Hiljaisuusvarjo
Kirjoittaja: Käärmis
Hiljaisuusvarjo saapui pentutarhalle pieni jänis suussaan. Kollin tassu oli parantunut jo hyvän aikaa sitten ja hän oli palannut soturin tehtäviinsä. Hiljaisuusvarjo oli onnellinen, että pääsi taas mukaan klaanin toimintaan, mutta toivoi aina, että hänellä olisi tarpeeksi aikaa viettää laatuaikaa pentujensa kanssa. Vaikka hän ja Aamuraita eivät olleetkaan kumppanusket, hän oli luvannut olla avussa pentujen kasvatuksessa. Olivatkan ne yhtälailla hänenkin, vaikka he eivät kumppanuksia olleetkaan.
Hiljaisuusvarjo tassutti heti Aamuraidan luokse ja laski sen tämän pedin vierelle. Aamuraidan pennut – ja hänen pentunsa – nukkuivat emonsa vierellä rauhallisesti, mutta alkoivat liikehtiä, kun valkoruskea kolli tulollaan piti hieman ääntä.
“Toin sinulle syötävää. Sinulla täytyy olla kiljuva nälkä”, Hiljaisuusvarjo naukui matalalla äänellä, jotta ei häiritsisi muita pesässä olevia kissoja. “Toki siitä riittää hyvin myös Aaltosalamalle sekä Mäntyviiksellekin”, hän jatkoi vielä, kun musta naaras kurkisti jänikseen, jonka Hiljaisuusvarjo oli tuonut. Hän oli napannut saaliin aivan itse, kun se oli sattunut Eloklaanin rajan ylitse nummilta suoraan sinne, missä kolli oli saalistanut.
“Kiitoksia, Hiljaisuusvarjo”, Aamuraita naukaisi mielessään. Hänen vierellään Harakkapennun korva liikahti ja tämä nosti pian päätään. Kun hän huomasi isänsä hänen silmissään välähti into.
“Hiljaisuusvarjo! Voitko leikkiä kanssani nyt, ku olet täällä! Emo ei ole jaksanut ja on vain toistanut aina, että voimme leikkiä Lummepennun kanssa keskenämme, tai sinä voit leikkiä kanssamme”, nuori kollipentu naukaisi innoissaan. Hiljaisuusvarjo kehräsi iloisesti ja kosketti poikansa otsaa kuonollaan.
“Tietysti voin leikkiä. Mitä haluaisit leikkiä?” valkoruskea kolli kysyi.
“En tiedä, onko sinulla mitään hyviä leikkejä, joita leikit paljon pentuna?” pieni kolli kysyi. Hiljaisuusvarjo pohti hetken.
“Suurin osa leikeistä olivat jotain kuten piilosta tai juoksukilpailua, mutta niitä ei voi leikkiä sisällä pesässä…” hän totesi itsekseen.
“Sinähän voisit viedä minut ulos pesästä! Näyttäisit minulle leiriä ja voisimme sitten leikkiä jotain kivaa!” Harakkapentu naukui innoissaan. Lummepentu nosti päätään sammalilla ja näytti unenpöpperöiseltä.
“Oletteko lähdössä ulos?” pieni naaras kysyi. Harakkapennun katse kääntyi isäänsä. Hiljaisuusvarjo katsoi nuorta poikaansa, joka muistutti hyvin paljon vain Aamuraitaa.
“Jos se käy teidän emollenne”, kolli vastasi. Kaikki kolme käänsivät katseensa mustaan naaraaseen, joka nyökkäsi.
“Selvä, kunhan ette jäädy ulkona. Etenkään sinä, Hiljaisuusvarjo”, naaras kiusoitteli. Lummepentu nousi ylös.
“Minäkin haluan! Haluan tutkia leiriä!” hän naukaisi ja lähti jo taapertamaan ulos. Harakkapentu rynnisti hänen peräänsä ja Hiljaisuusvarjo asteli viikset huvittuneesti väpättäen ulos kahden innokkaan pennun perään.
Päästyään ulos, Lummepentu oli jo lähtenyt haastattelemaan muita kissoja innoissaan, kun taas Harakkapentu oli nuuskimassa pentutarhan sivustaa.
“No haluatko, että esittelen sinulle paikkoja? Voin ottaa sinut samalla vaikka mäyränselkään”, Hiljaisuusvarjo ehdotti.
//Harakka?
