Hiljaisuusvarjo
Kirjoittaja: Käärmis
Rosmariinikynsi kertoi olevansa lähdössä ulkoilemaan ja pyysi Hiljaisuusvarjoa mukaansa. Kollihan lähtisi enemmän kuin mielellään. Hänestä olisi mukavaa jaloitella, etenkin, jos sai seuraa!
Kolli huomasi myös naaraasta huokuvan pienen apean olon. Ymmärrettävää. Hän oli menettänyt itselleen tärkeän kissan vastikään. Hiljaisuusvarjo ymmärsi tuskan. Olihan hänkin menettänyt lähiaikoina tyttärensä. Yllättävä sairaskohtaus oli vienyt hänet, eikä valkoruskea kolli ollut kerennyt antaa hänelle edes niin hyviä hyvästejä kuin olisi toiminut. Lummelempi ei enää ikinä palaisi kertomaan hänelle onnistuneista metsästysreissuistaan tai siitä, kuinka oli tutustunut uuteen hienoon kissaan.
Hiljaisuusvarjo lähti Rosmariinikynnen vierellä ulos lumiseen metsään. Kirpeä tuuli iski heti häntä päin. Heidän kannattaisi luultavasti kävellä vastatuuleen. Olihan aina parempi, jos tuuli ei kantanut omaa hajua suoraan saaliin luokse.
“Lähdetäänkö tuohon suuntaan?” Hiljaisuusvarjo ehdottikin ja Rosmariinikynsi myöntyi enempiä mukisematta. Eipä se kyllä yllättänytkään. Olihan naaras jo täysikasvuinen soturi ja tarpeeksi taidokas itsekin ymmärtämään mistä suunnasta riistaa saisi parhaiten.
“Saisinko kysyä sinulta jotain? Pohdin, mitä mieltä olet Syöksyaskeleesta?” kolli kysyi hiljaa hieman epäröiden.
//Rosmy?
