Hiljaisuusvarjo
Kirjoittaja: Käärmis
Hiljaisuusvarjo asteli Kamomillapyörteen rinnalla kohti Hehkulampea. Kolli oli saanut suostuteltua naaraan kävelylle kanssaan, vaikka hän olikin aluksi kovasti sanonut, ettei se olisi hyvä ajatus Syöksyaskeleen takia. Hiljaisuusvarjo kuitenkin oli inttänyt kovasti vastaan, että heidän täytyi päästä puhumaan. Syöksyaskel ei saisi estää heitä pitämästä pientä kävelyretkeä, se ei ollut reilua.
“Pitäisikö meidän tehdä jotain Syöksyaskeleelle?” Hiljaisuusvarjo kysyi viimein, kun kaksikon kimpussa leijunut hiljaisuus oli kestänyt liian kauan. Kolli saattoi huomata oranssin naaraan säpsähtävän ja kääntyvän katsomaan häntä silmät suurina.
“En oikein tiedä…” hän aloitti. Hetken ajan valkoruskea soturi ei ymmärtänyt, miksi naaras kieltäytyi, kunnes ymmärsi, että oli kovasti kuulostanut siltä, että halusi murhata naaraan kumppanin kylmäverisesti.
“En minä siis tarkoittanut- Minä vain mietin, jos olisi järkevää, että tekisimme teidän väliselle suhteelle jotain! Ei meidän tarvitse Syöksyaskeleen kimppuun käydä!” hän korjasi itseään ja saattoi nähdä Kamomillapyörteen rauhoittuvan hitusen, vaikka hänellä oli edelleen kasvoillaan hieman epävarma ja hermostunut ilme.
“Enpä tiedä… Pärjään hänen kanssaan kyllä enkä haluaisi-” Hiljaisuusvarjo keskeytti naaraan hännän heilautuksella.
“Ei ole terveellistä elää tällä tavoin”, hän sanoi ja pysäytti naaraan astumalla tämän eteen. “Tahdon vain parastasi ja se ei ole tätä. Olen onneton Syöksyaskeleen kanssa, olen nähnyt sen itse.”
Hiljaisuus laskeutui taas kaksikon ylle, kun Kamomillapyörre vain käänsi päätään muualle, eikä suostunut katsomaan Hiljaisuusvarjoa päin. Kolli huokaisi hieman. Hän tiesi paremmin kuin hiillostaa naarastaasiasta. Jos hän ei tahtonut puhua asiasta, sitten asiasta ei puhuttaisi.
Valkoruskea soturi kääntyi ja lähti jatkamaan matkaa kohti Hehkulampea. Pian hän kuuli, kuinka Kamomillapyörrekin lähti liikkeelle hieman hänen takanaan. Hiljaisuus tuntui lähes sietämättömältä heidän yllään. Kollista oli typerää, että asioiden täytyi olla niin hankalia välillä.
“Kuule, en tahdo ahdistella sinua tai raivata Syöksyaskelta pois tieltä, jotta voisin itse ryhtyä kumppaniksesi, minä vain välitän sinusta. En tahdo, että vointisi omassa suhteessasi kumppanisi kanssa on huono. Kumppanuuden pitäisi olla luottamusta ja yhteyttä kahden kissan välillä, ei… tätä”, Hiljaisuusvarjo naukui hiljaa, kun hehkulampi alkoi näkyä lumisten puiden seasta. Kamomillapyörre huokaisi hiljaa.
“Tiedän. Jos totta puhutaan, minua vain pelottaa Syöksyaskel hieman. Pelkään mitä hän tekisi minulle tai jopa Katajanoelle, jos jättäisin hänet. Toisaalta, hän rakastaa Katajanokea ja nyt kun Hierakkapilvi on poissa hän ei voi satuttaa häntäkään enää…” naaras mumisi hiljaa. Valkoruskea kolli katsoi häntä myötätuntoisena. Naaraan toinen pennusta, Hierakkapilvi, oli kuollut vain jonkin aikaa sitten hypotermiaan.
“Minä voisin pitää häntä silmällä”, kolli ehdotti, mutta Kamomillapyörre pudisti päätään.
“Ei se onnistuisi. Hän löytäisi kyllä keinon antaa minun maksaa. Mutta olen kyllä otettu huolenpidostasi”, oranssi naaras sanoi varovasti. Jos totta puhuttiin, naaraan pessimistinen asenne alkoi vähitellen ärsyttää Hiljaisuusvarjoa. Naaraan täytyi ymmärtää, ettei hän voinut vain vajota epätoivoon sillä tavoin.
“No sitten löytäisin tavan estää häntä. Me löytäisimme tavan. Olen valmis tekemään mitä vain sen vuoksi, että elämäsi saataisiin taas parempaan suuntaan”, kolli naukasi itsevarmasti. “Vaikka se tarkoittaisi sitä, että joutuisimme vähintään pelottelemaan hänet pois.”
Sen jälkeen tuli hiljaista. Ehkä oli hyvä niin. Niin he saivat molemmat tilaa ajatella hieman itse. Kuitenkaan jostain syystä Hiljaisuusvarjo ei saanut karistettua pienoista tunnetta, että joku tarkkaili heitä.
“Taidan palata takaisin leiriin”, kolli naukaisi ja kääntyi takaisin lähtösuuntaansa. Kamoillapyörre mutisi heipat ja jäi istumaan Hehkulammen rantaan sillä välin, kun hänen seuralaisensa lähti pois.
