Haahkapentu
Kirjoittaja: Frankie
Haahkapennusta tuntui kuin hänen jalkansa olisivat jäätyneet maahan kiinni. Taivaspentu oli vain silmänräpäytystä aiemmin kokeillut lammen jäätä painollaan, mutta sitten se oli sirpaloitunut hänen tassujensa alla ja upottanut hänet kylmään veteen. Valkea naaras räpiköi vedessä pää juuri ja juuri pinnan yläpuolella yrittäen olla uppoamatta. Se näytti kuitenkin käyvän hetki hetkeltä vaikeammaksi.
Pikkupentu huusi apua paniikki äänessään, mutta Haahkapentu ei tuntunut saavan edes suutaan auki. Hänestä tuntui, kuin mikään hänen kehonsa lihaksista ei ottanut käskyjä vastaan. Hänenhän oli haettava apua pian, tai Taivaspennulle kävisi köpelösti! Mikä häntä oikein vaivasi!?
Haahkapennun ei kumminkaan kauaa tarvinnut katsoa kuinka Taivaspentu taisteli hengestään vedessä. Hän tunsi ilmavirran päällyskarvoissaan, ja sillä samalla hetkellä hänen takaansa syöksyi kissa hopean salaman tavoin veteen. Ei kulunut kauaa, kun kissa ilmestyi takaisin pinnan alta ja toi märän valkoisen nyytin suussaan takaisin rannalle.
Muut leirin kissat kokoontuivat nopeasti heidän ympärilleen meteliä ihmetellen. Haahkapentu ei kuitenkaan voinut keskittyä muuhun kuin Taivaspennun pelastaneeseen kissaan. Kyseessä oli hopeanharmaa naaras tummemmilla raidoilla ja vaaleanvihreillä silmillä. Naaras suki turkkiaan rauhanomaisesti eikä vaikuttanut ollenkaan hätkähtäneeltä siitä, että oli juuri pelastanut jonkun hengen. Haahkapentu ei voinut olla ihailematta tätä kissaa.
Ennen kuin hän ehti kysyä uuden sankarinsa nimeä, yksi paikalle saapuneista kissoista lähti saattamaan häntä ja Pikkupentua takaisin pentutarhalle. Hän oli vähällä murahtaa vastaan, kunnes huomasi Ruusutuikkeen, joka kiiruhtaen oli viemässä märkää Taivaspentua jonnekin. Huoli pisti hänen rinnassaan heti. Hän toivoi, että Taivaspentu olisi kunnossa. Naaras piti silmiään auki mutta tuntui tärisevän mahdottoman paljon. He kyllä ansaitsivat Ruusutuikkeelta kunnon huudot tämän jälkeen. Taivaspentuhan olisi voinut kuolla!
Sisällä pentutarhassa tunnelma oli levottomampi kuin heidän lähdettyään. Jääpentua, Kylmäpentua ja Hiutalepentua ei näkynyt missään, mutta paikalla oleva Pihkapentu kyseli uteliaasti Naarmunenältä ja Sumutähdeltä asioita tapahtuneeseen liittyen. Kun Haahkapentu ja Pikkupentu astuivat pentutarhaan sisään, kaikki kolme silmäparia kääntyivät heitä kohti, jopa sokean Sumusilmän. Haahkapentua alkoi heti ahdistaa tämä saatu negatiivinen huomio, joten hän hiipi pentutarhan reunamille oman makuualustansa luokse.
Ennen kuin Haahkapentu kuitenkin ehti kerätä itsensä, hän huomasi Pikkupennun tepastelevan luokseen. Naaras istahti hänen eteensä utelias kiilto silmissään. Haahkapentu oli toista pentua niin paljon suurempi, että meripihkaisia silmiä katsoessaan hänestä tuntui samalta kuin olisi katsonut varpaitaan. Hän jännittyneenä raapi taas maata.
’’Toivottavasti Taivaspentu on kunnossa!”, Pikkupentu sanoi huolissaan. Haahkapentu hetken mietti pitäisikö hänen sanoa jotain vai vain nyökätä myöntymisen merkiksi. Hän lopulta päätyi nyökkäämään, sillä hän ei halunnut sanoa mitään väärää mikä voisi loukata toista. Pikkupentu vaikutti mukavalta, eikä hän vain tahtonut pilata ensimmäistä mahdollisuutta ystävän saamiseen.
’’Onko sinulla kaikki hyvin?’’ kysyi Pikkupentu hetken jälkeen. Hänen päänsä oli hieman kallellaan ja hän katsoi Haahkapentua hieman huolissaan, mutta hän laittoi suunsa pienelle hymylle. Kolli tunsi niskakarvansa nousevan nolostuksesta. Miten hänen aina onnistuikin olemaan niin outo! Nythän naaras luulee hänen olevan ihan eriskummallinen eikä varmaan halua ikinä enää puhua hänen kanssaan!
’’Olen ihan kunnossa. Minua huolestuttaa vain Taivaspentu’’, Haahkapentu sanoi hiljaa. Pikkupentu kuitenkin vaikutti poissaolevalta. Naaras hätkähti ja katsoi kollia uudestaan pahoittelevana.
’’Anteeksi, sanoitko jo jotain?’’
’’Sanoin, että olen kunnossa. Taivaspentu minua vain hieman huolestuttaa’’, Haahkapentu toisti, tällä kertaa onneksi normaalilla äänensävyllä, ei liian kovaa eikä liian hiljaa. Sehän oli hänen mittakaavassaan jo oikein saavutus. Hän arveli, että naaras tunsi samoin ja oli siksi vaipunut omiin ajatuksiinsa.
Samalla hetkellä, kun hän oli puhunut huolestaan, pentutarhan suuaukosta sisään pujahti valkea hahmo. Taivaspentu asteli horjuvin askelin eteenpäin ja näytti hyvin väsyneeltä. Ulkoisia vammoja hänellä ei kuitenkaan kaikkien onneksi näyttänyt olevan.
’’Taivaspentu!’’ huudahti Pikkupentu riemuisasti heti Taivaspennun nähdessään. Tummanruskea naaras loikki valkean naaraan luokse ja Haahkapentu huomasi seuraavansa itsekin ripeää vauhtia perässä.
’’Oletko kunnossa? Minne Ruusutuike vei sinut?’’ hän kysyi vaistomaisesti päästessään Taivaspennun luokse. Molemmat naaraista näyttivät silmät melkein ihmettelevän sitä, että hän sai sanottua kaksi lausetta samalla suun avauksella. Haahkapentu raapaisi taas maata hieman vaivaantuneena. ’’Mietin siis vain, kun olimme molemmat Pikkupennun kanssa vähän huolissamme’’, hän jatkoi paljon hiljaisemmalla äänellä.
’’Voi te mokomat pennut, mitä menitte hiipimään yksinänne leiriin, vaikka teitä selvästi kiellettiin?’’ mourusi Naarmunenä kauempaa. Klaaninvanhin nousi jaloillensa ja venytteli. ’’En taida olla vielä kertonut teille tarinaa muinaisen Kuolonklaanin pennusta, joka teidän tavoin päätti uhmata vanhempien kissojen neuvoja ja lähti omien pienien tassujensa mukana keskellä yötä Kuuluolaan. Voi, jos te tietäisitte mitä tälle pikkupennulle kävi, ettette kyllä ikinä enää lähtisi pentutarhasta pois…’’ Naarmunenän silmissä oli ilkikurinen pilke.
’’Naarmunenä, en usko, että nyt on hyvä ajankohta kummitustarinoille’’, Sumusilmä kuitenkin sanoi ennen kuin Naarmunenä ehti aloittaa.
Kolli tuhahti hänelle. ’’Älä ole aina tuollainen ilonpilaaja.’’
//Pikku? Taivas? Pihka?
//712 sanaa
