Hämärähalla
Hämärähalla hymyili Rosmariinikynnelle kannustavasti. Naaras ei ollut ainoa kissa, joka oli käynyt läpi samanlaisia ajatuksia. Moni kissa – naaras tai kolli – halusi kohota Kuolonklaanin parhaimpien sotureiden joukkoon ja aika moni tuntui myös ajattelevan, että kuningattarena vietetty aika oli hukkaan heitettyä. Naaras itse ei ollut asiasta samaa mieltä. Hän oli todella nauttinut kuningattarena olosta.
“Entä sitten sinä? Haluaisitko sinä lisää pentuja nyt kun Vanamovirta, Puhuriturkki ja Lillukkalempi ovat sotureita?” harmaaturkkinen kysyi. Ja Hämärähalla ei voinut antaa rehellistä vastausta vaikka hän olisi kuinka halunnutkin kertoa. Mutta ei naaras voinut kertoa, että hän olisi halunnut ympärilleen ties kuinka suuren pesueen, mutta Kuolonklaani ei vain ollut turvallinen paikka hänen jälkikasvulleen. Tai että hän olisi halunnut pentuja kollin kanssa, joka ei ollut hänen kumppaninsa. Joten ruskeankirjava naaras tyytyi vain hymyilemään.
“Ehkä vielä joskus”, hän vastasi ympäripyöreästi. Oli parempi, että tämä keskustelu ei menisi liian syvälle.
“Noooh”, Hämärähalla aloitti ja virnuili hieman leikkimielisesti. “Entä sinä ja Lepakkohuuto? Onko teidän välillänne jotain ystävyyttä syvempää?” naarassoturi uteli. Hänen tapa utella ei ollut ehkä kaikista hienovaraisin, mutta tehokkain ainakin! Eikä Rosmariinikynsikään vaikuttanut pahastuneen. Naarasta vain kiinnosti tietää oliko Kuolonklaaniin syntymässä uusi pariskunta. Hän oli nähnyt heidät kaksi joskus viettämässä aikaa yhdessä ja Hämärähallan uteliaisuus oli herännyt välittömästi. Vaikka saattoivathan he vain olla ystäviä.
//Rosmyy?

