Hiljaisuusvarjo
Kirjoittaja: Käärmis
Oli jo jonkin aikaa siitä, kun Hiljaisuusvarjo oli jutellut Kamomillapyörteen kanssa. Kolli tunsi hieman huonoa omatuntoa siitä, että oli ollut naaraalle töykeä, mutta ei mahtanut asialle mitään. Hänen piti päästä kertomaan joskus omista ajatuksistaankin. Ei ollut reilua, että Kamomillapyörre vain seposti hänelle hänen tunteistaan ja ajatuksistaan ja mielipiteistään, mutta Hiljaisuusvarjo hiljenisi, kun puhe olisi hänen tunteistaan.
Hiljaisuusvarjo tassutti metsässä. Hän oli lähtenyt yksin saalistamaan, mutta häntä ei oikeastaan oikein huvittanut olla metsällä. Hän oli lähtenyt vain siksi, että pääsisi haukkaamaan hieman happea.
Hiljaisuusvarjo haistoi ilmaa. Hän ei haistanut oikein mitään. Ei ollut siis edes mitään mitä saalistaa. Hän huokaisi ja lähti hölkkäämään eteenpäin. Kuitenkin lumen peitossa oli melkoisen syvä kuoppa, jota kolli ei huomannut. Hänen tassunsa lipsahti sinne ja taittui epämukavasti niin, että se lähti pois paikoiltaan ja kollin koko tassuun levisi polttava kipu.
“Hiirenpapanat!” kolli sihahti itsekseen ja nosti kipeän tassunsa ylös. Hänen nilkkansa oli vääntynyt väärin ja siihen sattui kovaa. Hän lähti nilkuttamaan siis takaisin kohti leiriä parhaansa mukaan.
“Hiljaisuusvarjo? Oletko kunnossa?” kolli kuuli pian äänen takaansa. Hän käänsi päätään ja huomasi Kamomillapyörteen.
*Voi ei! Miksi juuri hän? Hän varmasti vihaa minua nykyään ja ilkkuu minua, kun olin niin huolimaton!* kolli ajatteli.
“Taitoin etutassuni”, Hiljaisuusvarjo mumisi nolona. Kamomillapyörre seisoi hetken paikoillaan, kunnes tuli kollin vierelle.
“Annas kun autan sinut leiriin”, naaras tarjoutui ja antoi valkoruskean kollin nojata itseensä. Edelleen nolostuneena Hiljaisuusvarjo nojautui ystäväänsä – jos häntä enää ystäväksi pystyi kutsua – vasten ja lähti kulkemaan kohti leiriä.
Pitkän kiusallisen matkan jälkeen valkoruskea kolli meni suoraan parantajan pesään, jossa Hehkuaskel alkoi tutkia häntä ja totesi, että hänen tassunsa oli lähtenyt paikoiltaan.
“Tämä sattuu vain hetken”, parantaja naukaisi, kun piti kiinni kollin tassusta ja napsautti sen omalle paikalleen suurta kipua aiheuttaen.
“Nyt sinun täytyy vain levätä muutama päivä ja sitten sinun pitäisi pystyä jo palaamaan normaaliin arkisiin askareisiisi”, parantaja kertoi.
“Selvä, kiitoksia”, Hiljaisuusvarjo sihahti hampaidensa takaa.
“Kamomillapyörre, ennen kuin lähdet, voisitko tuoda Hiljaisuusvarjolle lunta tai jäätä, jota hän voi pidellä tassuaan vasten?” Hehkuaskel naukaisi vielä. Hiljaisuusvarjo käänsi katseensa naaraaseen. Hän ei ollut edes tajunnut, että tämä oli jäänyt pesälle katsomaan.
//Kamo?
