Haahkatassu
Kirjoittaja: Frankie
Matka Lehtikuusilaaksoon kesti yllättävän pitkään, vaikka tahti olikin Haahkatassun mielestä edelleen turhan ripeä. Havupuut eivät tuntuneet loppuvan sitten millään, ja metsästä löytyi yllättävän paljon sammaleiden peittämiä järkäleitä. Hän näki vähän väliä myös lintuja puiden oksilla ja lentelemässä heidän päidensä yllä. Jopa pari oravaa katsoi heidän matkaansa turvassa korkealta puusta. Oli hänelle suuri kysymysmerkki, miten jotkut ovat onnistuneet tuomaan leirin saaliskasalle lintuja ja oravia, kun ne aina tuntuivat olevan saavuttamattomissa.
’’Kuinkakohan vaikeaa saalistuksesta tulee Lehtikuusilaaksossa?’’ kysyi Pikkutassu hänen viereltään. Tummanruskea naaras asteli reippaasti väsymättömänä kovasta tahdista. Haahkatassukin toivoi sillä hetkellä olevansa niin solakka ja pieni, ettei hänellä olisi isoa kehoa hidastamassa matkantekoa.
Hän kohautti olkiaan oppilaan kysymykseen, sillä ei ollut ikinä ennen kokeillut saalistamista. Heidän edessään kävelevä Huurrelilja vastasi oppilaalleen salamyhkäisesti, kehottaen tätä odottamaan. Vastaus ei tuntunut tyydyttävän Pikkutassua, mutta tämä ei kohteliaisuudestaan kommentoinut asiaa. Sen sijaan hän kertoi olevansa surkea kiipeilijä.
’’Luuletko olevasi enemmän saalistaja vai taistelija?’’ naaras puolestaan kysyi Haahkatassulta.
’’Hmm’’, Haahkatassu vastasi, sillä hänen oli mietittävä hetken. Hän ei ollut ikinä kokeillut kumpaakaan, mutta olisi kyllä kovasti halunnut hyökätä Jäätassun kimppuun, kun kiusantekijä oli noin kuu aiemmin pilkannut häntä ja Sumusilmää. Hän olisi takuulla voittanut taiston, jos olisi sen aloittanut.
’’Olen ehkä parempi taistelemisessa’’, hän vastasi ja haukkasi happea jaksaakseen ravata Hopeaputouksen ja Huurreliljan perässä. Molemmat soturit juttelivat keskenään jostakin, mikä ei kantautunut hänen korviinsa asti. ’’Entä sinä?’’
’’Olen huomannut olevani ihan kelpo saalistaja’’, Pikkutassu kertoi hymyillen. Hän oli ylpeä, mutta ei kertonut asiaa yhtään rehennellen. ’’Minähän sain sen oravankin puusta kiinni, vaikka satuinkin tippumaan!’’
’’Sinun tummanruskea turkkisi auttaa varmasti maastoutumisessa’’, Haahkatassu huomautti. ’’Se sekoittuu hyvin esimerkiksi multaan.’’
’’En ole ajatellutkaan asiaa tuolla tavalla’’, Pikkutassu sanoi hieman miettiväisenä.
Kun maa heidän tassujen allaan alkoikin laskea yhtäkkiä alaspäin, Haahkatassu huomasi heidän saapuvansa laaksoon. Se tuntui suuren suurelta kuopalta, jolla oli vain pieni syvyys. Laakson täyttivät lukuiset lehtikuuset, jotka tiheillä oksillaan blokkasivat auringonvaloa tehokkaasti. Kun nelikko saapui laakson keskelle, se tuntuikin yllättävän hämärältä.
’’Nyt seisomme Lehtikuusilaakson keskellä’’, Hopeaputous kertoi Haahkatassulle. ’’Suojaisana ja hämäränä paikkana täällä elelee paljon saaliseläimiä.’’
’’Siksi tämä onkin oiva paikka saalistusharjoituksille’’, Huurrelilja lisäsi kohdistaen sanansa Pikkutassulle. ’’Oletko valmis kokeilemaan saalistamista yksin, Pikkutassu?’’
’’Toivon ainakin olevani’’, oppilas vastasi hiukan jännittyneenä.
’’Hyvä. Me muut menemme tuon suuren kiven päälle pois saaliseläinten katseilta seuraamaan menestystäsi. Se ei haittaa, vaikket onnistuisikaan, sillä jopa kokeneelta soturilta jää saalis saamatta aina silloin tällöin. Minä annan sinulle palautetta yrityksesi jälkeen.’’
Huurrelilja ja Hopeaputous loikkasivat molemmat Huurreliljan osoittaman järkäleen päälle. Haahkatassu tuli heidän perässään. Hän jopa yllättyi siitä, kuinka korkealle hän sai hypättyä. Ehkä hänen jaloissaan olikin enemmän lihaksia kuin hän luulikaan. Hän mielenkiinnolla kiinnitti silmänsä Pikkutassuun ja odotti, että naaras aloittaisi saalistusprosessinsa.
//Pikku?
//430 sanaa
