Hentotassu
Kirjoittaja: Elandra
Yöllinen keskustelumme oli jäänyt lyhyeksi, kun vartiovuoro oli päättynyt. Palasin takaisin pesään nukkumaan, mutta uni ei tullut heti. Mielessäni kuvittelin, miten pääsisin jo huomenna tappamaan Mesitähden. Halusin palavasti nähdä Mesitähden kauhunsekaisen ilmeen, kun tämä tajuaisi, mikä häneen iski.
Olin varma, että hänelle pitäisi selventää, miksi teimme niin, ja toivoin siihen jäävän aikaa. Halusin hänen tietävän kuka minä olin ja miksi minä tappaisin hänet.
Uni tuli jossain kohtaa, mutta aivan liian myöhää, kun pian meidät jo herätettiin.
”Saalistusosio alkaa pian!” joku mestareista kertoi työntäessään päänsä pesäämme. Olisin halunnut iskeä kasvojeni eteen ilmestynyttä naamaa kynsilläni, mutta maltoin mieleni.
Saalistusreissu sujui erittäin hyvin. Sain kiinni yhden saaliin, ja kaksi muuta saalista löysin joistain piiloista. Ne olivat ihan syötävän näköisiä ja hajuisia, joten nappasin ne matkaani. Hyvillä mielin esittelin saalismäärääni muille. Olin miltei koko saalistusajan etsinyt Mesitähteä, mutta onnistumatta siinä.
Syy siihen löytyi nopeasti saalistusosion jälkeen.
”Mesitähti on joutunut jättämään harjoitukset kesken, sillä hänen kumppaninsa synnyttää parhaillaan. Luvassa on enää kaksi osiota, joten pärjäämme hyvin ilman yhtä mestaria”, oranssinkirjava eloklaanilaiskissa kertoi rauhallisella, mutta voimakkaalla äänellä. Vaistomaisesti katseeni harhaili Tyrskytassuun, joka näytti purevan hammastaan. Miksei mikään mennyt niin kuin suunniteltiin?
Mielessäni mietin jo uutta suunnitelmaa, miten voisin kostaa Mesitähdelle. Hänen kuolemansa tulisi olemaan viimeinen niitti kaikelle tälle. Ensin halusin nähdä hänen kärsivän, koska minäkin olin elänyt kärsimyksessä koko ikäni. Oli oikeastaan ihan hyvä, että emme tappaneet Mesitähteä nyt. Me tappaisimme hänen pentunsa. Hänen pienet, vastasyntyneet pentunsa saisivat kokea kohtalonsa meidän käpälissämme. Ajatus pentujen tappamisesta tuntui ylitsepääsemättömän epämukavalta. Ei, emme voisi rangaista pieniä, tiedottomia pentuja siitä, millaisia heidän vanhempansa olivat. Silloin minulla välähti.
Olisin halunnut kertoa suunnitelmastani Tyrskytassulle ja Mäihälle, mutta ruokailuhetken aikaan heidän ympärillään parveili muita oppilaita liikaa. Olisi liian häiritsevää, jos kolme erakkotaustaista kuolonklaanilaista häviäisi jonnekin juttelemaan keskenään etenkin kun muut eivät tienneet, että tunsimme Mäihän.
Taisteluosion aika tuli, ja pettymyksekseni jouduin taistella jotakuta Järkäletassua vastaan. Hymyilin ystävällisesti mustanharmaalle kollille, joka asettui minua vastaan. Tunsin Sähkötuhon pistävän katseen selässäni. Hän tarkkailisi taistelua herkeämättä. Sulkavirran katse sen sijaan oli suunnattu jonnekin aivan toisaalle, muihin taisteleviin oppilaisiin.
”Voitte aloittaa”, Sähkötuho antoi luvan, ja Sulkavirrankin katse harhautui takaisin meihin. Joukkueellamme meni hyvin, mutta lähinnä Tattitassun ansiosta. Olin päättänyt, että en kuluttaisi voimiani tähän taisteluun. Olisi merkityksetöntä, vaikka voittaisinkin. En saisi siitä mitään, paitsi tietenkin kunniaa klaanikissojen oppilaiden keskuudessa, mutta sitä minä en halunnut.
”Onnea taisteluun”, lausahdin Järkäletassulle niin ystävällisesti kuin suinkin vain pystyin valmistautuessani ottamaan vastaan tämän hyökkäyksen. Päätin, että esittäisin hetken ajan, mutta sulavasti häviäisin sitten taistelun. Mitä nopeammin se olisi ohi, sitä nopeammin koko harjoitukset tulisivat päätökseensä ja pääsisin taas normaalisti juttelemaan rakkaille ystävilleni suunnitelmastani.
//Järkäle tai joku muu?
// 420 sanaa
