Harakkatassu
Kirjoittaja: Ravn
Olin osunut oikeaan arveltuani Sähkötassun olevan isänsä tavoin aavistuksen tuppisuinen tapaus. Kolli näet vastasi esittämääni kysymykseen, muttei sanonut sanaakaan enempää vaan näytti uppoutuvan syvälle omiin ajatuksiinsa. Kohautin huomaamattomasti olkiani toisen vaiteliaisuudelle, päättäen jättää raidallisen kollin omiin oloihinsa ja keskittyä vastaavasti tutkailemaan ympäristöä odotellessani Mustikkatassun paluuta. Koetin haistaa ja nähdä jotain muutakin kuin Henkäysvarjon, Sähkötassun ja kasapäin lunta, mutta ajatukseni risteilivät väistämättä takaisin vuoroin kilpailuun, vuoroin siniharmaaseen oppilaaseen, jonka olimme lähettäneet edustamaan joukkuettamme kiipeilyetapilla. Mustikkatassun olisi parasta tulla takaisin voitto kainalossaan, sillä mikään muu ei kelvannut minulle, niin hartaasti tahdoin päihittää muut joukkueet. Ja mikäli kolli kehtaisi tulla takaisin toisena – tai vielä pahempaa, viimeisenä – hän saisi totaalisesti kuulla kunniansa!
En tiennyt kuinka kauan olimme istuneet odottamassa, mutta Sähkötassu oli ehtinyt vajota mukaviin ajatuksiin tämän huulilla kareilevasta hymystä päätellen, ennen kuin huomasimme molemmat Mustikkatassun ja muiden palaavan kiipeilypaikalta.
“Mitenköhän hänellä meni?” mietteistään havahtunut Sähkötassu tuumi.
“Kohta kuullaan”, vastasin lyhyesti, Mustikkatassun luimun olemuksen kieliessä pelkkää huonoa. Lopulta raidallinen varapäällikön poika eteni kysymään toiselta tuloksista, jolloin tämä vastasi pahoittelevasti tulleensa pelkojani mukaillen viimeiseksi. Pääkopassani naksahti ja jouduin nielemään ärtymykseni, jotten olisi suinpäin ryhtynyt sättimään nuorempaa kissaa. Sähkötassu ei sanonut mitään, minä huokaisin. Olin aikeissa avata suuni, mutta Henkäysvarjo keskeytti minut. Varapäällikkö kertoi, että seuraavaksi meidän tulisi rakentaa pesä ja luennoi lyhyesti tehtävän säännöt. Sähkötassu otti vaikuttavan nopeasti ohjat tassuihinsa ja ehdotti jakaantumista, jotta sopiva pesäpaikka löytyisi nopeammin. Ajattelin tällä kertaa totella nuorempaani mukisematta, vaikken yleensä pitänytkään siitä, että joku kehtasi pomotella minua.
Tassuni kuljettivat minua kostean aluskasvillisuuden lävitse aina eräälle aukiolle asti, jossa lojui rinnakkain kaksi osittain maahan hautautunutta isoa kiveä. Kahlasin hangen poikki lähemmäs lohkareita ja pantuani merkille niiden välissä olevan suuren kolon, päätin kutsua muut oitis paikalle. Eikä aikaakaan, kun Sähkötassu ja Mustikkatassu seisoivat rinnallani silmäillen arvioivasti löytämääni potentiaalista paikkaa rakentaa pesä. Kehaisin ohimennen löytämääni koloa, ja lähemmän tarkastelun jälkeen molemmat oppilaat kelpuuttivat sen. Loistavaa, oli Sähkötassu sanonut. En voinut olla röyhistämättä hitusen rintaani, vaikka Mustikkatassu olikin jo siirtymässä kovaa vauhtia tehtävän toiseen vaiheeseen eli kolon eristämiseen sateelta ja tuulelta. Sähkötassun ehdotuksen myötä siniharmaa kolli suostui jäämään vartioimaan löytämäämme paikkaa samalla, kun minä ja Sähkötassu etsisimme sopivia eristeitä kuten oksia, lehtiä, havuja ja sammalta.
Etäännyimme Sähkötassun kanssa kaksin pienestä aukiosta ja katselimme molemmat arvioivasti ympärillemme. Mieleeni juolahti koettaa uudestaan keskustella kollin kanssa, mutta alitajuntani muistutti minua, että harjoitusten voittaminen oli paljon keskeisempää kuin tyhjänpäiväinen lörpöttely Henkäysvarjon pojan kanssa. Siispä tulin siihen lopputulokseen, että pysyisin kohtalaisen vaitonaisena vähintään siihen asti, että löytäisimme ainakin alustavasti rakennustarpeita pesää varten.
Jossakin vaiheessa tieni erkani Sähkötassun polusta enkä enää nähnyt kookasta oppilasta, mutta haistoin tämän kyllä ja olin kuulevinani kollin myös rapistelevan erään pusikon takana. Nuuhkin kärsimättömästi ilmaa paksun sammaleen toivossa, mutta kun sitä ei ottanut löytyäkseen, päädyin noukkimaan leukoihini pari piikikästä ja harsuuntunutta kuusenhavua. Ne suussani käännyin palatakseni takaisin pesälle ja törmäsin vähän matkan päässä Sähkötassuun, joka kantoi suussaan pientä kasaa risuja. Nyökkäsin tyytyväisenä raidalliselle kollille ja jatkoin matkaani kohti pesää tietämättä, mikäli toinen seurasi jäljessäni.
“Hienoa!” Mustikkatassu hihkaisi hiljaa, kun näki minut havujen kanssa. Olin samaa mieltä kollin kanssa, vaikkakin edelleen näreissäni tälle ensimmäisen kilpailulajin häviämisestä. Mieleni teki yhä sähähtää vihreäsilmäiselle oppilaalle, mutta pihkaiset kuusenoksat tukkivat suuni. Kivien luona sylkäisin oksat hangelle ja käännyin katsomaan Mustikkatassua, joka tutkaili löytöäni katseellaan.
“Asetteletko sinä nämä, niin minä menen hakemaan vielä vähän lisää?” kysäisin tai pikemminkin ehdotin sävyttömästi. Siniharmaa kolli nyökkäsi ja vapautti minut takaisin metsän siimekseen. Pari kolme hakukertaa myöhemmin pesä näytti itse asiassa erittäin hyvältä, olimme kaikki tehneet vallan mallikasta yhteistyötä.
//Sähkö?
//565 sanaa
