Hiljaisuustassu
Kirjoittaja: Käärmis
Tuiskupentu oli mielissään mäyränselässä, mutta he vaihtoivat leikin pian hippaan. Hiljaisuustassu sai pennun nopeasti kiinni, mutta tämä kompastui ja kolli saattoi nähdä tämän katseessa kivun.
“Sattuiko sinuun?” kolli kysyi huolestuneena ja kyyristyi pennun eteen, jotta olisi samalla korkeudella kuin hän.
“Ei”, Tuiskupentu naukaisi ja katsoi muualle. Hiljaisuustassu tiesi, että se ei ollut totta. Hän roikotti etutassuaan ilmassa, ja valkoruskea oppilas oli varmempaakin varma, että naaraspentu oli satuttanut sen.
“Minä en tuota usko. Tiedät kai, että kivun peittäminen klaanitovereilta ei tee sinusta vahvempaa soturia. Joskus on ihan hyvä, että näytät kivun. Jos tassuasi ei hoideta, se voi mennä entistäkin huonompaan kuntoon ja sitten sinä tuskin voisit edes liikauttaa sitä. Joten sinä lähdet parantajan pesälle ja annat Hehkuaskeleen tutkia tuon tassun”, Hiljaisuustassu naukui jyrkästi. Tuiskupentu katsoi häneen hieman hermostuneena.
“Olen minä ihan kunnossa”, hän mutisi, mutta kolli ei sitä kuunnellut. Hän tassutti eteenpäin ja vilkaisi taakseen.
“Tule, mennään parantajan pesälle”, kolli naukaisi, mutta Tuiskupentu ei näyttänyt kamalan innostuneelta lähtemään. Hiljaisuustassu tassutti tämän luokse ja tarttui tätä niskanahasta.
“Hei! Päästä minut alas!” Tuiskupentu vinkaisi, mutta kolli ei huomioinut sitä. Hiljaisuustassu vain kantoi tätä kohti parantajan pesää ja päästi tämän alas vasta päästyään pesälle.
“Hehkuaskel! Oletko täällä?” Hiljaisuustassu huhuili. Sumutassu tuli kuitenkin paikalle.
“Hei! Hehkuaskel lähti jonkin aikaa sitten keräämään yrttejä, mutta hänen pitäisi tulla jo pian takaisin. Mutta minä voin auttaa ennen kuin hän tulee paikalle”, parantajaoppilas naukui. Hiljaisuustassu hymyili tälle ja räpäytti silmiään kiitollisesti.
“Voisitko tutkia Tuiskupennun? Hänellä ei vaikuttaisi olevan kaikki täysin hyvin”, kolli naukaisi. Tuiskupentu katsoi häneen hieman uhmakkaasti.
“Ei minulla mitään ole!” hän sanoi, mutta Sumutassu oli jo tutkimassa naaraspentua. Hiljaisuustassu nyökkäsi tälle.
“Minä menen nyt, mutta jos haluat leikkiä vielä myöhemmin, löydät minut luultavasti oppilaiden pesältä”, kolli naukui ja kääntyi lähtien pois. Hän antaisi Sumutassun työskennellä rauhassa ja jättäisi Tuiskupennun tämän hoidettavaksi.
Hiljaisuustassu tassutti oppilaiden pesään ja asettui omalle makuusijalleen samalla pesän sisäänkäynnille katsellen. Hän toivoi, että saisi seuraa, mutta suurin osa oppilaista oli harjoituksissa, eikä siis välttämättä tulisi hetkeen oppilaiden pesään.
Hiljaisuustassun yllätykseksi Säihkytassu tulikin paikalle. Kolli näytti iloiselta ja väsyneeltä ja hän asettui myöskin omalle makuusijalleen ja alkoi pestä turkkiaan.
“Hei, Säihkytassu!” Hiljaisuustassu tervehti. Toinen kolli nosti katseensa toiseen oppilaaseen.
“Tervehdys!” Säihkytassu naukaisi hyväntuulisesti.
“Olitko harjoituksissa?” Hiljaisuustassu kysyi pesätoveriltaan ja tämä nyökkäsi.
“Olin taisteluhatjoituksissa Veritassun kanssa. Hän jäi kuitenkin vielä leiriin syömään ja juttelemaann joidenkin sotureiden kanssa”, kolli kertoi. Hiljaisuustassu nyökkäsi. Hänkin olisi halunnut sisaruksen. Vaikka joskus kissat ssanoivatkin, että sisarukset olivat kamalia, monesti he kuitenkin puhuivat heistä välittäen.
“Minäkin olisin halunnut sisaruksia”, Hiljaisuustassu huokaisi. Säihkytassu hymyili hänelle lempeästi.
“Ymmärrän. Minä välitän Veritassusta paljon ja olisi vaikeaa kuvitella olla ilman häntä, mutta onhan ainoana pentunakin varmasti jotain hyötyjä”, kolli naukui.
“Niin kai”, Hiljaisuustassu naukaisi. Hän vaihtoi asentoa ja laski päänsä silmänsä sulkien ja kadoten unten syvyyksiin.
