Helletassu
“Jotain hauskaa on minun toinen nimeni!” Helletassu julisti ja röyhisti vielä rintaansa sanojensa päätteeksi.
“Hiirenaivo, eihän ole”, Pörriäistassu vastasi kepeyttä äänessään ja tuuppasi ystäväänsä. Helletassu virnisti ja vilkuili samaan suuntaan, kun Helletassu. Kuolonklaanin reviiri oli tosiaan houkuttelevan lähellä.
“Minusta me voisimme tehdä palveluksen Eloklaanille. Katsos tätä!” Helletassu naukaisi ja lähti tepastelemaan häntä pystyssä, oikein suuren kollin elkein Kuolonklaanin puolelle. Punaturkkinen vilkaisi taakseen varmistaakseen oliko Pörriäistassu seurannut häntä ja olihan hän! Pörriäistassu loikkasi päästäkseen ystävänsä rinnalle ja vastasi Helletassun virneeseen samanmoisella.
“Kuolonklaani saa maksaa teoistaan”, Pörriäistassu tuhahti happamana. Molemmat kollit olivat liian nuoria muistaakseen suuren sodan henkilökohtaisesti, mutta oppilaskaksikko oli kuullut siitä tarinoita ja usein he olivat puhuneet aiheesta, kun se olisi heidän henkilökohtainen kokemus.
“On aika ottaa se mikä Eloklaanille kuuluu! Korppitähti saa kiittää meitä tästä”, jatkoin ystäväni aloittamasta aiheesta ja tepastelin niin kauas, kun uskalsin. Reviirin karmiva haju tunkeutui Helletassun turkin lävitse tuon sisuksiin eikä oppilas halunnut viettää Kuolonklaanin puolella sen enempää aikaa, kun oli pakko. Kun kollit pääsivät sopivan matkan päähän, he jättivät hajumerkkinsä. Helletassu merkkasi Kuolonklaanin reviirin niin huolellisesti, kun hän vain osasi. Olihan kolli ottanut rajapartioon osaa monta kertaa, mutta nyt kyse oli reviirin valtaamisesta. Näissä hommissa ei sopisi hoppuilla. Muuten viesti ei välttämättä menisi Kuolonklaanin ketunläjille niin hyvin perille!
“Nyt me olemme oikeita Eloklaanin sotureita!”
//Pörribroski??
