Aaltotassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Aaltotassu jatkoi epätoivoista taistelua vihan vimmalla. Varistassu ja Sähkötuho olivat hänen apunaan. Silmänurkastaan Aaltotassu näki välillä vilauksia Ruostekukan liikkumattomasta ruosteenruskeasta turkista. Raivo ja suru kiertyivät hänen kaulansa ympärille kuristavana tunteena kuin köynnös. Hän halusi pistää ketun maksamaan virheistään! Hän halusi sen kärsivän yhtä paljon kuin hän itse kärsi!
Jossain vaiheessa kettu tympääntyi kissojen itsepäiseen hyökkäilyyn niin, että se päätti antaa periksi ja luikki pakoon paikalta. Pelkuri! Sillä ei ollut minkäänlaista kunniaa: tunkeutua nyt ensin törkeästi Kuolonklaanin alueelle ja tappaa sen jälkeen kaksi soturia, kunnes loikkii häntä koipien välissä pakosalle. Aaltotassu oli jo lähdössä takaa-ajoon, kun Sähkötuho asettui hänen tielleen.
”Väistä! Minä menen surmaamaan sen pedon”, naaras murisi mestarilleen, kohdistaen katseensa raidallisen kollin takana olevaan metsikköön, jonne elukka oli kadonnut. Sähkötuho ei kuitenkaan liikahtanut. Sen sijaan soturin sinivihreiden silmien katse oli porautuneena suoraan häneen.
”Ei. Olemme menettäneet jo tarpeeksi väkeä tälle päivälle. Meidän on kiikutettava Varistassu leiriin parantajalle pikimmiten.”
Vasta silloin Aaltotassu tajusi ikätoverinsa makaavan maassa yltä päältä veren tahrimana. Kollin kaulaan oli ilmestynyt ilkeän näköinen haava. Kuitenkin oppilaan kyljet kohoilivat edelleen, mikä kertoi tämän olevan vielä elossa.
”Mitä täällä on tapahtunut?” Aaltotassu ja Sähkötuho kääntyivät katsomaan Ruusutuiketta, joka oli yllättäen ilmestynyt muutaman muun kissan kanssa katsomaan verinäytelmää. Savunharmaa naaras katseli järkyttyneenä ympärilleen, ja ilmassa vahvana löyhkäävästä ketun hajusta hän varmasti pystyi päättelemään, mitä oli tapahtunut.
Seuraavat hetket Aaltotassu tunsi olevansa tahmean usvan peitossa. Hän katsoi etäältä, miten Ruusutuikkeen partion jäsenet auttoivat Sähkötuhoa heivaamaan Ruostekukan ruumiin tämän selkään. Pari soturia oli jo lähtenyt kiikuttamaan Varistassua takaisin leiriin Hehkuaskelelle. Vielä Sirpalepisaran ruumis otettiin mukaan, jonka jälkeen joukko lähti lipumaan verkkaisesti metsän läpi.
Aaltotassu kulki muiden perässä. Hän piti silmänsä tiukasti kiinni Ruostekukassa, joka roikkui velttona hänen mestarinsa selässä. Miten näin oli päässyt käymään? Kettu oli ilmaantunut kuin tyhjästä… Paitsi ettei ollut! Vasta nyt Aaltotassun mieleen palautui kirkkaampana muistikuva eloklaanilaispartiosta hätyyttämässä kettua heidän puolelleen rajaa. Ne raukkamaiset saastat olivat tappaneet hänen emonsa! Heidän takiaan Aaltotassu joutuisi kertomaan kotona veljelleen ja isälleen, että Ruostekukka oli kuollut puolustaessaan pentuaan. Hän oli kokenut soturin kuoleman.
Leirissä vastassa oli joukko tyrmistyneitä kissoja. Ruumiit laskettiin aukiolle odottamaan valvojaisia. Aaltotassu ei nähnyt Tattitassua missään, mutta hänen isänsä rynnisti Ruostekukan ruumiin luo murheen murtamana. Kollin kurkusta pääsi hiljainen kurlutus, kun tämä hautasi kuononsa ruosteenruskean turkin sekaan ja nyyhkytti hiljaa. Henkäysvarjo lähetti partion jäljittämään kettua siltä varalta, että se liikkui yhä Kuolonklaanin reviirillä. Loukkaantunut petoeläin oli uhka kaikille.
Turta tunne levisi koko Aaltotassun kehoon. Hän seisoi vain ja tuijotti isäänsä ja kuollutta emoaan, tietämättä, mitä hänen olisi pitänyt ajatella tai tehdä tällaisessa tilanteessa. Tuntui kuin hänen koko elämänsä olisi alkanut murentua Ruostekukan kuoleman jälkeen. Hän ei halunnut hyväksyä sitä.
Jossain vaiheessa Hehkuaskel tuli hakemaan häntä ja Sähkötuhoa parantajan pesälle tarkistusta varten. Aaltotassun vammat olivat hyvin pinnallisia. Sieltä täältä puuttui karvatukkoja tai vuoti verta naarmuista ja syvemmistä haavoista, joita ketun ilkeät hampaat olivat tehneet.
Varistassu makasi sammalpedillä. Kollin silmät olivat kiinni ja hän hengitti tasaisesti. Tiputassu tutki häntä parhaillaan. Aaltotassu seurasi sivusta toimenpidettä. Hehkuaskel oli käskenyt häntä jäämään parantajan pesään lepäämään valvojaisiin asti. Aaltotassu ei ollut edes varma, halusiko osallistua. Hän halusi vain palata ajassa taaksepäin ja ajaa ketun kauas pois emonsa luota.
Aikaa kului, ja Varistassu alkoi heräillä. Tummanharmaa kollioppilas katseli ympärilleen yhä vähän pökerryksissä. Aaltotassu katsoi häneen hetken mitään sanomatta.
”Miten voit?” hän päätti lopulta pakottaa itsensä kysymään, sillä hän ei muuten olisi pystynyt pakenemaan inhottavia ajatuksiaan.
//Varis?
//547 sanaa
