Harakkahaave
Kirjoittaja: Saaga
Keskityin taas rajojen merkkaamiseen, kun eloklaanilaiset olivat häipyneet. Pujahdin yhden suuren saniaisen lehden alta ja merkkasin rajan. Katsoin hetken yhtä kuihtunutta kukkasta. Se oli joskus ollut punainen, mutta sen lehdet olivat nyt käpertyneet ruskeiksi. Mädäntyvien lehtien haju peitti kukan hajun alleen, jos siinä oli edes hajua jäljellä. Mietin kukkaa. Olikohan sillä ajatukset ja tunteet kuten kissoilla? Sillä ei kuitenkaan ollut silmiä tai korvia, niin ei se kai voinut kuulla tai nähdä! Huomioni siirtyi kukasta Aaltosalamaan, joka seisoi edessäni katse rajan ylitse. Naaraan karvat olivat pystyssä ja hänen hännänpäänsä vääntyili vihaisesti. Olin juuri kysymässä, mitä soturi näki, mutta hän ehti avata suunsa ensin. Hän solvasi naapuri klaaniamme ja näytti korvillaan suunnan, josta eloklaanilaispartio meitä tarkaili. Päästin hermostuneen vihan sekaisen murahduksen.
“Meillä on kaksi vaihtoehtoa: joko me yritämme saada nämä merkit jätettyä ennätysvauhtia tai käskemme tuota partiota painumaan kuuseen kintereiltämme. Sinä saat tehdä valinnan”, klaanitoverini naukui. Hänen äänensä huokui ihailtavaa itsevarmuutta, johon minä en olisi kyennyt.
“Minulla on parempi idea”, sanoin ja vilkaisin oranssiturkkista toveriani. Hänen ilmeensä kehotti minua jatkamaan.
“Häädetään heidät kunnolla omalle puolelleen. Taistelemalla”, sanoin yrittäen mimikoida naaraan itsevarmuutta. Röyhistin rintaani. Emmeköhän pärjäisi kolmelle eloklaanilaiselle kaksinkin.
//Aalto?
