Eloklaanin tarinat

Eloklaanin tarinat

  • Pörriäistassu

    215 sanaa | 5 kokemuspistettä | KP-boosti ei käytössäPesin turkkiani Hellehehkun haaveillessa vieressäni omien oppilaiden saamisesta. Minun olisi tehnyt mieli puhahtaa siihen vastaukseksi jotakin ikävää, mutta jotenkin onnistuin hillitsemään itseni – olemmehan vasta sopineet välimme, ei ollut syytä tapella tyhjänpäiväisestä. Helppohan Hellehehkun oli haaveilla oppilaasta, kun tämä oli jo saanut oman soturinimensä. Korppitähti – eikä…

  • Tupsuturkki

    207 sanaa | 5 kokemuspistettä | KP-boosti ei käytössäTupsuturkin suupielet valahtivat. Kollista tuntui, kun naaraan olemuksesta olisi kadonnut kaikki värit. Kolli pelkäsi, että hän oli tehnyt jotain väärää, mutta ei naaras vaikuttanut ainakaan vihaiselta. Tupsuturkki ui sulavin vedoin lähemmäksi rantaa. Hetken ajan Tupsuturkki vain katseli Perhopuroa, miettien mitä hän sanoisi ja lopulta kolli kahlasi kaislikon…

  • Nopsaliekki

    168 sanaa | 4 kokemuspistettä | KP-boosti ei käytössä“I-ihan hyvin”, Mustikkapyörre vastasi kysymykseeni. Tuon ääni tärisi hiukan, mutta luulin sen johtuvan vain kävelytahdistamme. Päätin hidastaa vähän, jotta naaraalla olisi parempi olla. Oli ollut kilttiä häneltä kysyä minun voinnistani. “Mitä luulette, kannattaako meidän hajaantua vai saalistaa yhdessä?” kysyin kohtealiaasti osoittaen sanani eniten Uskolinnulle, jolla oli oppilas…

  • Perhopuro

    187 sanaa | 4 kokemuspistettä | KP-boosti ei käytössäVeden kylmyys ei säikäyttänyt minua enää puheidemme jälkeen. Vähättelin sen pistävää vihlontaa sanoillani, mutta vain näyttääkseni hieman kypsemmältä. Kasvaessani olin kerryttänyt aikamoisen määrän minua nuorempia sotureita, enkä vieläkään ollut ihan varma miten heidän kanssaan käyttäytyä. Katsoin Tupsuturkin menoa, kun tuo puski vedessä eteenpäin saavuttaakseen syvyyden, jossa olisi…

  • Sädesäihke

    175 sanaa | 4 kokemuspistettä | KP-boosti ei käytössä“Tähtiklaani sentään, olet aivan riekaleina”, huokaisin ja poljin jaloillani maata, vaikka lapaani koskikin hiukan. Liike kuitenkin sai mieleni rasituksen muualle. “Mutta…” “Ei, en vie sinua harjoituksiin. En päästä sinua leiristä ennen kuin Leimusilmä sanoo, että olet toipunut tarpeeksi”, lausuin sana sanalta asiaa enemmän painottaen. En antaisi Muurahaistassun…

  • Rajutassu

    174 sanaa | 4 kokemuspistettä | KP-boosti ei käytössä”Yritä ensi kerralla olla asiallinen tai tuotat klaanillesi pettymyksen!” Apilatassu naukui. Tuon katse oli haastava, mutta hän ei kyennyt peittelemään jännitystään äänestään tai kehonkielestään. “Asiallisella käytöksellä ei olla klaanille mieliksi”, tuhahdin ilkikurinen kiilto silmissäni. Vilkaisin Mustikkapyörrettä ja sitten Apilatassun mukana tulleita kuolonklaanilaisia. “Jatketaan matkaa”, ilmoitin sitten kovemmalla…

  • Kujekulta

    527 sanaa | 12 kokemuspistettä | KP-boosti ei käytössä“…Ja sitten Hellehehku selitti silmät kiiluen kuinka hän ja Pörriäistassu olivat saaneet kuningasidean vallata pala Kuolonklaanin reviiriä. Ja pojat olivat sitten ryhtyneet tuumasta toimeen”, kerroin Järviloisteelle ja tirskahdin. Aihe oli vakava – totta kai -, mutta myös huvittava. Hellehehku oli ehkä koko Eloklaanin ainoa kissa kenestä minä…

  • Tuikelintu

    430 sanaa | 10 kokemuspistettä | KP-boosti ei käytössäKiipesin taitavin ottein kohti puun latvaa. Aurinko oli juuri nyt kirkkaimmillaan ja mitä korkeammalle minä kiipesin, sitä vahvemman yhteyden sain aurinkoon. Se saattoi kuulostaa jonkun kissan mielestä höpsöltä, mutta minä koin Tähtiklaanin antamaan minulle erityisen yhteyden luontoon. Aurinko valaisi koko metsän, koko maailman kirkkaudellaan. Minä olin vain…

  • Kimalaistoive

    570 sanaa | 13 kokemuspistettä | KP-boosti ei käytössäKimalaistoive haki parempaa asentoa. Hänen vatsansa oli ollut kipeä, mutta naaras ei ollut uskaltanut kertoa asiasta Leimusilmälle. Pelko oli eksyttänyt hänet synkkään, savuisaan metsään ja naaras pelkäsi, että sieltä ei olisi enää paluuta. Jos hän hyväksyisi olevansa sairas, Tähtiklaani saattaisi pyytää hänet riveihinsä jo tänä viherlehtenä. Siihen…

  • Talvikkitakku

    568 sanaa | 13 kokemuspistettä | KP-boosti ei käytössäTalvikkitakkua ärsytti aivan kaikki. Mehiläiset olivat varmaan pesiytyneet Käärmekullan päähän, sillä varapäällikkö oli määrännyt naaraan rajapartioon Virnakukan ja Kuutamolaineen kanssa. Naaras taisi olla aivan pihalla klaanitoveriensa suhdesotkuista. Talvikkitakkua ei olisi voinut kiinnostaa vähempääkään partiointi tuon imelän pariskunnan kanssa, mutta Pohjaharha oli määrätty partion johtoon eikä naaras halunnut…