Harakkanauru
Kirjoittaja: Ravn
“Mistä sinä olet sellaista kuullut?”
Olin aikeissa avata suuni ladellakseni napakan vastauksen punaruskean kollin typerään, vaikkakin retoriseen kysymykseen. Jääviilto ei kuitenkaan antanut siihen tilaisuutta vaan jatkoi itse sanelemista.
Köykäisesti alkanut keskustelumme tyrehtyi hetkeksi partion saavuttaessa reviirin itärajan ja Jääviillon alkaessa jakaa käskyjä partion jäsenille. Kun kolli määräsi muut soturit tarkistamaan rajamerkit ja minä sain jäädä pitämään silmällä ympäristöä, olin suorastaan huojentunut – edes Jääviillon seura ei haitannut, kunhan minun ei tarvinnut rämpiä enää yhtään pidemmälle kostealle suolle. Keltapilke näytti hetken aikaa tyytymättömältä punaruskean kollin käskyyn, mutta päätti kuitenkin lopulta antaa asian olla ja liittyi hivenen vastahakoisen oloisena Sinilinnun ja Kuuraturkin seuraan tarkastamaan rajaa.
Partion edetessä hitaasti rajaa pitkin melko avaralla niityllä, jossa kasvoi vain harvakseltaan puita, minä ja Jääviilto astelimme hieman etäämmällä muista silmäillen tarkkaavaisesti ympäristöä, tuulessa huojuvia heinänkorsia ja hiljalleen kellertämään alkaneita koivuja ja leppiä, jotka valmistautuivat jo kovaa vauhtia lehtikadon ja pakkasten tuloon. Hiljaisuus aukiolla oli miellyttävä, kunnes Jääviilto ilmoitti epäsuorasti haluavansa jatkaa aiemmin aloittamaamme jutustelua. Aavistuksen kyllästyneenä vedin syvään henkeä ja käänsin katseeni kookkaaseen soturiin, kasvoni niin ilmeettöminä kuin vain suinkin kykenin ne pitämään. Katseeni sen sijaan oli yhtä pistävä kuin aina, mutta sille en voinut mitään.
“Sinä olit juuri kertomassa, miten muut ovat vain kateellisia sinulle”, muistutin Jääviiltoa, joka nyökytteli päätään kasvoillaan leveä virne.
“Niin, niin ovatkin”, kookas kolli vakuutti itsepintaisesti ja leuka ylimielisesti korkealla. “Erinomaista soturia kadehditaan aina.”
Siristin jokseenkin epäuskoisena silmiäni ja pohdin hetken Jääviillon melko rohkeita sanoja. Myönnettäköön, että kollin sanottiin olevan erinomainen taistelija, mutta soturiuteen kuului niin paljon muutakin kuin se, miten nopeasti ja verisesti saattoi repiä vastustajan riekaleiksi. Hyvät soturit olivat uskollisia ja rohkeita, valmiita uhraamaan itsensä klaanin edun tähden. Minä en ollut hyvä soturi. Sen sijaan minä olin jotain muuta, jotain parempaa kuin Jääviillon kaltaiset omahyväiset räyhääjät.
“Kerro toki, miksi sinä sitten olet tutustumisen arvoinen?” kysäisin sitten palatakseni keskustelun alkuperäiseen aiheeseen ja estääkseni ajatuksiani karkaamasta omille teilleen. Minua kiinnosti tietää, miten pitkälle Jääviilto saattoi viedä itsensä ihannoinnin.
// Jää?
// 316 sanaa
