Aaltosalama
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Aaltosalama seurasi viikset väristen Varissulan matkaa oravan luokse, joka kiipesi aina kollin tullessa lähemmäksi vähän ylemmäksi männyssä. Tummanharmaa soturi ja vikkelä kurre olivat jo usean ketunmitan korkeudessa, ja Aaltosalama joutui kallistamaan päätään kenoon katsellessaan puun juurelta yläilmoissa tapahtuvaa ajojahtia, joka eteni kuin hidastetusti. Hänen oli kyllä myönnettävä, ettei Varissulka ollut mikään pelkuri. Hän nimittäin tiesi soturin olevan yhtä surkea kiipeämään kuin hän itsekin, mutta siitä huolimatta tämä oli lähtenyt oravan perään.
Ylhäältä puusta kuului voitonriemuinen huudahdus. Varissulka oli saanut kammettua itsensä samalle oksalle oravan kanssa, jonka pakoreitit olivat käyneet vähiin. Aaltosalama näki alhaalta soturin ponnistavan punaturkkista eläintä kohti ja saavan sen kiinni. *Kappas vain*, hän ajatteli vaikuttuneena, mutta koska kaikki oli tähän asti sujunut melkein liian hyvin, kohtalo tuntui puuttuvan peliin ja lisäsi katastrofin ainekset mukaan.
Yhtäkkiä Varissulka horjahti alas oksalta, ja kolli putosi pitkän matkan alas. Tämä osui ilmalennon aikana männyn muihin oksiin, jotka onneksi näyttivät hidastavan soturin pudotusta. Aaltosalama seurasi sydän kauhusta tykyttäen kollin pudotusta, ja kun tämä lopulta tömähti loskaiseen maahan, hän jäi tuijottamaan tätä järkytyksestä jähmettyneenä. Soturitar huokaisi helpotuksesta, kun hän näki Varissulan liikahtavan, ja asteli sitten lähemmäksi tätä. Juuri silloin männystä putosi tämän päälle kasa lunta, ja se vasta saikin rääkätyn kollin näyttämään entistä surkeammalta.
”Jos kuule sinun nauravan, päiväsi ovat luetut”, Varissulka tiuskaisi ravistellessaan lumet päältään ja yrittäessään nousta seisomaan. Aaltosalaman suunpielet nykivät ylöspäin ja hän teki parhaansa pidätellessään nauruaan. Värisevät viikset paljastivat kuitenkin hänen olevan huvittunut.
Hänen viiksensä lakkasivat värisemästä nopeasti hänen pannessaan merkille, miten juuri puusta pudonnut soturi aristeli toista takajalkaansa ja päästi vaimean sihahduksen. Kuin yrittäen olla kuin mikään ei olisi vialla, Varissulka käänsi katseensa Aaltosalamaan ja maukui hymyn kera:
”Ainakin sain tuon kiusankappaleen kiinni.”
Aaltosalaman otsa oli mennyt huolestuneesti kurttuun, mutta hän vastasi kollin hymyyn. ”Niin tosiaan sait. Olen hyvin vaikuttunut taidoistasi, oppilaani”, hän hyrisi takaisin leikkimieliseen sävyyn, mutta suuntasi sen jälkeen huomionsa takaisin soturin jalkaan. ”Loukkasitko jalkasi?”
Varissulka vältteli hänen katsettaan ja virnisti hieman vaivaantuneen oloisesti. ”Ei se vakavaa ole. Vähän vain nyrjähti alastulon yhteydessä.”
”Meidän pitäisi jo palata, että saamme tuon oravan tuoresaaliskasaan ja sinut Hehkuaskeleelle”, Aaltosalama päätti ja asteli aivan Varissulan viereen. Hän kumartui nuuhkaisemaan soturin jalkaa mietteliäänä. ”Voit nojata minuun, kun kävelemme takaisin. Sinun ei pitäisi rasittaa tuota kauheasti, tai se saattaa mennä pahemmaksi.” Hän vilkaisi ystäväänsä ja levitti sitten naamalleen kiusoittelevan virnistyksen. ”Ellet sitten halua, että kannan sinut leiriin.”
//Varis?
