Hiljaisuusvarjo
Kirjoittaja: Käärmis
Rosmariinikynsi suoritti vain poistumisharjoituksen ja karkasi nopeasti Lepakkohuudon seuraan. Hiljaisuusvarjo katsoi kaksikkoa hieman hämmentyneenä. Olisivat voineet edes pyytää hänet mukaansa… Se muistuttikin valkoruskeaa kollia siitä, ettei ollut viettänyt kunnolla aikaa Lepakkohuudonkaan kanssa hetkeen. Hänen täytyisi todella joku päivä ylltättää tummanharmaa kolli jälleen ylellisellä läheisyydellään.
Hiljaisuusvarjo oli tavallista huomattavasti hiljaisempi. Hän makasi heikon oloisena aloillaan ja tuijotti tyhjyyteen. Ympärillä kuului vain kissojen niiskutusta ja köhinää ja se meinasi ajaa kollin hulluksi.
Viheryskä oli iskenyt yllättäen. Monet kissat olivat sairastuneet ja sairaat oltiin päätetty evakuoida ulos leiristä väliaikaiseen pesään, jotta tauti ei leviäisi yhtä herkästi, mutta kun saitaiden kissojen määrää katsoi, saattoi vain rukoilla kaikkien selviävän hengissä. Sairaiden joukossa oli kissoja pennuista klaaninvanhimpiin asti.
Hiljaisuusvarjo räpytti kostuneita silmiään ja yski muutaman kerran, kunnes joutui haukkomaan happea. Viheryskä oli sitten yksi ketunmieli. Niin vaarallinen ja tarttui vielä niin helposti. Oli onni, että kissoja ei ollut vielä ehtinyt mennä huonompaan kuntoon, vaikkakin jotkut alkoivat jo näyttää olotilaltaan paljon surkeammalta kuin muut.
Kolli käänsi päätään, kun kuuli rykäisyn. Hän näki Laineliekin, joka yritti sanoa jotain veljelleen Särösärinälle, mutta ei saanut ääntään kuulumaan. Se oli silkkaa pihinää, ja kun hän sai äänensä viimein kuulumaan, raju yskänpuuska iski häneen. Hän laski päänsä tassuilleen ja vilkaisi kulmiensa alta lähistöllä makaavaa Kyyhkypyrähdystä, joka yski vuorostaan kovaan ääneen. Kukaan ei tainnut olla herin onnellinen sairaspesässä. Siellä oli kuuma ja jatkuva niiskutus sekä yskintä vaikeutti nukkumista.
“Olisipa tämä vain jo ohitse…” Hiljaisuusvarjo mutisi hiljaa itsekseen.
