Hiljaisuusvarjo
Kirjoittaja: Käärmis
Harakkapentu ehdotti piilosta, ja tietysti Hiljaisuusvarjo oli mielellään poikansa kanssa piilosta. Hän olikin ensimmäinen etsiä ja jäi laskemaan, kun Harakkapentu lähti kipittämään innoissaan piiloon.
“Piilossa tai ei, täältä tullaan!” Hiljaisuusvarjo huudahti, kun oli viimein laskenut. Hän vilkuili ympärilleen siinä toivossa, että Harakkapentu olisi helposti näkyvillä tajuamattaan asiaa. Kuitenkaan pienestä kollista ei näkynyt hännänpäätäkään.
Hiljaisuusvarjo lähti tassuttamaan eteenpäin hitaasti vilkuille koko ajan ympärilleen, jos hän sattumalta huomaisikin Harakkapennun jossain. Hänen musta turkkinsa olisi ollut lehtikadon aikaan helposti nähtävillä, mutta nyt asia olikin jo eri.
Hiljaisuusvarjo vilkaisi ensin oppilaiden pesän taakse, sitten sotureiden pesän taakse, sitten hän kurkkasi pentutarhan ympäryksen ja myös sen sisältä, mutta ei vain löytänyt pientä Harakkapentua mistään. Hiljaisuusvarjo vilkaisi myös hieman kohti leirissä olevaa kaatunutta kuusta, mutta ajatteli, että Harakkapentu ei vielä onnistuisi kiipeämään sinne omin avuin piiloon, joten hän ei katsonut sieltä sen tarkemmin.
Kun Hiljaisuusvarjo oli mielestään tutkinut joka kolkan leiristä, häntä alkoi hermostuttaa, että hän oli hukannut poikansa. Hän vilkuili vahkona ympärilleen ja yritti nähdä pienenkin merkin mustasta pienestä pennusta.
Pian Hiljaisuusvarjon silmään osui tumma turkki leirin laidalla varjoissa. Hän näki pienen hännänpään heiluvan hiljaa edestakaisin, kun kissa makasi siinä pahaa aavistamattomana. Hiljaisuusvarjon siniset silmät pilkahtivat ja hän painautui saalistusasentoon. Hän lähti hiljaa hiipimään kohti tummaa turkkia ja pian ponkaisi sen päälle.
“Löysinpäs sinut, Harakkapentu!” hän huudahti, mutta tajusi allaan olevan lihaksikkaampi ja hieman suurempi kissa, kuin pieni Harakkapentu.
“Hei! En minä ole mikään Harakkapentu, hiirenaivo!” kissa sihahti. Hiljaisuusvarjo kompuroi kissan päältä ja huomasi sitten hyökänneensä Lepakkohuudon kimppuun. Valkoruskean kollin viikset väpättivät hieman huvittuneena, kun tummanharmaa kolli pörhisteli turkkiaan äreänä.
“En minä ole pennun kokoinen!” hän sihahti.
“Niin, anteeksi. En vain löydä Harakkapentua mistään ja tumman turkkisi huomatessani luulin, että olet hän”, Hiljaisuusvarjo selitti nopeasti.
“Näin kun Rosmariinikynsi nosti hänet tuonne”, Lepakkohuuto tuhahti ärtyneenä ja huiskaisi häntäänsä kohti kaatunutta kuusta.
“Ai siksi minä en löytänyt häntä mistään”, Hiljaisuusvarjo totesi itsekseen ja lähti sitten kohti poikansa piilopaikkaan. “Kiitos ja anteeksi vielä kerran!” kolli huusi vielä taakseen Lepakkohuudolle ja loikki sitten viimein kaatuneen kuusen luokse.
Hiljaisuusvarjo asetti kyntensä kuusen rungolle ja nousi sitä hieman, kunnes huomasi jo poikansa siellä.
“Löysinhän minä sinut viimein!” hän naukaisi helpottuneena, kun Harakkapentu käänsi katseensa isäänsä. “Hieno piilo”, valkoruskea kolli sanoi vielä, kunnes tarttui poikaansa niskasta ja alkoi kavuta alas.
//Harakka?
