Harakkahaave
Kirjoittaja: Saaga
Seurasin emoa sisään leiriin. Molempien turkit olivat aivan lumessa seikkailumme jälkeen. Kylmyys oli vallannut metsän, mutta liikkumalla sen pystyi jollain tasolla ohittaa. Pukkasin emoa kylkeen.
“Kiitos seikkailuseurasta”, nau’uin.
“Kiitos itsellesi”, emo sanoi ja pudisteli turkkiaan. Seurasin esimerkkiä ja lunta suihkusi ympäriinsä. Naurahdin.
“Hei, Aamuraita. Ja Harakkahaave”, Hiljaisuusvarjo naukui. Isä seisahtui meidän eteemme.
“Voitko jättää meidät hetkeksi kahden?” Aamuraita kysyi minulta ja vilkaisi isää.
Nyökkäsin.
“Toki.”
En osannut edes kuvitella mitä oli täytynyt tapahtua, että vanhempani halusivat jutella kahden kesken, mutta annoin olla. Se ei ollut kuitenkaan minun asiani, eikä minun tarvinnut tunkea kuonoani muiden asioihin. Joskus en kuitenkaan voinut vastustaa! Istuskelin siis leirin laidalla katsellen taivasta. Haukottelin raukeasti ja pohdin eri näisiä asioita, joiden takia emo ja isä olisivat taas jutelleet vain kahden. Ehkä heistä olisi vihdoin tulossa kumppaneita ja saattaisimme olla oikea perhe! Sain yllättyä, kun Aaltosalama asteli minua kohti. Mitäköhän nyt oikein tapahtui? Olivatko maailmankirjat aivan sekaisin, kun yhtäkkiä minulle miltei vieras ja vieläpä vanhempi soturi lähestyi noin vain?!
“Hei Harakkahaave. Minä ja Varissulka olemme menossa leirin ulkopuolelle taisteluharjoituksiin. Verivarjo ja Säihkysielukin saattavat tulla mukaan. Kiinnostaisiko sinua liittyä joukkoon?” kuului syy naaraan tuloon. Innostuin heti.
“Tottahan toki!” ilmoitin iloisesti ja loikkasin käpälilleni.
“Mahtavaa”, Aaltosalama naukui ja kääntyi leirin suuaukkoa kohti. Tassutimme sen luokke odottamaan Varissulkaa, Verivarjoa ja Säihkysielua. En kehdannut istua odottaessani, vaan lämmittelin hyppien ja liikutellen tassujani.
“Täällä ulkona on niin hyistä! Pitää kokoajan liikkua, ettei aivan jäädy”, totesin minua katselevalle Aaltosalamalle. Pörhistelin turkkiani lämmittääkseni itseäni lisää.
//Aalto?
