Apilatassu
Tartuin kynsilläni puunrunkoon ja aloin hilata itseäni ylöspäin kohti ensimmäistä oksaa. Olin harjoitellut usein leirissä vaanimisasentoa ja taistelua Havutassun kanssa, varsinkin typerän riitamme jälkeen, mutta kiipeilyä en voinut harjoitella kunnolla sisareni kanssa. Siksi panostinkin kunnolla yhteisiin harjoituksiin Lätäkkölemmen kanssa, että oppisin varmasti kiipeämään. Kaarna mureni hieman kynsieni alla, mutta yritin tukahduttaa pelon putoamisesta. Lopulta olin vain parin hännänmitan päässä ensimmäisestä oksasta. Kurotin etutassuani hieman ja ilokseni sain otteen oksasta. Aloin hilata itseäni ylös ja lopulta nökötin oksalla vajaan ketunmitan maan yläpuolella. Mielessäni pyöri yhä onneton putoamiseni puusta. Onneksi nyt asiat olivat toisin. Vieressä olevan puunoksa oli lyhyen hyppymatkan päässä ja tutkailin oksaa katseellani. Se vaikutti kestävältä ja vahvalta. Halu hypätä iski minuun kuin valtava hyökyaalto. Tiesin Lätäkkölemmen katsovan suoritustani ja hän odotti minun kiipeävän pääni yläpuolella olevalle oksalle. Jännitin lihakseni ja pidin tiukasti kynnet oksassa kiinni. Hivuttauduin hitaasti lähemmäs viereisen puun oksaa. Uskalsin mennä lähes oksan reunalle ja se alkoi huojua painoni alla. Tasapainoni horjui ja katsoin tiukasti hyppymatkaa. Sitä oli hännänmitan verran, joten uskoin suoriutuvani hypystä hyvin. Valmistaudun loikkaan ja hyppäsin eteenpäin kohti oksaa.
”Mitä sinä-”, mestarini aloitti lauseensa.
Pian tajusin tehneeni huonon päätöksen. Pääsin oksalle, mutta olin kaikin puolin liian reunalla ja jos ottaisin askeltakaan tasapainoni pettäisi ja saattaisin – aika todennäköisesti – pudota maahan. Seisoin kynnet tiukasti kiinni puussa järkytyksestä jäykkänä. Miksi en ollut noudattanut helppoa ohjeistusta? Sydämeni hakkasi kovempaa kuin aikoihin. Pian huomasin edessäni oksan tukevimman kohdan lähellä minua ja puunrunkoa.
Vedin etutassuni irti puusta varovasti ja laskin sen vajaan hiirenmitan päähän. Korvissani kohisi, kuulin Lätäkkölemmen epämääräisiä sanoja, joista en saanut selvää. Irrotin toisen tassuni, ja lopulta putosin alle ketunmitan korkeudesta. Pääni kolahti kovaa johonkin ja silmissäni tummeni.
”Onko hän kunnossa?”
Kuulin epäselvästi jotain. Kurkkuani kuivasi ja päähäni sattui. En muistanut miten olin tilanteeseen päätynyt. Raotin hitaasti silmäni auki. Olin hämärässä pesässä, jossa haisi vahvat kirpeät yrtintuoksut. Päähäni alkoi sattua entisestään ja vinkaisin. Kuulin askeleiden ääntä ja tuttu tummanruskea turkki asettui näköpiiriini.
”Sumutuuli! Apilatassu on herännyt viimein!” Havutassu naukui kovalla äänellä.
Nopeasti parantajanaaras oli vierelläni ja tämä katsoi minuun huolestuneena.
”Mitä kaikkea muistat?” Tämä kysyi rauhallisesti ja tutki huolellisesti turkkini puolelta toiselle.
”Olin harjoituksissa. Me kiipeilimme ja jotain kävi en muista enempää kuin sen että olin puussa ja nyt heräsin täältä”, sanoin ääni käheänä.
”Putosit puusta! Onneksi et ollut korkealla.” Siskoni sähähti, mutta tiesin hänen olevan vain huolissaan.
Muistikuvat välähtivät mielessäni. Miksi olinkaan niin typerä!
Sumutuuli nousi ylös ja häipyi oletettavasti yrttivaraston uumeniin. Päätäni särki ja jomotti, kaiken kukkuraksi oloni oli kaamea. Havutassu asettui viereeni ja alkoi puhdistaa turkkiani hellästi.
Sumutuuli palasi mukanaan joitain yrttejä ja pieni musta siemen.
”Pureskele näitä voin tarkistaa onko päässäsi jotain haavoja tai ruhjeita. Lätäkkölemmen mukaan saatoit löydä pääsi johonkin terävään” parantaja ohjeisti.
Irvistin kivulle ja nousin istuma-asentoon. Otin yrtinriekaleen suuhuni ja pureskelin sen välittämättä kaameasta mausta.
”Ei ulkoisia vammoja, aivotärähdys olettaisin.” Sumutuuli totesi hetken kuluttua.
”Mikä olo on nyt?” Tämä lisäsi.
”Huono”, vastasin lyhyesti.
Sumutuuli nyökkäsi ja otti siemenen käpäläänsä.
”Ota tuokin. Unikonsiemenet auttavat nukahtamiseen”
Nuolaisin siemenen suuhuni ja painauduin takaisin makuuasentoon. Hetkessä vaivuin uneen.
Avasin silmäni. Oloni oli yhtä huono kuin aiemminkin, pääni oli kipeä tömäyksen takia. Sumutuuli katseli minua hymyillen.
”Sinulla on varmasti parempi kohentunut olo?” Parantaja kysyi.
Pudistin päätäni ja olin täysin hämmentynyt. Olisiko oloni pitänyt olla parempi. Nyt Sumutuuli näytti tyrmistyneelle, mutta laittoi pakotetun ilmeen kasvoilleen, pakotetun hymyn.
”Mikä olotila sinulla on tarkalleen ottaen?” naaras kysyi.
”Päätä särkee ja jomottaa tunnen vain kipua” Tiesin ylireagoivani sillä ääneni ei ollut enää käheä ja kipu oli yllättävän pientä eiliseen verrattuna.
Sumutuuli tutki minut ja tuli sitten eteeni.
”Hei voit kertoa minulle totuuden!” naaras sanoi rauhallisesti mutta painottaen viimeistä kahta sanaa.
Aloin selostaa olotilaani ja Sumutuulelle tuli aito hymy takaisin.
”Uskon että joudut olemaan täällä noin neljännesosakuun, ehkä jopa vähemmän todennäköisempää on vähemmän, mutta neljännesosakuuhun et saa rasittaa itseäsi harjoituksissa. Voisit nyt levätä niin toivut nopeammin.” Sumutuuli sanoi.
Author: Sarifiina
Olen positiivinen ja aktiivinen 13 v kirjoittaja joka rakastaa juonikuvioiden keksimistä. Mun hahmoista saa helposti seuraa jos se on tilanteessa vapaa.