Apilatassu
Heräsin ja nousin varoen pystyyn omalla paikallani. Olin saanut kipuun helpottavia yrttejä ja oloni oli muutenkin rutkasti parempi kuin aiemmin, mutta uskoin sen johtuvan yrteistä joiden vaikutus ei ollut lakannut. Olin yrittänyt nukkua, mutta aukion äänet pitivät minut valppaana. Nousin lopulta seisomaan ja venytin raajojani varovasti. Sumutuuli hääri yrttivarastonsa uumenissa, mutta työnsi päänsä ulos ja katsoi suuntaani lempeästi.
”Millainen on olosi?” Naaras kysyi lempeällä äänellä.
”Helpottaa, uskon sen kuitenkin johtuvan yrteistä, on kuitenkin kamala nälkä joten käyn syömässä”, selostin ja yritin hymyillä takaisin.
Päällimmäinen tunteeni oli kuitenkin kaikkea muuta kuin se hymyilevä ulkokuori, jota esitin. Hyvin epäonninen esitykseni ei näyttänyt uppoavan Sumutuulelle, mutta naaras vain nyökkäsi ja palasi takaisin hommiinsa. Tassutin aurinkoiselle aukealle, joka oli lähes täynnä klaaninjäseniä. Pari partiota lähti matkaan, mutta yksi partio palasi mukanaan Havutassu. Siskoni huomasi minut nopeasti ja alkoi juosta minua kohti. Tassutin tätä lähemmäs ja pian halasimmekin toisiamme.
”Onneksi voit jo paremmin!” Havutassu kuiskasi korvaani.
Nyökkäsin ja katsoin nälkäisenä riistakasaa, joka tyhjeni hieman klaanilaisten ottaessa oman osuutensa. Siskoni silmissä välähti ymmärrys ja tämä siirsi kulkunsa kasalle. Jäin itse istuskelemaan ja ihailemaan kaunista taivasta. Vaaleat pilvet leijuivat taivaalla hennosti luoden erilaisia kuvioita taivaalle. Silti aurinko pääsi loistamaan kirkkaasti aina aukiolle saakka.
Havutassu palasi mukanaan orava ja päästäinen. Myös siskoni katsahti taivaalle mietteliäänä. Hän ei kuitenkaan vaikuttanut yhtä lumoutuneelta kauneudesta, mitä itse olin.
”Mikä hätänä?” Kysyin katsoen huolissani sisareni erikoista ilmettä.
”Pilviä ja se voi enteillä sadetta tai pahimmassa tapauksessa myrskyä” Havutassu aloitti ja vihdoin aloin käsittää sisareni huolen.
”Mäntyviiksihän on sanonut, että lehtisade lähenee!” Lopetin Havutassun puolesta muistaen selvästi keskustelun, jonka olin käynyt juuri ennen loukkaantumistani naaraan ja sisareni kanssa.
Havutassu nyökkäsi ja ojensi minulle oravan.
Puraisin pehmeää lihaa ja aloin keskustella siskoni kanssa tämän päivän harjoituksista, joissa hän oli jo käynyt.
Aurinko ei enää loistanut yhtä kirkkaasti kun lopettelin ateriani. Päätäni alkoi hieman jomottaa, kuin se haluaisi muistuttaa, etten ollut täysin kunnossa. Katsoin taivaalle vain huomaten, että Havutassu saattoi olla taas kerran oikeassa. Pilvet olivat tummempia ja peittivät auringon taakseen.
Nousin ylös ja suuntasin parantajanpesälle hyvästeltyäni sisareni.
Sumutuuli tuli minua vastaan ja katsoi hieman tiukemmin mihin en ollut tottunut.
”Missäs sinä viivyit? Sinun olisi parempi levätä että toipuisit!” Naaras sanoi kuitenkin lempeällä äänellään.
Nyökkäsin merkiksi, että olin kuullut ja asettauduin makaamaan pehmeille sammalille.
Sade oli viimein saapunut ja ärsytti korvaani. En tiedä mistä olin mielipiteeni saanut. Ehkä karvani pituuden takia. Vesi imeytyi turkkiini eikä sitä saanut millään keinolla kuivaksi. Muuten vesi ei häirinnyt. Kaikki muu vesi, joka ei tullut taivaalta sateena oli mielestäni miellyttävää, joka oli taas yksi omituisuuteni. Lisäksi se oli yksi asia jossa minä ja Havutassu erosimme toisistamme. Sisareni rakasti vesisadetta, mutta ei pitänyt siitä jos samalla ukkosti. Se oli yksi syy, mikä sai minut pohtimaan sisareni outoa huolestuneisuutta aikaisemmin. Olin lopulta päätellyt asian huolettavan häntä vain lehtisateen mahdollisen lähestymisen ja tulon kannalta. Nousin istumaan turhautuneena. Ropina, joka vesisateesta tuli sai minut pysymään hereillä. Aloin sukia paksua takkuista ja sammalhipun täyteistä turkkiani. Että vihasinkin kovaa työtä saada turkki näyttämään siistiltä. Uskoin päivä päivältä enemmän ettei turkistani ollut mitään hyötyä, kuin myös sen, että Mäntyviiksikin vihasi sitä, muttei kehdannut valittaa minulle asiasta koska enhän minä asialle mitään voinut. Havutassu asteli sisään pesään niin yllättäen, että hätkähdin.
Sisareni turkki valui vettä kuin hän olisi leikkinyt ja tämän hymyilevä veikeä ilme kertoi samaa tarinaa.
”Hei!” Hymyilin ja naurahdin kun siskoni oli kompastua käpäliinsä.
”Hei! Tuolla on mahtavaa voisitpa tulla kanssani vesisade virkistää”
”Olen toipilas”, totesin vihdoin kiitollisena toipilaana olostani.
En ikimaailmassa olisi mistään hinnasta mennyt vesisateen armoille ilman hyvää syytä, varsinkaan pelleilemään. Minulla olisi varmasti mennyt kuu saada turkkini kuivaksi ja se olisi ollut hirveää. Jos taas sataisi kun olisin harjoituksissa olisi se pätevä syy kastella turkkini.
Havutassu tuhahti hieman ja katsoi minuun, jonka jälkeen hän nyökkäsi ymmärtäväisesti.
”Toivottavasti toivut pian, minulla on tylsää!” Hän tokaisi.
”Kyllä minä toivun!” Yritin vakuutella, mutta en ollut itsekkään hirveän varma.
Sumutuuli saapui luoksemme katsoen siskooni hymyillen. Parantaja heilautti häntäänsä tervehdykseksi siskolleni ja kääntyi sen jälkeen nopeasti puoleeni.
”Muista levätä” tuo muistutti lempeästi.
Nyökkäsin ja käännyin taas siskoni puoleen.
Author: Sarifiina
Olen positiivinen ja aktiivinen 13 v kirjoittaja joka rakastaa juonikuvioiden keksimistä. Mun hahmoista saa helposti seuraa jos se on tilanteessa vapaa.