Hiljaisuusvarjo
Kirjoittaja: Käärmis
Kamomillapyörre tuli jopa Hiljaisuusvarjon luokse ja pyytänyt anteeksi, mutta sen pidemmäksi aikaa naaras ei ollut oikein jäänyt. Hän oli vain sanonut jättävänsä kollin rauhaan ja astellut muualle. Hiljaisuusvarjo ei oikein osannut sanoa oliko asiasta helpottunut vai ärtynyt. Olisihan naaras voinut todella näyttää edelleen edes jotenkuten välittävänsä Hiljaisuusvarjosta, mutta hän vain lähti. Tosin kai se oli vain kaikkien hyväksi, että kollin ei tarvinnut enää ajatella naarasta sen enempää.
Hiljaisuusvarjo nousi ylös ja tassutti sotureiden pesälle. Hän näki sen edustalla Nelikkasydämen ja kehräsi iloisesti tämän nähdessään.
“Hei vain! Miten voit?” kolli kysyi naaraalta.
“Hyvin, kiitos kysymästä. Entä sinä? Millainen on vointi?” Neilikkasydän kysyi.
“Ihan hyvä. Saimme sovittua Kamomillapyörteen kanssa ainakin. Nyt minua väsyttää. Voisinkin mennä nukkumaan”, kolli sanoi. Neilikkasydän nyökkäsi ja antoi kollin mennä.
Hiljaisuusvarjo istui leirin laidalla seuraamassa Leppävarjon teloitusta. Ei hänellä ollut syytä mennä lähemmäksi seuraamaan. Kuolemaa kuoleman jälkeen. Ei se kollia miellyttänyt, eikä häntä siis kamalammin houkutellut mennä katsomaan yhtään sen lähemmäksikään sitä kaikkea. Hän vain kuuli klaanitovereidensa puheen ja osien kauhistuneet huudahdukset ja älähdykset, kun kolli viimein sai surmansa. Hiljaisuusvarjoa ei tosiasiassa kiinnostanut, mikä syy tämän kuolemalle oli. Jos hän ei sitä voinut estää, ei hänen tarinnut tietää yhtään sen enempää.
Hiljaisuusvarjo näki, kun kuolleen kollin ruumista lähdettiin raahaamaan ulos leiristä ja kissat alkoivat hajaantua taas pois paikalta. Kollia alkoi inhottaa, kun hän huomasi Lainetassun ja tämän silmissä jonkinlaisen kamalan innostuksen kiillon. Oliko tämä iloinen siitä, että heidän klaanitoverinsa oli teloitettu?
HIljaisuusvarjo meni makuulle lumiseen maahan. Hän seurasi muiden kissojen touhuja ja mietti samalla kuuluisiko hänenkin mahdollisesti mennä ilmoittautumaan paritoon. Hän ei kuitenkaan ehtinyt tehdä mitään, kun Kamomillapyörre pian tassutti hänen luokseen. Naaraan silmät olivat itkemisestä punertuneet ja hän näytti yhtä väsyneeltä, kuin kissa, joka ei ollut nukkunut kokonaiseen kuuhun!
”Hiljaisuusvarjo.. Minä tarvitsen sinua.. Minä tarvitsen sinua..” naaras naukui itkuisena. ”En vain voi sulattaa isän menestystä emon ja Tulisielun menetyksen lisäksi.. Yksin” hän jatkoi vielä. Hiljaisuusvarjo katsoi häntä jonkin aikaa hiljaa. Oliko naaras todella tullut hänen luokseen itkemään isänsä teloituksesta.
“Ja miksi mahdat tulla minun luokseni? Sinulla on sisar, joka sinua ymmärtää paremmin kuin minä voisin koskaan ja myös se hiirenmielinen, mutta mielestäsi niin ihana Syöksyaskel”, kolli sanoi hieman happamasti ja katsoi Kamomillapyörteeseen. Hän katsoi epäuskoisena kollia, joka oli periaatteessa juuri käskenyt hänen lähteä pois.
“Anteeksi, jos olen hieman töykeä ja ärsyttävä mielestäsi, mutta en vain saata ymmärtää sinua välillä! Tunnut tulevan luokseni vain, jos sinulla ei ole ketään muuta, jonka luokse mennä! En halua, että tulet luokseni vain silloin. Haluan, että todella valitset minut kaikkien kissojen joukosta. Varmasti tällä välin olet jo puhunut Syöksyaskeleelle, jolla oli varmaan jotain muuta tekemistä ja Rormariinikynnelle, joka haluaakin olla nyt yksin. En varmasti ollut ensimmäinen kissa, jonka luokse halusit tulla tämän jälkeen”, Hiljaisuusvarjo naukui synkeästi. Niin hän todella ajatteli, että hän oli se ‘varakissa,’ jonka luokse tultiin vain, kun muita ei ollut.
//Kamo?
