Hiljaisuusvarjo
Hiljaisuusvarjo katsoi hiljaa Kamomillapyörrettä, joka tassutti hänen edellään partiossa. Kolli pohti pitäisikö hänen lähestyä naarasta vai ei. Hän tahtoi jutella ystävälleen, mutta samassa partiossa sattui myös olemaan hänen tyttärensä, Katajanoki oppilaansa Havutassun kanssa, eikä valkoruskea soturi ollut varma, kuinka hän suhtautuisi siihen.
Kolli puri hammasta ja asteli sitten eteenpäin. Mistä lähin hän oli muka miettinyt sitä, miten muut suhtautuivat hänen tekemisiinsä? Hän eli, kuten itse tahtoi, kukaan ei voisi estää häntä tekemästä, mitä itse halusi – lukuunottamatta tietysti päällikköä ja varapäällikköä.
“Hei, Kamomillapyörre”, kolli tervehti ystävälliseen sävyyn ja hymyili naaraalle.
“Hei, Hiljaisuusvarjo”, oranssi soturitar vastasi hiljaa ja vilkaisi kolliin nopeasti, ennen kuin käänsi taas katseensa eteenpäin.
“Kuinka olet voinut? Minulla on ollut ainakin asiat melko hyvin! Ajattelin lähteä tänään pienelle kävelylle illalla. Voisin ehkä ottaa jonkun seuralaisenkin”, kolli naukui vihjailevasti, joka sai Kamomillapyörteen taas vilkaisemaan häneen.
“Minulla on mennyt oikein hyvin, kiitos kysymästä. Syöksyaskel haluaa taas kuitenkin jutella kanssani partion jälkeen. Hän varmaankin suunnittelee myöskin pientä kävelyretkeä kaksin”, naaras naukui ja hänen äänestään saattoi kuulla kireyden.
“Oletko varma, ettet tahtoisi tulla minun mukaani? Voisimme käydä katsomassa reviirin kauneimpia kulmia”, Hiljaisuusvarjo maanitteli hiljaa.
“Enpä tiedä. Syöksyaskeleella tuntuu olevan niin paljon kiireitä tavallisesti, että hänellä ei kai yleensä ole aikaa viettää aikaa aivan kaksin, joten tämä tilaisuus olisi erityinen”, Kamomillapyörre naukaisi. Hiljaisuusvarjo ei ymmärtänyt, miksi naaras haluaisi ennemmin olla surkean kumppaninsa kanssa kuin hänen, jos hän inhosi tätä yhtälailla.
“Oletko varma? Me-” kolli aloitti taas, mutta Katajanoki astui eteenpäin.
“Hän sanoi ei”, naaras naukaisi tuimasti ja tuijotti murhaavalla katseellaan suoraan vanhempaa kollia, joka sai hänet hiljenemään. Kolli vain nyökkäsi pikaisesti ja jättäytyi hieman taaemmas. Katajanoki sen sijaan siirtyi emonsa vierelle ja painautui turkki turkkiin kiinni hänen kanssaan.
Leirissä istuessaan Hiljaisuusvarjo ei saanut millään ajatuksiaan pois Kamomillapyörteestä. Naaraan surkea tilanne kumppaninsa kanssa vaivasi kollin mieltä kovasti. Hän oli päivin ja öin yrittänyt keksiä suunnitelmaa, jolla voisi pelastaa naaraan sen julman kollin kynsistä, mutta edes Kamomillapyörteen sisaren, Rosmariinikynnen kanssa juonittelu ei johtanut paljoa mihinkään. Tähän mennessä kaksikko oli saanut vain ajatukseksi, että he voisivat lähteä kolmin partioon hänen kanssaan ja yrittää pakottaa hänet jättämään Kamomillapyörteen, mutta tuntien kollin jääräpäisyyden olisi kovin mahdollista, että hän ei suostuisi, vaikka kuinka paljon hänen kanssan yrittäisi keskustella sivistyneesti. Siksi viimeinen vaihtoehto olisi murhata Syöksyaskel ja väittää, että hän oli kuollut petoeläimen kynsiin.
“Kuunteletko sinä edes? Sinähän minulta kysyit tulevaisuuden suunnitelmia!” Harakkahaaveen ääni sai vedettyä kollin viimein takaisin ajatuksistaan. Hän katsoi poikaansa hämillään ja hiljaa hetken ajan, kunnes muisti tilanteen, jossa sillä samaisella hetkellä oli. Hän oli mennyt poikansa luokse ja – kuten kolli oli sanonut – kysynyt häneltä, millaisen tulevaisuuden hän tahtoi.
“Anteeksi, Harakanvarvas. Olin ajatuksissani”, valkoruskea kolli naukaisi ja puski poikaansa hellästi. Harakanvarvas oli lempinimi, jolla hän oli alkanut härnäämään poikaansa aina, kun sai tilaisuuden. Ei se tosissaan tainnut kuitenkaan häntä suututtaa, joten mikään ei estäisi häntä jatkamasta.
“No siltä se näyttikin, Huudahdusvarjo”, nuori soturi kiusoitteli ja tökkäsi isäänsä etutassullaan leikkien edelleen vihaista.
“Odotas vain niin kerron emollesi, että kiusaat vanhempiasi!” Hiljaisuusvarjo uhkasi ja virnisti pojalleen.
“Voi ei, mitä saatankaan tehdä! Tämä on varmaan kuolemani!” Harakkahaave vastasi dramaattisesti ja lyyhistyi maahan leikkien kuollutta. Hiljaisuusvarjo ei voinut estää itseään nauramatta poikansa leikille. Hän todella rakasti sitä, että hänellä oli Harakkahaaveen tapainen poika.
