Helletassu
Sen enempää ajattelematta iskin kynteni Pörriäistassun löytämään kuusen oksaan ja tarrasin siihen kaikella voimallani. “Sain kiinni!” huohotin kollille ja pärskin nenään mennyttä vettä suustani pois. Otteeni meinasi kuitenkin livetä ja suustani pääsi pentumainen kiljaisu, kun menetin osittain otteeni. Pörriäistassu kuitenkin reagoi nopeasti ja vetäisi oksaa lähemmäksi itseään. Lopulta sain kammettua itseni takaisin turvalliselle ja ennen kaikkea kuivalle maanpinnalle. Yskänpuuska ravisutteli kehoani ja syljin jokivettä suustani. Olin aivan varmasti nielaissut kalan, jos toisenkin! Ravistellessani itseäni osa vesipisaroista lensi Pörriäistassun päälle, mutta ehkä kolli oli ansainnut ne. Hänen takiaan minä kuitenkin putosin.. Viha ja ärtymys meinasi nousta takaisin pintaan, mutta kun meidän katseemme lopulta kohtasi, en voinut enää olla kollille vihainen. “Pelastit minut”, sain sanotuksi hieman tyhjällä äänellä. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti. En ollut edes ehtinyt tajuta, että minä olin ollut todellisessa hengenvaarassa. Joki olisi voinut viedä minut lopullisesti pinnan alle ja sieltä sitten ylös taivaisiin. “No, eipä tuo nyt mitään ollut. Olen minä hurjempiakin asioita tehnyt eikä tuo oksa ollut edes painava”, Pörriäistassu mahtaili ja sai minut tyrskähtämään. “No ethän ole! Tietäisin kyllä, jos olisit”, virnistin ja tuuppasin Pörriäistassua. Vilkaisin kollia taas silmäkulmieni alta. En tiennyt mitä sanoa tai miten jatkaa. Jatkaisimmeko me tappelua vai palaisimmeko vain takaisin leiriin? “No, tuota…” mumisin. “Kavereita?” ehdotin kollioppilaalle varovaisesti ja tarjosin käpälääni. En tulisi koskaan hyväksymään Pörriäistassun mestaria, mutta ehkä minä voisin elää asian kanssa. Vasta nyt tajusin kuinka paljon olin kaivannut parasta ystävääni! Kolli oli minulle kuin veli, enemmän kuin paras kaveri. Olin joskus kuullut, että sisarukset tappelivat kaikista eniten. Ehkä se selitti miksi me olimme olleet sotajalalla niin pitkään.
//Pörribroski??
