Aaltosalama
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Pieni, pyöreä lintu hyppeli pensaikossa oksalta toiselle lauleskellen samalla kovaan ääneen. Aaltosalama ja Varissulka olivat vaanineet sitä jo tovin, odottaen sopivaa hetkeä iskeä, jahka se lehahtaisi oksien suojasta aukealle. Tähän asti linnulla ei ollut näyttänyt olevan mitään kiirettä vaihtaa paikkaa, ja jopa Aaltosalaman kärsivällisyys oli koetuksella.
Hän oli jo aikeissa ehdottaa Varissulalle, että he etsisivät jostain muualta helpompaa saalista, kun yhtäkkiä peukaloinen pyrähti maahan muutaman hännänmitan päähän heistä. Aaltosalama tunsi Varissulan jännittyvän vieressään, ja kolli viesti hänelle korviaan kääntelemällä, että tämä aikoisi yrittää saada sen kiinni. Hän jättäytyi varjoihin seuraamaan tummanharmaan soturin äänetöntä etenemistä, kun tämä hiipi lintua kohti vakain mutta kepein askelin. Hän tunsi ylpeyden läikähtävän sisällään. Vielä muutama kuu takaperin kolli olisi karkottanut tömistelyllään kaikki riistaeläimet lähietäisyydellä, mutta nyt hän liikkui – ihan kohtalaisen – sulavasti katkomatta jokaista käpälänsä alle sattuvaa oksaa matkalla.
Yhtäkkiä peukaloisen rätisevä ja kova varoitusääni kajahti ilmoille, ja Aaltosalama oli aivan varma, että Varissulka menettäisi saaliin. Hänen yllätyksekseen kolli onnistui kuitenkin koukkaamaan jo melkein siivilleen hypänneen linnun takaisin maahan tassullaan. Varissulka antoi tappopuraisun ja kääntyi kohtaamaan Aaltosalaman hämmästyneen katseen suupieliään lipoen. Aaltosalaman korvanpäitä alkoi kuumottaa ja hän nielaisi nopeasti. Ei hiirenkorvan auringon pitänyt porottaa vielä näin kuumasti.
“Katsos vain, oppilaasta tulee mestari”, Varissulka tokaisi silminnähden tyytyväisenä ja silmäili saalistaan. Aaltosalama tassutti hänen vierelleen silmiään pyöritellen.
“Sinua vaatimattomampaa kissaa saa hakea”, hän tuhahti ja kumartui nuuhkaisemaan vielä lämmintä peukaloista. Sen jälkeen hän katsahti Varissulkaan virnistäen. “Mutta täytyy kyllä myöntää, että olen vaikuttunut, kun otetaan huomioon se, mistä aloitit. Siihen aikaan et olisi saanut kiinni edes kuollutta hiirtä.” Hän tuuppasi kollia leikkisästi ja suoristautui.
“Mitä sinä oikein höpiset? Olin oikea kuolleiden hiirien kauhu – yksikään ei päässyt minulta karkuun!” Varissulka virnisteli.
Aaltosalaman kurkussa hyrisi kehräys. “Niin, silloin kun ne menivät tuoresaaliskasasta sinun vatsaasi.”
“Olet kyllä oikeassa, olin aivan surkea saalistaja joskus”, Varissulkakin naurahti ja pudisteli päätään. Aaltosalama katsoi häntä hymyillen, ja lämmin tunne levisi hänen rintaansa.
“No, nyt olet vähemmän surkea – mutta aika surkea silti”, hän vitsaili, mutta hänen naukunsa oli enemmän lempeä kuin pistävä.
//Varis?
