Aaltotassu

Kirjoittaja: EmppuOmppu
Sulkavirran ehdotus harjoituksen vaihtamisesta ravisteli Aaltotassun hereille ajatuksistaan. Lehtikuusilaaksoon leikkimään piilosta? Todellakin! Harjoittelu oli paljon hauskempaa, kun siinä samalla sai vähän leikkiä.
Sähkötuho murahti hyväksyvästi sisarensa idealle. Lyhyen sananvaihdon jälkeen mestarit viittoivat oppilaat mukaansa, ja he lähtivät kulkemaan tasaista vauhtia kohti Lehtikuusilaaksoa. Aaltotassu tassutteli rauhallisesti Tattitassun rinnalla; hän oli onnistunut unohtamaan hetkeksi tapaamisensa Lauhalaukan ja Mahlahallan kanssa, mutta ajatus siitä yritti jälleen hiipiä hänen mieleensä. Hän tunsi olonsa petturiksi vehkeiltyään klaanitoveriensa selän takana. Jos joku saisi tietää hänen tavanneen veljeään useammin kuin vain yhden kerran, hänet voitaisiin karkottaa tai – vielä pahempaa – tappaa. Aaltotassu ei halunnut ottaa sitä riskiä, että jälleen yksi jälkikasvu Ruostekukan perheestä tuottaisi häpeää sukujuurilleen. Karhumyrsky ja Lauhalaukka olivat molemmat suvun mustia lampaita, eikä Aaltotassu aikonut antaa heille anteeksi. Vain yksin hän ja Tattitassu voisivat vielä pelastaa perheensä maineen.
Kirkkaan väriset lehdet kahisivat Aaltotassun jalkojen alla. Kun hän kohotti katseensa, hän tajusi heidän saapuneen Lehtikuusilaaksoon. Innostunut virne levisi hänen kasvoilleen, kun hän kääntyi katsomaan veljeään jakaakseen tunteen. Tattitassu ei kuitenkaan vaikuttanut asiasta yhtä iloiselta kuin hän; hänen silmissään oli huolestunut kiilto.
Ennen kuin Aaltotassu ehti kysyä, mikä pentuetoveria vaivasi, Sulkavirta ja Sähkötuho pysähtyivät ja kääntyivät kahden nuoren kissan puoleen. Aaltotassu sulki suunsa ja vastasi soturien katseeseen vastaanottavaisena.
//Sulka tai Sähkö?
//199 sanaa

