Hiljaisuustassu
Kirjoittaja: Käärmis
Kamomillatassu sanoi, että ei voinut uskoa Hiljaisuustassun sanoja ja sen jälkeen vain pyysi häntä auttamaan kantamaan uudet sammalet oppilaiden pesälle. Kolli teki työtä käskettyä ja auttoi naaraan kantamaan uudet sammalet pesän eteen, jonka jälkeen hän jättikin jo ystävänsä yksin. Ei hän kuitenkaan osaisi auttaa.
Hiljaisuustassu meni leirin reunalle ja jäi siihen makoilemaan. Hän katseli muiden kissojen touhuja toivoen, että keksisi itselleen samalla jotain tekemistä, nyt kun hän oli yksin. Hiljaisuustassu sulki silmänsä hetkeksi ja avasi ne hitaasti. Hän huomasi siniharmaan naaraspennun tassuttavan leirissä. Hän oli kuullut tämän olevan Lainepentu. Hän oli orpo kahden sisaruksensa kanssa ja olivat siis kaikki Mäntyviiksen hoivassa. Kolli oli toki myös kuullut pennun olevan aika ärhäkkä ja päätti siis olla hyvän välimatkan päässä hänestä. Hän ei halunnut suututtaa nuorta naarasta syyttä suotta; tämähän oli vain valikoimassa itselleen syötävää. Hiljaisuustassu hymyili hieman katsellessaan miten tämä valikoi itselleen ruokaa ja sitten käänsi katseensa pois naaraasta. Pitäisihän Lainepennulle nyt ruokarauha antaa.
Hiljaisuustassu kampesi itsensä pystyyn ja hipsi oppilaiden pesään. Samahan se olisi mennä nukkumaan. Ei hänellä ollut muutakaan tekemistä ja ainakin hän olisi sitten aamulla pirteä, jos Lehtituuli halusi pitää harjoitukset. Kolli siis asettui makuulle omille makuualusilleen ja sulki silmänsä samalla vajoten uneen. Hän liikautti korviaan vielä muutaman kerran kuunnellessaan muiden oppilaiden saapumista pesään, mutta nukahti sitten.
