Aaltosalama
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Taistelu oli lopulta kääntynyt Kuolonklaanille voitokkaaksi. Eloklaanin kissat oli pakotettu perääntymään leiristään, kun Keijukainen ja tämän toveri Tyrskytassu – joka ilmeisesti tätä nykyä tunnettiin Tyrskytiikerinä – olivat kaapanneet eloklaanilaisten pennut ja pitäneet näitä panttivankeina. Kujakissayhteisö oli ottanut Eloklaanin leirin haltuunsa, ja eloklaanilaiset oli häädetty nummille asumaan.
Aaltosalaman puolesta heidät kaikki olisi voinut hävittää yhdellä kertaa, mutta sotasuunnitelma oli monivaiheisempi, minkä hän toisaalta ymmärsi hyvin. He eivät mitenkään olisi voineet jatkaa taistelua enää yhtään pidempään, sillä loput Eloklaanin sotureista olisivat saattaneet palata kokoontumisesta hetkenä minä hyvänsä ja ottaa tilanteen haltuunsa. Siinä mielessä soturitar oli tyytyväinen kujakissajohtajan taktiseen vetoon, joka oli taannut heille voiton.
Palatessaan leiriin Aaltosalama jo niin väsynyt, että olisi voinut nukahtaa jaloilleen. Punaruskean soturin isä tuli häntä heti vastaan ja kyseli hänen vointiaan. Sivusilmällä Aaltosalama näki myös Varissulan hahmon yrittävän lähestyä häntä, mutta Kalmakuun tultua hänen luokseen, kolli oli pysähtynyt odottamaan vähän matkan päähän. Hän vaihtoi muutaman sanan isänsä kanssa ja kääntyi sitten tämä mentyä häntä kohti kiiruhtavan Varissulan puoleen.
Nähdessään, miten tummanharmaa kolli selvästi pinnisteli näyttääkseen mahdollisimman rennolta ja huolettomalta, kuitenkin antaen olemuksellaan aivan päinvastaisen kuvan, Aaltosalama tunsi sisällään odottamatonta lämpöä. Hänestä tuntui hyvältä tietää, että Varissulkaa kiinnosti hänen vointinsa. Etenkin, kun tämä itse vielä kysyi sitä häneltä, samalla kun tämän harmaat silmät tutkivat häntä huolestuneesti. Se tunne sai hänet miltei unohtamaan väsymyksensä ja jomottavat lihaksensa.
“Usko tai älä, juuri meidän taisteluharjoitustemme ansiosta olen yhä yhtenä kappaleena”, Aaltosalama huokaisi ja nuolaisi lapaansa, josta oli irronnut iso tuppo karvaa. Vereslihalle raapiutunut, karvaton iholäntti näytti karulta, ja Aaltosalama rukoili siihen kasvavan pian uutta karvaa. Hän näytti aivan kuin joltain kirpunsyömältä kulkukatilta. “Vammani ovat lähinnä kosmeettisia”, naaras naurahti heikosti. “Muuten olen kunnossa. Kiitos.”
“Olit kai huolissasi seuraavista saalistusharjoituksistasi – älä huoli, me pidämme ne kyllä, kunhan vain olen ensin ottanut kahden päivän nokoset”, Aaltosalama maukui vitsaillen, mutta oikeasti hän toivoi salaa kollin myöntävän ääneen ollessaan huolissaan hänestä. Älä ole typerä, Aaltosalama – miksi Varissulka sellaista sanoisi?
//Varis?
