Hentotassu
Kirjoittaja: Elandra
En ollut voinut uskoa korviani, kun Punatähti oli ilmoittanut neljäsosakuu aiemmin tulevista suurista harjoituksista, joihin osallistuisi Kuolonklaanin oppilaiden lisäksi myös Eloklaanin oppilaat. Katseeni oli kääntynyt Tyrskytassuun saman tien. Rakas kumppanini oli vääntänyt kasvoilleen hymyn, jolla hän yritti peittää tunteensa. Huomasin, ettei kolli ollut tyytyväinen.
Kun Punatähti oli päättänyt kokouksen, olin mennyt Tyrskytassun luokse ja ilmoittanut, että suunnitelmamme taisi olla tässä. Kolli oli onnistunut välttelemään eloklaanilaisia tähän saakka, mutta harjoitusten tullessa se ei onnistuisi. Tummanruskea kolli oli vakuutellut, että kaikki menisi ihan hyvin.
Siispä osallistuimme harjoituksiin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Hymyilin leveästi, kun Punatähti johdatti meidät sekametsään, jossa harjoitukset alkaisivat. Rajalla leijaili voimakas eloklaanilaisten tuoksu, joka kantautui sen toiselta puolen tuulen mukana. Tyrskytassu oli piiloutunut kuolonklaanilaisoppilaiden taakse kuin mikäkin pieni pentu. Karvani olivat nousseet pystyyn, kun eloklaanilaisten johdossa seissyt valkea kolli esittäytyi Mesitähdeksi.
Se oli ensimmäinen kerta, kun olin koskaan nähnyt hänet. Eloklaanilaispäällikkö vaikutti niin viattomalta ja jalomieliseltä että minua ihan oksetti. Noin vain hän oli jatkanut elämäänsä tuhottuaan ensin minun sekä monen muun elämän. Jos Mesitähteä ei olisi ollut, minulla olisi nyt johdettavana kujakissayhteisö, johon kuuluisi paljon enemmän kuin Leopardi, Tyrskytassu ja Mäihä. Olisin halunnut repiä kollin riekaleiksi, mutta pakotin itseni pysymään paikoillani. Olin painanut kynteni maahan ja levittänyt kasvoilleni lämpimän hymyn.
Punatähti oli jakanut meidät joukkueisiin. Huokaisin helpotuksesta, kun Mäihä ja Tyrskytassu asetettiin toisiin joukkueisiin. Minä olin saanut joukkuetovereikseni sanattoman Tattitassun ja omahyväisen Varistassun. Minulle olin aivan se ja sama, keitä joukkuetoverini olivat. Inhosin jokaista hetkeä, kun jouduin katsella Mesitähden rumaa naamaa. Mitä enemmän häntä katsoin, sitä enemmän halusin hänet tappaa.
Olin hurrannut innokkaasti, kun minun joukkueeni oli voittanut ensimmäisen osion. Minä vähät välitin koko turhanpäiväisestä kilpailusta, mutta yritin vain leikkiä mukana, vaikka todellisuudessa sisälläni myrskysi. Ennen toisen osion päättymistä, olin nähnyt, miten Tyrskytassu oli jähmettynyt paikoilleen. Hänen katseensa oli kääntynyt eteenpäin, ja kun seurasin sitä, näin Mesitähden ja hyvin tummanruskean, tabbykuvioisen kissan, joiden ilmeet olivat vähintäänkin yhtä kauhistuneet kuin Tyrskytassun. Niinpä tietenkin, he olivat tunnistaneet Tyrskytassun. Suunnitelmamme taisi olla tässä. Kuin huomaamattomasti raidallinen kolli perääntyi pois väkijoukosta. Seurasin tiiviisti katseellani, miten Tyrskytassu poistui tapahtumapaikalta. Kurtistin kulmiani, miksei hän pyytänyt minua mukaansa?
Siispä myös minä lähdin hitaasti perääntymään muiden oppilaiden keskeltä.
”Minne sinä menet?” Varistassu kysyi huomatessaan, miten katosin tämän viereltä.
”Täytyy käydä tarpeilla”, valehtelin hymyillen. Harmaa kolli mitä ilmeisimmin osti valheeni, sillä tuo käänsi katseensa takaisin kohti suurta puuta ja eloklaanilaisoppilasta, joka parhaillaan kiipesi sitä pitkin ylöspäin.
Olisin lähtenyt Tyrskytassun perään, mutta en ehtinyt, kun Mesitähti julisti kilpailun olevan päättynyt. Enää vaihtoehtona ei ollut lähtö Tyrskytassun perään, sillä Mäihä kipitti saman tien luokseni huomatessaan, että olin lähdössä.
”Taitaa olla niin, että meidän täytyy kehitellä uusi suunnitelma”, kuiskasin Mäihän saapuessa luokseni, ”sinä muuten kiipesit ihan surkeasti.”
Mäihän kasvoilla oli vain raivostuttava virne, joka kertoi tarpeeksi. Oliko hän tahallaan suoriutunut tehtävästä huonosti? En epäillyt yhtään, sillä se olisi aivan Mäihän tapaista.
Kun tulokset julkaistiin, Tyrskytassu oli saapunut takaisin luoksemme. Tattitassu oli voittanut.
”Hyvä Tattitassu!” hurrasin innoissani juostessani joukkuetoverini luokse. Oppilaan ujon hymyn takaa paistoi ylpeys. Hän oli vienyt joukkueemme voittoon.
Kolmas tehtävä oli sammalpallon etsintä. Joutuisimme hajuaistiamme apua käyttäen etsiä metsään piilotettuja sammalpalloja, joita oli pyöritelty yrteissä.
Mestarit ohjasivat jokaisen joukkueen joukkuetovereidensa luokse. Minä, Tattitassu ja Varistassu seisoimme rivissä katsellen, kuinka muut oppilaat hakivat joukkuetovereitaan.
”Meidän joukkueellamme on ollut hyvä tuuri. Jos tämä jatkuu näin, saatamme voittaa koko harjoitukset”, totesin hymyillen innoissani. Varistassu katsoi minua mitäänsanomaton ilme kasvoillaan.
”Ai, eikö sinua kiinnosta voitto?” kysyin yllättyneenä.
//Varis?
// 556 sanaa
