Hentotassu
Kirjoittaja: Elandra
Vatsassani muljahteli, kun astelin Tyrskytassun perässä sisään Eloklaanin leiriin. Hämärän tunnelin päässä oli suuri aukio, aivan kuten Kuolonklaanissakin. Leiri vaikutti autiolta, ja Tyrskytassu johdatti meidät epäröimättä karhunvatukkapensaikon luokse. Pensaasta kuului puheensorinaa.
Ennen sisään astumista Tyrskytassu vilkaisi minua ja Mäihää. Epäröikö hän? Kun Tyrskytassu vihoviimein pääsi astumaan sisään hämärään pesään, minä työnnyin hänen perässään kiilaten Mäihän ohitse. Tunnistin Mesitähden äänen. Lämmin maidontuoksu oli ainoa asia mitä pesässä haistoin. Imelä haju sai minut nyrpistämään nenääni.
Pesässä olevat kissat kääntyivät meidän puoleemme. Minä etsin nopeasti katseellani Mesitähden ja seurasin valkean kollin reaktiota. Tuon kasvoille piirtyi ilme, joka sai minut hymyilemään. Kauhu, pelko ja viha. Huomasin, miten eloklaanilaispäällikön kynnet upposivat pesän pohjaan, kun päällikkö asettui punaruskean, pentuja imettävän naaraan eteen. Hänen täytyi olla Mesitähden kumppani, ja nuo pennut olisivat pian meidän.
Paikalla oli yllätyksekseni myös yksi ylimääräinen täysikasvuinen kissa. Valkea, pulska naaras katseli Tyrskytassua kuin olisi nähnyt aaveen. Kolli oli selkeästi pelätympi kuin olin odottanut.
”Minä karkotin sinut”, Mesitähti murisi hampaidensa välistä tuijottaen Tyrskytassua syvälle silmiin. Kolli kohautti lapojaan. Oli vaikeaa olla hiljaa. Olisin halunnut hyökätä Mesitähden kimppuun nyt ja tässä ja tappaa hänet. Raivo sisälläni roihusi niin, että se oli vaikeaa pitää aisoissa.
Korvissani humisi. Olin niin lähellä. Mesitähti seisoi siinä aivan edessäni, ja tässä oli tilaisuuteni. Tilaisuus kuitenkin meni, kun Mesitähti syöksyi kohti Tyrskytassua. Jouduin väistämään toistensa kimpussa olevaa kaksikkoa, sillä he olivat vähällä vyöryä päälleni.
”Katsoisitte vähän eteenne!” ärähdin lähinnä Tyrskytassulle, vaikka kolli tuskin kuuli sanojani. Kun toistensa kimpussa pyörivä kaksikko oli saanut minut pois ajatuksistani, käännyin kohti pentuja imettävää naaraskissaa. Punaruskea kissa oli noussut ylös, ja tuo seisoi nyt matalana pentujensa edessä. Mäihä lähestyi kuningatarta virnuillen. Naaraasta huomasi, ettei tuo ollut täysissä voimissaan. Se ei ollut ihme, sillä hän oli juuri äskettäin synnyttänyt.
Jättäydyin tarkoituksella taka-alalle, kun Mäihä hyökkäsi kuningattaren kimppuun. Mahdollisimman huomaamattomasti livahdin kuningattaren taakse kolmen pienen pennun luokse. Siinä vaiheessa ymmärsin, että suunnitelmaa täytyi muuttaa. Minulla oli kolme pentua ja vain yksi kantaja, kun Tyrskytassu ja Mäihä olivat liian kiireisiä auttaakseen. Kuumeisesti silmäilin kolmea pentua yrittäen valikoida parhaimman. Valkea pentu muistutti kovasti Mesitähteä väritykseltään, mutta en todellakaan haluaisi kasvattaa Mesitähden kaksoisolentoa minun kaksijalkalassani. Punaruskea pentu oli aivan liian tylsän värinen. Kuka halusi itselleen sellaisen pennun, jossa ei ollut yksityiskohtia? Tummanharmaassa pennussa oli kaikki mitä pennulta tahdoin. Tekisin hänestä minun seuraajani, joten harmaa turkki oli hyvä valinta. Kumarruin, kun Tyrskytassu paiskasi itseään pienemmäksi jääneen Mesitähden karhunvatukkapensaista tehdyn pesän seinämän lävitse. Käännyin katsomaan kollin suuntaan. Mesitähti ei liikkunut. Myös Mäihä oli saanut painettua punaruskean kuningattaren alas. Sen sijaan valko-musta naaras oli hävinnyt.
”Tuota noin, meidän täytynee nyt lähteä”, totesin nopeasti ja nappasin harmaan pennun hampaisiini, ”nähdään taas, Mesitähti. Älä unohda meitä, me tulemme vielä takaisin!”
//Mäihän vuoro varmaankin?
// 435 sanaa
