Harakkatassu
Kirjoittaja: Ravn
Aamuinen juttutuokio jyrkkäkatseisen Tuimatassun seurassa oli tullut päätökseen ja osoittautunut jälkeenpäin ajateltuna sangen turhanpäiväiseksi. Tummanharmaan turkin omaava kolli oli luonnoltaan niin vähäsanainen, että keskustelun aikana olin tarkoituksettomasti kiskonut irti enemmän tietoa Tuimatassun mestarista Pimentovarjosta kuin itse oppilaasta, mikä ei todellakaan ollut ollut juttutuokiolle asettamani tavoite. Toisaalta, ajatustenvaihto oli lainehtinut itsestään siihen suuntaan, että minäkin olin jaaritellut enemmän ja yksityiskohtaisemmin Henkäysvarjosta kuin itsestäni.
Nyt Tuimatassu oli poistunut seurastani vatsa täynnä mässäiltyään jäniksen ruholla ja jättänyt minut nuoleskelemaan huuliani vastikään syömäni herkullisen myyrän jäljiltä. Annoin hopeanharmaan katseeni kiertää verkkaisesti leirissä ja sen kissoissa, jotka niin aterioivat, valmistautuivat lähteäkseen varapäällikön määräämään partioon kuin vaihtoivat kaikessa rauhassa kieliä klaanitoveriensa kanssa. Olin tuntea rinnassani pienen kateuden pistoksen silmäillessäni arvostelevasti toistensa seurasta nauttivia kuolonklaanilaisia, mutta pyyhkäisin tuntemuksen maton alle ja kumarruin nuolemaan oikeaa etutassuani pestäkseni sen avulla kaksiväriset kasvoni. Siistittyäni pääni ja käpäläni suin vielä huolellisesti ja järjestelmällisesti rintakehäni, lonkat sekä hännän. Peseytyminen selvitti vallan mainiosti myös pitkin ja poikin risteilleet ajatukseni ja sai minut tuntemaan oloni paljon elävämmäksi kuin hetki sitten – keskustelu Tuimatassun kanssa oli ollut kiusallisuuttaan peräti sangen ahdistava. Nyt tämän tukalan tuntemuksen paino oli kuitenkin valahtanut pois harteiltani, minkä johdosta suoristin hyvillä mielin selkääni ja kietaisin häntäni ympärilleni.
Samassa huomioni kiinnittyi aukion reunalla maleksivaan Tuhkajuovaan, joka tutkaili leiriä terävällä katseellaan aavistuksen mietteliään oloisena. Hopeanharmaaraidallinen naaras oli yksin, vailla valkoturkkisen erakko Hadeksen saati kenenkään muunkaan seuraa. Mieleeni muistui pienikokoisen soturin viime viherlehtenä tekemä lupaus siitä, että tämä voisi mahdollisesti opettaa minua uimaan. Olin kuullut Hehkulammen olevan jo sula, ja ehkäpä soturittarella olisi sen verran vapaata aikaa, että voisimme lopultakin alkaa harjoitella. Halusin todella oppia uimaan, sillä uskoin sen olevan hyödyllinen ja ennen kaikkea sellainen taito, jota aivan kaikki eivät osanneet. Enää minun tarvitsisi vain kysyä Tuhkajuovalta muistiko tämä lupauksena ja toivoa, että naaras olisi edelleen suostuvainen koulimaan minusta uimataitoisen.
“Tuhkajuova”, kutsuin soturia hitusen jännittyneesti noustuani ensin ylös ja asteltuani tämän luokse. “Muistatko, kun pyysin sinua ennen lehtikatoa opettamaan minua uimaan? Hehkulampi on kuulemma sula, joten ajattelin, että ehkä voisimme mennä jonakin päivänä kokeilemaan. Haluaisin näet edelleen oppia.”
// Tuhka?
// 333 sanaa
