Harakkahaave
Kirjoittaja: Saaga
Loikin pitkin loikin Lepakkohuudon rinnalla kohti aukiota, jota käyttäisimme tänään Käkitassun opettamiseen! Lepakkohuuto oli pyytänyt mukaansa jotakuta nuorempaa soturia, jotta Käkitassu saisi harjoitella taistelua eri kokoista ja eri taitoista kissaa vastaan. Olin heti ilmoittautunut vapaaehtoiseksi, sillä minulla ei vielä ollut omaa oppilasta ja olin hyvin innokas oppimaan nuorempien kissojen taitojen hiomisesta lisää. Loiskevarjo ei ollut ollut minulle kovin hyvä mestari, enkä siksi halunnut ottaa hänestä mallia omaan käytökseeni.
Katselin tumman tabbykuvioisen nuorukaisen juoksua, kun hän kipitti rinnallamme pysytellen vauhdissamme. Tultuamme harjoituspaikalle jokainen jarrutti käpälät liukuen lumella.
Ilmeisesti Lepakkohuudolla ja Käkitassulla oli ollut suunnitelma, josta minä olin täysin tietämätön, sillä Käkitassu sujahti ilmassa kiinni lapaani. Ravistelin kollia irti ja heittäydyin maahan lähettäen niin oppilaan pyörimään lumessa.
Nousin pystyyn ja hyökkäsin vielä maahan jääneen pienokaisen päälle. Hän kuitenkin kierähti pois alta ja kiinnittyi kylkeeni saadessaan tilaisuuden.
Kierimme maassa oppilaan kanssa yllättävän tasavertaisina taistelukumppaneina. Jossain kohtaa kuitenkin tuli selväksi, että minun tasapainoni oli parempi kuin toisen, joten käytin sitä hyväkseni keikautellen kollia tassuiltaan mahdollisimman paljon.
Kun viimein irrottauduimme toisistamme, molemmat läähättivät silmät kiiltäen. En tunnistanut tunnetta Käkitassun naamalta, mutta omani oli ainakin riemuisa. Rakastin taisteluharjoituksia!
“Taistelit ihan hyvin, Käkitassu”, Lepakkohuuto aloitti ääni hyvin vakavana, “Harakkahaave ei ole merkittävän hyvä taistelija. Tunnistitko taistellessasi hänen heikkoutensa?”
Sanat koskivat minua hiukan, sillä olin kuitenkin ollut taistelussa enemmän kontrollissa sen tilasta kuin Käkitassu. Olin minä sentään hieman oppilasta parempi, vakuuttelin itselleni.
“Puolustautuminen”, Käkitassu naukui pohtivasti. Kollioppilas katsahti minuun anteeksipyytävästi. Ihan kuin olisi pyytänyt lupaa jatkaa. Nyökkäsin rohkaisevasti, koska minun itsetuntoni kyllä kestäisi.
“Hän ei ollut kovin voimakas”, Käkitassu pukahti pitäen katseensa poissa minusta.
Taistelutaidot eivät määrittäneet minun arvoani, toistelin mielessäni pari kertaa kuin pitkää mantraa.
“Hyvä”, Lepakkohuuto naukaisi kylmästi. Hän vaikutti minusta jotenkin vihamieliseltä, mutta koitin valaista maisemaa omalla pirteydelläni.
“Entä vahvuudet?” vanhempi soturi jatkoi.
“Tasapaino”, Käkitassu kiirehti sanomaan.
“Kokeile hyökätä uudestaan pitäen nyt mielessä äskeiset asiat”, Lepakkohuuto käski katsahtaen minuun. Hänen katseessaan oli vain ärtymystä ja tietynlaista inhoa. Oletin sen johtuvan sekä emoni syntyperästä että iästäni. Seisoin kuitenkin leuka pystyssä pitkillä jaloillani urhean näköisenä. Huitaisin häntääni antaen Käkitassulle luvan hyökkäykseen.
//Lepa?
