Hiilihammas

Partio suuntasi Koivumetsään päin. Kävelin Pohjaharhan rinnalla partion hännillä mitään puhumatta. Entinen oppilaani otti partioinnin hyvin vakavasti eikä voinut silloin keskittyä jutusteluun. Minun oli ihailtava hänen omistautuneisuuttaan, mutta toisinaan minua huoletti, miten muista eristäytynyt kolli näiden piirteidensä vuoksi oli. Soturilaki ja soturin tehtävät olivat nekin tärkeitä, mutta elämässä oli muutakin.
Jossain kohtaa Pohjaharhaa rikkoi hiljaisuuden aivan yllättäen kysyäkseen, voisimmeko jatkaa keskusteluamme leiriin palattuamme. Kasvoilleni levisi lämmin hymy nyökätessäni myöntävästi valkoiselle kollille.
“Totta kai.”
Sen jälkeen me emme enää vaihtaneet sanaakaan vaan keskitimme huomiomme partioimiseen.
Hiljaisuutta ei kuitenkaan kestänyt ikuisesti. Jossain kohtaa Pohjaharha kohotti kuonoaan tuulta vasten ja värisytti nenäänsä. Minäkin aloin maistella tuulta, ja jännityin havaitessani veren löyhkän. Aurinkoroihu ja Järviloiste olivat pysähtyneet kauempana edellämme tutkimaan jotakin. Jostain syystä minulle tuli paha aavistus.
“Mistä tämä veren haju tulee?” Karvat väreillen lähdin tassuttamaan siihen suuntaan, josta tuuli puhalsi. Kuulin Pohjaharhan hiljaiset askeleet perässäni.
“Hiilihammas, tuolla”, Pohjaharha naukui yhtäkkiä, ja tajusin hänen osoittavan kirjavaturkkista myttyä vähän matkan päässä. Niska jäykkänä hiivin lähemmäksi katsomaan sitä tarkemmin: kyseessä oli kuollut kissa, luultavasti erakko.
“Täällä on ollut taistelu”, naukaisin ääni värähtäen tarkastellessani kissan turkissa olevia vammoja, jotka näyttivät aivan kynnenjäljiltä. Tappoisku oli annettu kaulavaltimon seutuville. Ruumiin luota lähti verivana, joka jatkui ruohikossa aina… Voi ei!
“Korppitähti!” Ääneni oli pelkkä kauhistunut kiljaisu. Ryntäsin erakon ruumiin luota Korppitähden mustavalkoisen hahmon luokse, joka oli lyyhistynyt ruohikkoon koivun juurelle elottomana. Naaraan vaaleanvihreissä silmissä oli sumea, tyhjä katse.
“Ei, Korppitähti! Sinun on herättävä!” Tuupin kumppaniani hädissäni. Ympäri naaraan kehoa oli kynnenjälkiä, ja hänen alleen oli muodostunut kirkas verilammikko. “Sinun on tultava takaisin.” Painauduin hänen kylmältä tuntuvaa turkkiaan vasten ja tuijotin häntä lasittunein silmin.
Silloin tunsin Korppitähden ruumiin nytkähtävän, ja omituinen väristys kulki lävitseni naaraan karvojen aaltoillessa kuin niiden lävitse olisi virrannut jotakin. Vasta nyt järkytykseltäni muistin, että kumppanillani oli kyky, joka vain päälliköillä oli – nimittäin yhdeksän henkeä Tähtiklaanilta!

//Pohja?

Author: EmppuOmppu

.