Harakkahaave
Lähdimme kulkemaan kohti huutoa huolimatta siitä, että se saattoi olla ansa. Parempi olla varma, että Havutassu oli turvassa kuin myöhemmin tulla katumapäälle ettei tarkistanut asiaa.
Loikin nopeaan tahtiin jopa Katajanoen edelle, mutta annoin soturin lähestyä silti oppilastaan ensin. Voisin pitää hänen selustansa, jos mahdollinen vihollinen olisikin päässyt livahtamaan Havutassun näkyviltä hyökätäkseen mieluummin meidän kimppuumme.
Nojauduin eteenpäin kurkkaamaan soturitoveriani. Saniaisten seasta näin ensin Katajanoen kauhistuneen ilmeen ja sitten ketun, joka läähätti Havutassun kasvoille. Pelon tunne humahti ympäri kehoani ja pakkautui sitten paineeksi päähäni.
Puristin hampaani yhteen ja rymistelin kohti petoeläintä. Sen huomio vaihtui oppilaasta suoraan minuun, suurempi kokoiseen ja aikuiseen kissaan. Sen silmissä leihahti pelko, kun yhtäkkiä helpon saaliin rinnalle oli astunut kaksi vähemmän helppoa saalista.
“Hyökätään yhdessä”, murahdin Katajanoelle ja viitoin hännälläni suunnan, josta aikoisin itse käydä kimppuun. Paljastin kynteni ja odotin, kunnes sain nyökkäyksen soturitoveriltani.
Kiljahdin varoittavasti ja iskin lapani vastustajan kylkeen kaikin voimin. Kettu horjahteli sivuun suoraan kohti Katajanokea. Nyt olisi hänen vuoronsa näyttää mistä kuolonklaanilaiset oli tehty.
//Kataja?
