Haahkapentu

501 sanaa | 11 kokemuspistettä | KP-boosti ei käytössä

Kirjoittaja: Frankie

Lehtikadon viileä tuuli kahisutti Kuolonklaanin metsän kuusia irrottaen heikoimmin kiinni olevia havunneulasia mennessään. Se ohitti Kuuluolan pimeän sisäänkäynnin ja kulki Hehkulammen yli saapuen viimein siihen onkaloon, jota Kuolonklaani kutsui leirikseen. Se imeytyi kissojen turkkien läpi ja sai monet värisemään kylmyydestä. Pentutarhan pesän suuaukolla seisova Haahkapentukin tunsi sen kuonossaan.
’’Haahkapentu, tule sisälle ennen kuin vilustut’’, huikkasi Ruusutuike sisäänkäynnin peittämän sammalverhon takaa. Naaraan ääni oli lempeä, mutta siinä oli päättäväinen sävy. Haahkapentu tiesi, ettei Ruusutuike aikonut käskeä toista kertaa.
Ilman vastausta pentu antoi tassujensa johdattaa itsensä sammalverhon läpi takaisin sisälle pentutarhaan. Hän tiesi, ettei paksun turkkinsa ansiosta olisi millään antanut pienen tuulen vilustuttaa itseään, mutta ei aikonut kiistellä asiasta kuningattaren kanssa. Ei sillä, että hän olisi pelännyt Ruusutuikkeen suuttuvan. Hän ei ollut varma siitä, oliko kuningatar edes kykenevä sellaiseen tunteeseen. Ei hän ainakaan ollut ikinä todistamassa sellaista tilannetta, missä Ruusutuike olisi ollut vihainen jollekin heistä pennuista, mutta ei myöskään halunnut olla se ensimmäinen.
Sisällä pentutarhassa tunnelma oli rauhanomainen. Naarmunenä nukkui kuorsaten kauempana muista samalla kun toinen klaaninvanhin Sumusilmä istui muutaman hännänmitan päässä tarkkailemassa tilannetta. Sokeudestaan huolimatta klaaninvanhin tuntui olevan perillä hyvin siitä mitä ympärillään tapahtuu. Pihkapentu keskittyi kynsimään kuivaa sammaltuppoa samalla kun Pikkupentu ja Taivaspentu juttelivat keskenään. Ruusutuike makasi sammalpetillään kolmea vastahakoista pentuaan pesten kielellään. Pentujen vastahakoisesta sähinästä huolimatta Haahkapentu tiesi heidän pitävän salaa emoltaan saamasta huomiosta. Hän ei voinut tuntea pientä kateuden pistoa rinnassaan. Hän ei itse tulisi tapaamaan omia vanhempiaan ennen kuin astuu itse heidän kanssaan Pimeyden metsän riveihin. Aika tähän tuntui kuitenkin liian pitkältä. Nyt hänen oli vain tyydyttävä kuvittelemaan millaisia hänen emonsa ja isänsä olisivat, jos molemmat heistä olisi vielä elossa.
’’Mitä mietit pikkuinen?’’ kysyi Sumusilmä yhtäkkiä hänen viereltään. Haahkapentu melkein hypähti, hän ei ollut yhtään huomannut klaaninvanhimman tulevan viereensä. Hänen mielestään Sumusilmä oli aina ollut hieman pelottava. Punaruskean naaraan harmaat sumuiset silmät tuntuivat aina tuijottavan syvälle sieluun sokeudesta huolimatta, niin kuin ne nytkin tekivät.
’’En mitään’’, oli Haahkapennun tarkoitus sanoa. Hänen suustaan tuli kuitenkin niin epämääräistä mutinaa, ettei hän ollut itsekään varma mitä hänen tarkoituksenaan oli ilmaista. Sumusilmä oli ehkä tullut juttelemaan hänelle pelkästä ystävällisyydestä, mutta hän silti päätti suunnata ripeästi omaan sammalpetiinsä sen enempiä rupattelematta. Sumusilmä ilmeisesti kuuli hänen vaimenevat askelensa, koska lähti itsekin kävelemään poispäin.
Omassa sammalpetissään kauempana muista Haahkapentu koki olonsa rauhallisemmaksi. Hän hetken etsi mukavaa asentoa ja valmistautui nukkumaan, kunnes hänen silmänsä eksyi kauempana oleviin Pikkupentuun ja Taivaspentuun. Kaksikolla molemmilla oli kasvoillaan ilkikuriset ilmeet, ja ikään kuin hiirtä saalistaessaan he hiiviskelivät lähemmäs pentutarhan suuaukkoa, missä Haahkapentu oli vain hetkeä aikaisemmin ollut. Hänen mielenkiintonsa heräsi heti. Kukaan muu pentutarhassa ei näyttänyt huomaavan kahta pentua suuaukon lähellä. Ruusutuike oli keskittynyt jääräpäisen Jääpennun puhdistamiseen, ja Sumusilmä kuunteli keskittyneesti Pihkapennun esitellessä hänelle kynsittyä sammalpalloa. Naarmunenän kuorsaus ei ollut hiljentynyt viimeisen tovin aikana.
Äkkiä sekä Pikkupentu että Taivaspentu olivat pujahtaneet sammalverhon läpi ulos Haahkapennun näkökentän ulkopuolelle. Kolli ei voinut olla ihmettelemättä kaksikon touhuja. Eivätkö he juuri kuulleet sitä miten Ruusutuike oli kieltänyt pentuja menemästä liian kauas suuaukon luota?
Haahkapentu ei kehdannut kuitenkaan sanoa asiasta kenellekään. Hän hieman epäröivin askelin lähti seuraamaan kahta naarasta.

//Taivas? Pikku?
495 sanaa

Author: Elandra