Harakkanauru
Kirjoittaja: Ravn
Minulla oli ollut hyvä päivä. Aamutuimaan olin herkutellut mehevällä varpusella, päivällä käynyt kävelyllä aina joella asti ja iltapäivän loikoillut leiriä ympäröivän kiviseinämän vilvoittavassa varjossa. Kun minut sitten hämärän alkaessa sulkemaan metsää syleilyynsä komennettiin osaksi auringonlaskun rajapartiota, en olisi voinut olla närkästyneempi. Minä vihasin partiointia, se pilasi hyvän päiväni.
Saapuessani piikkihernetunnelin edustalle paikalla olivat jo Kuuraturkki, Jääviilto ja Sinilintu. Keltapilke saapui hieman minun jälkeeni ja Jääviilto lähti johdattamaan partiota kohti itää.
Matka lehtikuusien verhoamaan laaksoon taittui nopeasti ja miellyttävän hiljaisuuden vallitessa. Pian lähdettyämme olin kiilannut joukkion eteen, etunenässä marssivan Jääviillon kintereille, sillä en tahtonut keskustella ainakaan partion muiden jäsenten kanssa. Muussa tapauksessa olisin mieluummin jättäytynyt jonon hännille, mutta tällä kertaa perää piti Sinilintu, jonka seuraa tahdoin välttää. Kuka tietää, mistä kummallisesta aiheesta omalaatuinen naaras olisi tällä kertaa alkanut tarinoida, mikäli tätä erehtyisi katsomaan silmiin. Kuuraturkki ja Keltapilke taas olivat niin tavattoman tavallisia, ettei heidänkään seuransa onnistunut minua houkuttelemaan. Jääviilto sen sijaan johti partiota, joten en viitsinyt ravata hänen ohitseen, mutta toivoin todella, ettei punaruskea kollikaan olisi juttutuulella. Kookas soturi oli vihastuttava tapaus, kaikki sen tiesivät. Minäkin, vaikka olin kaikkea muuta kuin helposti ärsyyntyvää sorttia.
Matkan puolessavälissä ehdin jo uskoa, että saisin viettää koko partiointikierroksen syvässä hiljaisuudessa ja omissa ajatuksissani, mutta Jääviillon jättäydyttyä yllättäen aivan rinnalleni kävelemään, tiesin toiveeni turhaksi ja kurtistin happamana kulmiani.
“Kuules Harakkanauru”, joukkiota johtanut kolli aloitti leveästi ja silmäili minua kasvoillaan jotain omahyväistä. “miksi me emme ole koskaan tutustuneet toisiimme?”
“En tiedä”, vastasin ja mulkoilin punaruskeaa kissaa sivusilmällä, vaivautumatta kohtaamaan tämän hyistä katsetta. “Oletko sinä tutustumisen arvoinen? Olen nimittäin saanut sellaisen kuvan, että kovin monet eivät sinusta pidä.”
Hetken hiljaisuudessa huomasin pohtivani, että onnistuisinkohan vielä ennen partion loppua suututtamaan Jääviillon. Moisessa pelissä oli aina riskinsä, mutta enhän minä ollut kookkaasta kollista ystävää hakemassakaan. Pieni huvitus sen sijaan saattaisi vielä pelastaa iltani.
// Jää?
// 293 sanaa
