Aaltosalama
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Elämä oli hymyillyt Aaltosalamalle aina siitä saakka, kun pienen pieni ihme, heidän oma Uivelopentunsa, oli putkahtanut maailmaan kuin lahjana Pimeyden Metsältä itseltään. Pennun syntymisen myötä hänen ja Varissulan välit olivat paikkaantuneet, ja he viettivät päivittäin aikaa yhdessä perheenä – juuri kuten hän oli aina haaveillutkin.
Uivelopentu kasvoi ihan silmissä. Aaltosalama ei olisi voinut olla ylpeämpi rohkeasta tyttärestään. Tämä ei ehkä ollut yhtä sosiaalinen tai aurinkoinen kuin pennut yleensä, mutta siitä huolimatta täydellinen emonsa silmissä.
Sulkavirta kävi usein pentutarhalla tervehtimässä heitä. Aaltosalama oli kiitollinen parhaalle ystävälleen tältä saamastaan tuesta pentuarjessa. Oli ilo huomata, miten hyvin tämä tuli toimeen Uivelopennun kanssa. Uivelopentuun kun ei usein ollut kovin helppo saada yhteyttä, sillä tämä tuntui olevan koko ajan muissa maailmoissa.
Sammalpallo vieri pesän poikki Uivelopennun jalkoihin. Sulkavirta ja Aaltosalama olivat – tai ainakin yrittäneet – järjestäneet pennulle virikettä, mutta pieni naaras ei suuremmin innostunut moisesta. Tämä olisi mieluummin tuijotellut pesän nurkkaa itsekseen mumisten. Kieltämättä Aaltosalamaa huoletti pennun taipumus vetäytyä pitkiksi ajoiksi omiin oloihinsa, mutta hän ajatteli kyseessä olevan vain jokin ohimenevä vaihe.
Samassa pentutarhan suuaukon suunnalta kuului lähestyviä askelia. Varissulka tassutti sisään pesään ja tervehti nopeasti pentuaan, ennen kuin tuli Aaltosalaman luokse ja puski hänen päätään. Kehräys hyrisi Aaltosalaman kurkussa kun hän vastasi tervehdykseen ja kiehnäsi kumppaniaan vasten. Hän kuitenkin lopetti kuin seinään Varissulan ilmoittaessa yhtäkkiä, että heidän pitäisi puhua. Aaltosalamasta tuntui kuin kivi olisi jysähtänyt hänen rintaansa.
“Nytkö?” hän väänteli hännänpäätään. “Entä Uivelopentu?”
“Sulkavirta voi katsoa hänen peräänsä.” Raidallinen naaras selvästi kuuli veljensä sanat, sillä tämä nousi seisomaan ja nyökytteli päätään heidän suuntaansa.
“Me kyllä pärjäämme täällä! Pieni happihyppely ei olisi sinullekaan pahitteeksi”, soturinaaras kehräsi hyväntahtoisesti. Aaltosalama ei voinut väittää vastaan.
Hän tassutti Uivelopennun luokse ja nuolaisi tämän päälakea naukuessaan hyvästinsä tälle. Pieni tumma pentu tapitti häntä takaisin oransseilla silmillään ilmeettömänä. Aaltosalaman naamalle suli hymy, ja hän nuoli tyttärensä korvia vielä nopeasti muutaman kerran, ennen kuin lähti Varissulan perässä ulos pesästä.
“Minne haluat mennä?” hän kysyi kumppaniltaan, kun he olivat melkein leirin uloskäynnin kohdalla.
//Varis?
KP-boosti käytössä
