Aaltotassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Aaltotassu puski tiheän saniaispensaikon läpi ajatukset kuin myrskyn jäljiltä. Sähkötuho oli lähettänyt hänet saalistamaan, mutta hän olisi ollut paljon mieluummin tekemässä jotakin vähemmän tärkeätä juuri nyt. Hän ei ollut kuitenkaan jaksanut ruveta inttämään vastaan mestarilleen, joten hänen ei auttanut kuin vain niellä närkästyksensä ja tehdä, kuten oli käsketty.
Koska oli viherlehti, metsä kuhisi kaikenlaisia pikkueläimiä, joiden kaikkien nimiä Aaltotassu ei edes tiennyt. Hän oli näkevinään liikettä nuorten pajujen muodostaman lehtiseinämän takana ja hyökkäsi sen suuntaan enempiä miettimättä. Hän sai kynsiinsä vain tukon vihreitä lehtiä.
Turhautuneena hän jätti pensaan rauhaan ja jatkoi matkaansa syvemmälle metsään, kauemmaksi Kuolonklaanin leiristä. Hänen jalkansa tuntuivat kuljettajavan häntä tiettyyn suuntaan. Ikävät muistot nousivat hänen mieleensä maiseman muuttuessa ahdistavan tutuksi. Täällä hän oli nähnyt emonsa elossa viimeisen kerran.
Suuren puun kohdalta alkoi Eloklaanin reviiri. Sieltä ne kurjat olivat jahdanneet ketun Kuolonklaanin puolelle rajaa, ja emo ja Sirpalepisara olivat joutuneet maksamaan eloklaanilaisten vastuuttomasta toiminnasta omalla hengellään. Aaltotassun karvat pörhistyivät pelkästä ajatuksesta. Kaikki tapahtunut Eloklaanin ja sen kissojen syytä. Ilman heitä Ruostekukka eläisi yhä, eikä Aaltotassusta olisi tullut niin katkeroitunutta ja vihaista kuin oli nyt.
Hän oli aikeissa lähteä takaisin päin tunnekuohun vallassa, kun yhtäkkiä kuuli takaansa äänen, joka kuulosti siltä, kuin joku olisi astunut kuivan oksan päälle. Aaltotassu käännähti ympäri silmät leimuten ja odotti näkevänsä sen saman ketun kuin pari kuuta sitten. Sen sijaan häntä tuijottikin vaalea kermanvärinen kissa, jonka vihreät silmät olivat hämmästystä täynnä. Aaltotassu mulkoili muukalaista uhkaavasti.
”Tämä on Kuolonklaanin reviiriä”, hän murisi kissalle, työntäen kyntensä ulos niin, että eloklaanilainen varmasti ymmärsi hänen olevan tosissaan. Kolli perääntyi askelella, mutta pysähtyi sitten.
”Minä olen omalla puolellani rajaa. Ei ole mitään syytä ruveta riitelemään.” Kissa puhui rauhallisella äänellä, mutta hänen elekielensä viesti hermostuneisuudesta.
”Täällä ei teikäläisiä kaivata!” murina kumpusi syvältä Aaltotassun rinnasta. Veri kohisi hänen korvissaan sellaisella paineella, että hän hädin tuskin kuuli omia sanojaan. ”On teidän syytänne, että Kuolonklaani menetti kaksi hyvää soturia! Minä ja veljeni menetimme emomme!” Viha ja kauna olivat hetkellisesti saaneet Aaltotassun otteeseensa. Tämä sattumalta paikalle eksynyt kissa oli se, joka joutui ottamaan sen vastaansa
//Mahla?
//331 sanaa
