Hiljaisuustassu
Kirjoittaja: Käärmis
Tulisielu ei vaikuttanut täysin uskovan Hiljaisuustassua ja uhosi kertoa Kamomillatassulle, mitä hän oli sanonut. Hiljaisuustassu kuitenkin piti edelleen esityksen yllä ja leikki kovaa. Hän sanoi, että se ei häntä haittaisi, vaikka tiesi sen tosiasiassa olevan vale.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Tulisielu ehdotti, että he eivät enää ajattelisi asiaa ja ehdotti, että kaksikko puhuisi jostain muusta. Hiljaisuustassu suostui, mutta kun he eivät keksineet puheenaihetta, he siirtyivät taas harjoittelemaan.
Tulisielu opetti kollille miten “ote hampailla” niminen liike toimi ja Hiljaisuustassu yritti sitä heti. Kolli onnistuikin siinä ja Tulisielu vaikutti olevan kovin ihmeissään.
“Tulisielu? Kannattaisiko minun mennä kysymään Lehtituulelta, milloin aloitamme harjoitukset? Tai siis, kun en ole vielä kerennyt edes käydä hänen luonaan sitten nimitykseni”, Hiljaisuustassu mutisi.
”Kyllä voit, mutta tulethan sinä vielä takaisin?” Tulisielu naukaisi vaisusti.
“Joo, tulen minä kyllä, mutta menen nyt käväisemään hänen luonaan”, Hiljaisuustassu sanoi leppoisasti ja lähti jo tassutamaan pois. “Nähdään taas kohta!”
“Hei hei!” kolli kuuli Tulisielun vielä huutavan hänen peräänsä, kunnes naaras oli poissa hänen näkökentästään.
Hiljaisuustassu loikki sotureiden pesälle ja laittoi päänsä sisään.
“Onko Lehtituuli täällä?” hän huhuili. Kuului ääntä pesästä ja pian kollin mestarin hahmo tuli hänen eteensä.
“Olen”, tämä sanoi hiljaa ja katsoi Hiljaisuustassua odottavasti.
“Ajattelin vain kysyä, milloin olisi ensimmäinen harjoitustuokiomme?” kolli naukui innokkaasti ja katsoi Lehtituulta sävähtämättä.
“Oletpas sinä innokas vaihtamaan makuualusia pentutarhalla”, naaras naukaisi hiljaa. “Se on ensimmäinen tehtäväsi, tule ilmoittautumaan minulle huomenna auringon sarastaessa, niin pistän sinut suoraan hommiin”, Hiljaisuustassun mestari naukaisi. Kolli nyökkäsi latteasti. Hän olisi toivonut jotain kiinnostavaa, kuten rajakierros tai saalistamista ei, jotain tylsää makuualusten vaihtamista.
Hiljaisuustassu nyökkäsi heipat ja lähti takaisin etsimään Tulisielun. Matkalla soturin luokse hän kuitenkin nappasi mukaansa tuoresaaliskasasta pienen jäniksen.
“Haluaisitko jakaa tämän jäniksen kanssani, Tulisielu?” kolli kysyi iloisesti päästessään takaisin soturittaren luokse.
”Kyllä oikein mielelläni! Oletko napannut sen itse?” Tulisielu naukaisi. Hiljaisuustassu naurahti hieman.
“En toki. Kävin vain hakemassa sen tuoresaaliskasasta. Jänikset ovat minun lempiriistaani, mikä on sinun?” kolli naukui.
“Selvä, ja no minun lempiriistaani ovat oravat, minusta ne vain maistuvat niin hyvältä”, naaras kertoi kepeästi. Hiljaisuustassu nyökkäsi kehräten ja asettui syömään jänistä. Hän huomasi, miten Tulisielukin asettui syömään oman osuutensa jäniksestä. Naaras oli vanhempana kissana nopeampi syömään oman osuutensa, joten Tulisielu oli ensimmäisenä valmis.
Hiljaisuustassu nuoleskeli huuliaan ja puhdisti viiksensä, syötyään viimein jäniksen. Hän nousi istumaan ja kääntyi sitten Tulisielun puoleen.
“Noh, mitäs me nyt tekisimme, vai olisiko vain aika mennä nukkumaan?” kolli kysyi.
//Tuli
