukiolla. Leirissä oli melko hiljaista tähän aikaan, joten tuskin ketään kovin paljon haittaisi, jos he kisaisivat vähän ajankuluksi.
”Hyvä on, juostaan kaatuneen kuusen ympäri ja palataan tähän”, soturitar naukaisi ja taputti toisella etutassullaan maata. ”Ensimmäisenä perille ehtinyt voittaa.”
Oppilas nyökytteli sen merkiksi, että oli ymmärtänyt kisan säännöt. He asettuivat kumpikin lähtöpaikoilleen, ja laskettuaan yhtä aikaa ääneen kolmeen, he ampaisivat matkaan. Aaltosalama tiesi olevansa nopea, mutta ei ollut varma serkkunsa taidoista. Siksi hän ei aikonut hidastella säälistä vaan laittoi kaikkensa peliin.
Kisa olikin äkkiä ohi. Aaltosalama saapui ensimmäisenä maaliin, ja Kettutassu luisui kohta pysähdyksiin hänen viereensä. Aaltosalama oli hädin tuskin ehtinyt hengästyä, sillä oli tottunut juoksemaan metsässä paljon pitempiä matkoja. Hän katsahti oppilaaseen ja nyökäytti tälle päätään hyväksyvästi.
”Hyvä kisa”, hän hymähti. ”Kyllä sinussakin vauhtia piisaa. Jos jaksat vain harjoitella, sinusta tulee taatusti hyvä juoksija.”
//Kettu?
