Harakkatassu
Kirjoittaja: Ravn
Panin merkille Tuimatassun liikauttavan korviaan sanojeni myötä ja ehdin hartaasti toivoa, ettei tummanharmaa kollioppilas esittäisi lisäkysymyksiä Henkäysvarjoon liittyen. Varapäällikön kuvaileminen raivostuttavaksi ja vanhanaikaiseksi saattoi nimittäin särähtää uskollisen kuolonklaanilaisen korvaan, mutta minulla oli sentään oikeus ja uskallusta sanoa mitä ajattelin. Sitä paitsi, minun kunnioitustani ei ansaittu yksinomaan asemalla vaan karismalla ja tekemällä minuun vaikutus. Ei sillä, etteikö Henkäysvarjo olisi ollut mielenkiintoinen – itse asiassa, mestarini oli yksi Kuolonklaanin mielenkiintoisimmista kissoista. Tämäkään ei vain ollut aivan niin vaikuttava, että olisin jopa arkipuheessani suudellut maata harmaaraidallisen varapäällikön tassujen alla.
“Pimentovarjo osaa vaatia minulta paljon enemmän, mitä itse vaatisin”, Tuimatassu vastasi, kertoi vielä hieman lisää mustan turkin omaavasta mestaristaan ja vastasi näin ollen rukouksiini unohtaa Henkäysvarjo. Keltasilmäisen oppilaan puhuessa kumarruin nakertamaan lihapalasen myyrästä, johon en ollut vielä ehtinyt koskeakaan. Näky Tuimatassusta mässäilemässä jäniksellään oli saanut mahani kurnimaan vaativasti ja tuntui hyvältä saada hieman vatsantäytettä. Syödessäni kuuntelin sujuvasti toisen kollin sanoja ja koetin niiden perusteella maalata jonkinlaisen kuvan Pimentovarjosta, joka oli minulle lähemmäs yhtä vieras kuin oppilaansa. Naaras oli arvatenkin muiden kuolonklaanilaisten tapaan kylmähkö ja lujatahtoinen, mutta muita soturittaren luonteenpiirteitä en uskaltanut lähteä arvailemaan.
“Missä vaiheessa koulutuksesi on?” Tuimatassu kysyi äkisti, vaikkakin aavistuksen ikävystyneen oloisena. Arvelin oppilaan juron asennoitumisen keskustelua kohtaan johtuvan siitä, ettei tämä tunnetusti ollut järin puhelias tapaus vaan pikemminkin perin vaitelias ja lyhytsanainen. Koska tummanharmaa kolli kuitenkin sitkeästi yritti pitää jutustelua yllä, en voinut muuta kuin arvostaa tämän asennetta ja myhäillä sisäisesti.
“Loppusuoralla. Olen varma, että pääsen pian soturiksi”, kerroin silminnähden ylpeänä itsestäni ja röyhistin aavistuksen rintaani. Kaiken kaikkiaan minun oli mielestäni oikeutettua ja kohtuullista olla tyytyväinen itseeni, sillä koulutukseni oli nimittäin aika-ajoin tökkinyt joko Henkäysvarjon kiireiden tai useimmiten minun taipumukseni tehdä asiat mestarini ohjeiden vastaisesti takia. Lyhyesti, tuppasin olemaan kohtalaisen usein eri mieltä varapäällikön kanssa, mutten voinut enää kieltää, etteikö osa tämän opetustavoista olisi ollut myös toimivia. Erimielisyyksistä huolimatta olin kuitenkin sanojeni mukaan varma siitä, että pääsisin piakkoin soturiksi.
“Entä sinä? Mitä kaikkea Pimentovarjo on jo opettanut sinulle?” utelin vuorostani koettaen pitää keskustelua yllä vähintään siihen asti, että saisin myyräni syötyä. Kysymykseni oli sinänsä aiheellinen, sillä vaikka tiesin Tuimatassun olevan minua jonkin verran nuorempi, en ollut lainkaan perillä siitä miten pitkällä keltasilmäisen oppilaan koulutus mahtoi olla.
// Tuima?
// 354 sanaa
