Harakkanauru
Kirjoittaja: Ravn
Kunhan turkkini oli ensin hitusen kuivunut, pulahdin uudelleen joen tummiin, vaahtopäisiin pyörteisiin ja lähdin kauhomaan tietäni tarmokkaasti eteenpäin. Tällä kertaa se sujui jo paljon paremmin, virtaus ei enää riepotellut minua ja tunsin olevani vallassa omasta kehostani. Palattuani kuivalle maalle jäin Tuhkajuovan käskystä odottamaan, kun harmaankirjava naaras poikkesi metsänreunaan ja katosi hetkeksi aluskasvillisuuden sekaan. Vähän ajan kuluttua vanhempi soturi palasi raahaten mukanaan kuivuneen sammaleen peittämää oksankarahkaa. Kallistin kysyvästi päätäni ja tarkastelin silmät sirrillä maassa lojuvaa kepakkoa. Asian ydin valkeni minulle vasta, kun Tuhkajuova alkoi kertoa jokeen pudonneista kissoista. En ollut koskaan ajatellutkaan, että minun saattaisi täytyä pelastaa joku onneton hukkumasta – eihän se ollut minun vikani tai ongelmani, että kaikki kuolonklaanilaiset eivät olleet vaivautuneet opettelemaan uimisen tärkeää taitoa ja saattaisivat joutua maksamaan siitä vielä hengellään.
“Tahdotko yrittää vielä joessa uimista vai uskotko voivasi saada kepin kiinni ja tuoda sen rantaan?” Tuhkajuova kysyi.
Punnitsin hetken soturittaren asettamaa tehtävää, ja vaikka piskuinen epäilyksen siemen kalvoi alitajuntaani, nyökkäsin itsevarmasti. Vaikka Tuhkajuova oli varoittanut harjoituksen kuulostavan paljon helpommalta kuin se oikeasti oli, uskoin pärjääväni ihan hyvin.
“Ei tarvitse, saan kepin varmasti noudettua”, ilmoitin ja heilautin kärsimättömästi häntääni. Tabbykuvioinen naaras siristi aavistuksen silmiään ennen kuin nyökkäsi ja työnsi kepin alas jokeen. Sukelsin välittömästi sen perään ja annoin virran kuljettaa minua sitä kohti. Jouduin potkimaan takatassuillani hieman lisävauhtia, jotta saavuttaisin aalloissa poukkoilevan karahkan varmasti ennen kuin se ehtisi ohittaa alajuoksun astinkivet ja päätyisi Hehkulampeen. Pari voimakasta tassunvetoa myöhemmin sain kuin sainkin iskettyä hampaani kepin kosteaan ja hiljalleen lahoavaan pintaan. Otteeni oli tukeva, mutta karahka osoittautui painavammaksi kuin olin kuvitellut ja hetkeen en voinut tehdä mitään paitsi ajelehtia virran heiteltävänä koettaen itsepäisesti pitää hukkuvaa kissaa esittävän kepin leuoissani ja pinnalla.
Jonkin aikaa räpiköityäni sain käännettyä kepin niin, että se kellui rinnallani ja saatoin vetää sitä pitämällä kiinni sen toisesta päästä. Tunsin oloni jo siinä vaiheessa lopen uupuneeksi, mutta päätin itsepintaisesti yrittää saada kepin rantaan. Raskaasti puuskuttaen kauhoin kohti kuivaa maata karahka mukanani, mutta vain hännänmitan päässä rantapenkereestä otteeni alkoi vähitellen livetä. Lihaksiani särki ja tuntui siltä, että keppi uppoaisi minä hetkenä hyvänsä joen pohjaan ja minä sen mukana.
“Hiirenpapanat!” sähähdin ja päästin puolivahingossa irti kepistä, joka jatkoi iloisesti matkaansa virran mukana. En olisi enää mitenkään voinut saada sitä kiinni, joten päädyin nousemaan rannalle ilman sitä. Mulkoilin ärsyyntyneesti takanani kohisevaa jokea ja koetin ravistella märkää turkkiani hieman kuivemmaksi suostumatta katsomaan Tuhkajuovaan päin. Typerä keppi ja typerät uimataidottomat kissat! Jos joku kuolonklaanilainen olisi joskus hukkumassa, hukkukoot. Minä en pelastaisi yhtään ketään.
// Tuhka?
// 400 sanaa
