Haahkapentu
Kirjoittaja: Frankie
Pentutarhan ulkopuolella harmaat pilvet muodostivat katon taivaalle. Pilvistä sateli miljoonia pieniä lumihiutaleita maata kohti matkallaan tanssahdellen tuulen tahtiin. Ulos leiriin astellut Haahkapentu tunki kielensä ulos toiveenaan saada hiutaleen tai toisen suuhunsa. Yhden laskeutuessa hänen kielensä päälle hän sai pettyneenä kokea, ettei hiutale maistunut millekään muulle kuin kylmälle.
Enempää hän ei kuitenkaan lumihiutaleisiin voinut keskittyä. Hän oli tullut selvittämään mitä Taivaspennulla ja Pikkupennulla oli aikeenaan heidän hiipiessään Ruusutuikkeen välttävän silmän ohi leiriin. Kaikkien pentujen pitäisi hyvin tietää, että oleskelu leirissä ilman vanhempaa kissaa oli kiellettyä. Haahkapennulla oli tarve selvittää mistä oli kyse.
Kun hän katseellaan etsi merkkejä Pikkupennusta ja Taivaspennusta, hän näki, että kaksikko oli loikkimassa leirin keskellä sijaitsevaa suurta puuta kohti. Lumi pöllysi naaraiden hyppiessä maata peittävän lumipeiton seassa. Haahkapentu lähti heidän peräänsä, mutta huomasi pian putoavansa kärryiltä. Lumen seassa juokseminen oli yllättävän hidasta hänen osaltaan. Kollin tuuhea turkki tuntui hidastavan matkaa huomattavasti ja pitkien kömpelöiden jalkojen takia hän kompastui pian niin, että lensi naamalleen lumikinokseen. Hän nosti kasvonsa lumen seasta ja ravisti itsensä. Silti hänen viiksiinsä jäi lumista kohmetta, joka kutitti niitä harmillisesti.
Kun hän vihdoin pääsi leirin keskellä olevan suuren puun luokse, hänen jaloissaan olevat karvat olivat täynnä pieniä jäisiä lumituppoja. Kun hän katsoi ympärilleen, ei Taivaspentua tai Pikkupentuakaan näkynyt missään. Sen sijaan puun luona asteli komea hopeanvalkoinen kolli, jonka etutassuissa oli haaleita raitoja. Haahkapentu meni äkkiä piiloon lähimmän lumikinoksen taakse. Hän ei todellakaan halunnut jäädä kiinni vaeltelemassa leiriä yksin. Hän toivoi, ettei hänen kellanpunainen turkkinsa paljastaisi häntä lumen seasta.
Hänen onnekseen hopeanvalkoisen kollin askeleet vaimenivat ennen pitkään. Hän kurkisti varovasti lumikinoksen takaa ja näki sen sijaan Taivaspennun ja Pikkupennun tulleen takaisin hänen näkökenttäänsä. He kävelivät häntä lähemmäs hänen läsnäoloaan kuitenkin huomaamatta, jolloin hänen onnistui kuulemaan osan heidän keskustelustaan.
”Se oli isä. Jos hän huomaisi meidät niin joutuisimme varmasti takaisin pentutarhaan”, kertoi Taivaspentu Pikkupennulle. ”Pitää olla entistä varovaisempi. Leikitään, että ollaan soluttauduttu johonkin muun kissojen yhteisöön eikä meitä saa nähdä!”
Haahkapentu kiinnostui heti Taivaspennun ideasta. Hänen olisi melkeinpä tehnyt mieli astua esiin piilostaan ja liittyä leikkiin kahden naaraan kanssa, mutta toisen kertaan mietittyään ajatus tuntui turhan jännittävältä. Hän tunsi olonsa mukavammaksi pysyessään piilossa pois kenenkään silmistä.
Taivaspentu ja Pikkupentu palasivat siihen kohtaan, mistä he olivat tulleet Haahkapentu perässään. Taivaspentu kuitenkin pysähtyi äkkiä ja katsoi kolmen pennun jalanjälkiä maassa. Haahkapennun sydän alkoi heti tykyttää hermostuneesti. Nyt naaraat pian huomaisivat hänen seuraavansa heitä!
’’Pikkupentu’’, Taivaspentu sanoi katse kiinni lumisissa tassunjäljissä. ”Miksi meidän jälkiemme rinnalla kulkee vielä yhdet pienet pennun tassunjäljet?”
Pikkupentukin siirsi meripihkaisen katseensa lumeen. ’’En tiedä’’, hän sanoi mietteliäästi. ’’Ehkä joku pennuista seuraa meitä?’’
’’Jäljet kuuluvat varmasti Jääpennulle, hän on sellainen kiusaaja. Hän takuulla piileskelee jossain ja haluaa säikäyttää meidät tilanteen tullen!’’ Taivaspentu katsoi tarkasti erivärisillä silmillään ympärilleen. Haahkapennun oli laitettava päänsä piiloon ennen kuin naaras huomaisi hänet.
’’Jääpentu, me tiedämme, että piileskelet täällä jossain!’’ Haahkapentu kuuli Taivaspennun kimeän äänen. Naaras ei huutanut kuitenkaan liian kovaa, etteivät muut kissat hänen ympärillään kuulisi häntä. Kolli ei tullut ulos piilostaan huudoista huolimatta. Hän ei ollut Jääpentu, eikä hänen aikeenaan ollut pelästyttää naaraita.
Hetken ajan kaksikko tuntui odottavan vastausta. Kun sitä ei kuulunut, Pikkupentu ehdotti: ’’Ehkä hän kadotti meidät samalla kun piilottelimme isältäsi?’’
’’Voi olla’’, sanoi Taivaspentu. Haahkapentu kuuli kuitenkin pienen epäilyksen naaraan äänessä. ’’No, jos me tapaamme hänet vielä, voimme näyttää hänelle, ettei meitä helposti pelotella. Minne haluaisit mennä seuraavaksi?’’
’’Näetkö tuon?’’ kysyi Pikkupentu. Haahkapentu uskaltautui taas kurkistamaan lumikasan takaa. Hän huomasi, että Pikkupentu osoitti hännällään leirin toisella puolella olevaa vesiputousta. Putoavasta vedestä lähtevä kohina kantautui jo kaukaa Haahkapennun korviin.
’’Sehän on vesiputous!’’ hihkaisi Taivaspentu into silmissä kiiltäen. ’’Mennään!’’
Naaraat lähtivät taas hyppimään lumessa kohti sitä kohinaa, joka vesiputouksesta lähti. Haahkapentu tuli viimein ulos piilopaikkanaan toimineen lumikasan takaa ja lähti heidän peräänsä. Hän oli jälleen kerran paljon kahta toista pentua hitaampi ja meinasi kompastella vähän väliä matkan varrella.
Kun hän saapui vesiputoukselle, hän huomasi sen luovan pienen lammen leiriin. Lammen uloimmat reunat olivat jään peitossa, mutta keskiosa oli vielä nestemäistä vettä. Vesiputouksesta lähtevä kohina oli nyt kovaäänisempi, eikä Haahkapentu enää kuullut niin kaukaa mitä Taivaspentu ja Pikkupentu puhuivat toisilleen. Hän vain näki, miten Pikkupentu kokeili varovasti tassullaan lammen peittävää jääkerrosta.
Taivaspentu äkkiä taas katsoi ympärilleen ja ennen kuin Haahkapentu ehti reagoida asiaan mitenkään, naaras huomasi hänet.
’’Haahkapentu!’’ naaras huudahti ihmettelevästi. ’’Sinäkö olet seurannut meitä koko tämän ajan?’’
Pikkupentukin tuli hetkeksi pois lammen luota ja kiinnitti meripihkaiset katseensa Haahkapentuun. Kolli tunsi olonsa hyvin ahdistuneeksi ja raapi kynsillään lunta vaivaantuneena.
’’Tulin vain katsomaan mitä teette leirin ulkopuolella’’, hän yritti sanoa, mutta hänen suustaan tuli taas vain epämääräistä mutinaa.
’’Mitä?’’ naaraat kysyivät yhteen ääneen.
’’Tulin vain katsomaan mitä teette leirin ulkopuolella!’’ Haahkapentu toisti nyt turhankin kovaäänisesti. Hän raapi taas maata ja toivoi, ettei kumpikaan naaraista suuttuisi hänelle. Miten hän onnistui pilaamaan näinkin yksinkertaisen asian niin helposti?
//Taivas? Pikku?
776 sanaa
