Haukkasiipi
Kirjoittaja: Tipu
Katsoin kuinka rauhallisesti kuolonklaani eli. Tai, no rauhallisesti, klaanissa oli vapaalla jalalla vaarallinen tappaja. Olin oikeastaan ennemminkin kiinnostunut, kiinnostunut tappajan motiiveista, en ollut lainkaan hänelle.. Vihainen. Miksi olisin? Hänellä voisi olla kiinnostavia tarinoita kuinka verta vain vuosi ja putosi kissojen turkeilta, tai heidä viimeisiä aneluitaan ennen kuin heidän elämänsä hiipui heidän silmistään kauniisti. Se kaikki oli jotenkin niin kaunista, kuolema, sekä kuinka pienessä hetkessä se kaikki pystyi olemaan ohi, tai no, se kaikki kituminen pystyi pidentämään minuutit tunneiksi. Millaista olisi kitua koko elämänsä? Olla halvaantunut? Hah! Turhamaista, olisi vain parempi jos sellaiset kissat lopetettaisiin parantajan luona hetkessä, heillä ei ollut mitään tarkoitusta, he eivät hyötyneet klaanille mitään, heistä ei ollut mitään ideaa. Huomasin Keltapilkkeen lähestyvän minua hiiri suussaan, luultavasti saalis oli hänelle itselleen, sillä hän ei ollut minulle mitään velkaa. Tai, no, saattaisi olla jos laskemalla kaikki opetus hetkeni hänelle. Naaras laski hiiren tassuilleen nätisti kun alkoi hiljalleen ruokailla. Tiesin että minun ei pitäisi häiritä häntä, vaikka painoin joka kerta pinemmätkin kohdat hänestä muistiin, mutta hän olisi niin ärhäkkä jos sanoisin sanaakaan. Joka oli sinänsä hauskaa, sillä hän jaksoi tehdä sen joka kerta. Kai kasvoilleni oli levinnyt jonkinlainen virne, koska toinen nosti äkäisen katseensa minuun, muristen jo hieman.
“Mitä sinä siinä tuijotat ketun läjä!”, Hän kirosi minulle. Nuolaisin hymyni katsoen muualle muka keskittyneenä muualle.
“Sitä vain että koko naamasi on tuota vauhtia hiiren veressä, sitä on jo poskellasi”, niin, hänen oranssilla poskellaan oli veren punainen läikkä, naaras tuhahti sukaisten tuon pois poskeltaan. En tajunnut miten naaras pystyi edes olemaan niin kömpelö. Katsoin aukeaa pitkään, miettien oppilas aikojani, nykyiset oppilaat näyttivätt kiinnostavilta, ei miltään liian pehmo uskoisilta, mutta ei myöskään miltään miltään kaameilta vaikeilta kohteilta. Osalla heillä oli ihan ollut kunnolliset vanhemmatkin, kuten Sähkötassulla, joka näytti käyttäytyvän aivan hyvin. Ehkä tällä klaanilla olisi vielä toivoa. Mutta en tosin voinut sanoa että hänkään oli mikään kunnollinen tapaus, vastahan hän oli käynyt sorkkimassa Eloklaanin asioita. Silloin mieleni oli tehnyt ottaa asiat omiin käpäliini ja opettaa kolli oikeille tavoille, koska hän ei selvästi itse osannut käyttäytyä.
//332 Sanaa
