Hiljaisuusvarjo
Kirjoittaja: Käärmis
Hiljaisuusvarjo tassutti ylpeänä poikansa luokse. Hänet ja Lummelempi oltiin nimitetty ja valkoruskea kolli ei olisi voinut olla ylpeämpi. Hän oli onnitellut jo tytärtään pikaisesti ja nyt olisi Harakkahaaveen vuoro.
“Onnea”, hän naukaisi pojalleen. Hänen sisuksensa olivat räjähtää ylpeydestä jälkikasvuaan kohtaan. Harakkahaave ja Lummelempi olivat kasvaneet niin paljon.
“Kiitos”, tuore soturi vastasi ja puski Hiljaisuusvarjoa. Vanhempi soturi kehräsi ja hymyili pojalleen entistäkin leveämmin.
“Olen hyvin ylpeä sinusta ja sisarestasi. Olette kasvaneet niin huimasti ja oppineet paljon. Jonain päivänä olette vielä klaanin hienoimpia sotureita”, kolli kehui hymyssä suin. Hän todella oikeasti uskoi siihen, mitä oli sanonut. Hän uskoi pennuillaan olevan mahdollisuus suureen, jos he vain yrittivät tarpeeksi lujaa. Hän uskoi, että he voisivat nousta suuremoisiksi sotureiksi joku päivä muiden kissojen ihailtavaksi.
Hiljaisuusvarjo kuvitteli sen, kun hän saisi ylpeänä katsoa pentujaan, kun he tekisivät sotureiden juttuja yhdessä ja suoriutuisivat kaikesta niin hyvin ja taidokaasti. Ylpeys kupli hänen sisällään jo silkasta ajatuksesta. Hän odotti ja toivoi tämän tulevaisuuden toteutuvan myöhemmin hänen elämänsä aikana.
//Haarukka?
